Kehitysvammaisten ihmisten teemaviikko 1.–7.12.

Vuonna 2024 valtakunnallista teemaviikkoa vietettiin tutusti joulukuun alussa 1.–7.12. Viikolle valitaan joka vuosi teema, jota kehitysvammaiset ihmiset itse haluavat nostaa esiin. Vuonna 2024 teemana oli ”Jokaisella on oikeus päättää itse asioista”.

Teemaviikko 2024 on vietetty.
Kiitos kaikille osallistujille!

Teemaviikon aikana järjestetään erilaisia tapahtumia ja tempauksia. Teemaviikko tehdään yhdessä! Viikon aikana näkyy etenkin tukiyhdistysten ja Me Itse -ryhmien paikallinen yhteistyö.

Teemaviikon logo. Sinisen ympyrän sisällä on kolme valkoista piirrettyä ihmishahmoa, jotka kurottelevat omenoita puusta. Kaksi ihmistä seisoo jakkaran päällä, jotta he ylettyvät omenoihin. Ympyrän alla lukee teksti "Kehitysvammaisten ihmisten teemaviikko 1.-7.12."

Teemaviikon julkilausuma

Teemaviikon julkilausuman ovat tänä vuonna laatineet Hyvinkään Sankarit, Me Itse -ryhmän jäsenet.

Jokaisella on oikeus päättää itse asioista

Itsemääräämisoikeus tarkoittaa sitä, että
jokaisella on oikeus tehdä omia päätöksiä
ja hallita omaa elämäänsä.

Itsemääräämisoikeus liittyy moniin eri asioihin.
Voi päättää missä asuu,
mitä syö,
mihin aikaan menee nukkumaan
ja mitä tekee vapaa-ajallaan
ystävien tai avustajan kanssa.

Oman rahankäytön päätökset
kuuluvat itsemääräämisoikeuteen.
Edunvalvojan tehtävä on tukea päätöksenteossa
tarjoamalla tarvittavaa tietoa.

Itsemääräämisoikeutta pitää kunnioittaa
henkilökohtaisten asioiden,
kuten esimerkiksi terveystietojen säilyttämisessä
yksilön omana tietona.
Yksityisyyden kunnioittaminen
on tärkeä osa itsemääräämisoikeutta.

Parhaiten itsemääräämisoikeus toteutuu silloin,
kun ohjaajat tai tukihenkilöt kuuntelevat ja kunnioittavat meitä.
On tärkeää,
että ohjaajilla on tarpeeksi aikaa
ja he eivät ole liian kiireisiä,
jotta he voivat tarjota tukea päätöksentekoon.

Ohjaajia pitää perehdyttää
itsemääräämisoikeuteen liittyvissä asioissa.

Jokaisella on oikeus tulla kuulluksi,
ja kaikkien mielipiteitä tulisi kunnioittaa.

On myös tärkeää huomata,
että kaikki eivät välttämättä pysty puolustamaan itseään
tai ilmaisemaan mielipiteitään.
Siksi meidän muiden tulee auttaa
ja tukea niitä, jotka tarvitsevat apua.

Julkilausumassa on mukana myös kysymyksiä itsemääräämisoikeudesta.
Voit pohtia niitä yksin tai ryhmän kanssa.
Voit avata julkilausuman pdf-tiedostona tästä linkistä.

 

Taloudellinen tuki

Tukiliitto myöntää viikon tapahtumille pientä taloudellista tukea. Tukea voi hakea Tukiliiton verkkosivuilta löytyvällä hakulomakkeella. Hakuaika on päättynyt.

Materiaalit ja vinkit

Teemaviikkoa varten on luotu erilaisia materiaaleja ja annettu vinkkejä toimintaan.

Käy katsomassa ne sivulta Materiaalit ja vinkit.

Tapahtumat

Viikon aikana järjestetään erilaisia tapahtumia ja tempauksia.

Paikallisista tapahtumista löydät tietoa tapahtumakalenterista.

Lisätietoja

Kysymyksiä voi lähettää sähköpostilla osoitteeseen
teemaviikko@tukiliitto.fi

Temaveckan på svenska

Teemaviikosta löydät tietoa ruotsiksi FDUV:n sivulta:
fduv.fi/temaveckan