Vertaansa vailla

Ryhmässä saa vapaasti keskustella aiheista, jotka juuri jollakin ryhmäläisellä on pinnalla. Aina jollakin on ollut sairaalareissu, lääkärikäynti, tutkimusjakso… Tärkeää on myös se, ettei paikalla ole ketään “ylimääräistä“, olemme kaikki tasa-arvoisia, samassa asemassa.

Kehitysvammaisten Tukiliiton Vertaansa vailla -projektin (2005 – 2010) tarkoituksena oli tuottaa vertaistukiryhmämalli erityistä tukea tarvitsevien lasten perheille. Ryhmämallia kehitettiin kansalaistoiminnan näkökulmasta: projekti rohkaisi ja tuki vanhempien omaa aktiivisutta, mutta ryhmäläiset itse vastasivat ryhmien toiminnasta.

Projektin loppuarvioinnin mukaan vanhempien kokemukset ryhmistä olivat myönteisiä. Ryhmissä vanhemmat saivat uusia tuttavia sekä tietoa paikkakunnan palveluista ja tukimahdollisuuksista. Ryhmiin osallistuneet vanhemmat kertoivat, miten uusien vertaissuhteiden kautta oman perheen yksinäisyyden ja eristyksissä olemisen kokemukset lieventyivät.

Ryhmiin saattoi osallistua hyvinkin eri tavalla vammaisten tai pitkäaikaissairaiden lasten perheet. Ryhmäläisten yhteenkuuluvuuden tunne syntyi siitä, että kaikissa perheissä lapsen vammaisuus vaati erityisjärjestelyitä ja vaikutti arkeen merkittävästi.

– Täällä tapaa henkilöitä joilla on erilainen tausta, mutta jotka ymmärtävät, mistä puhutaan. Kenelläkään ei ole epärealistisia kiiltokuvia erityislapsiperheen elämästä, mutta toisaalta valtavasti omia kokemuksia ja voimavaroja jaettavana, kertoi eräs äiti ryhmäkokemuksistaan.

Ryhmät toimivat vapaaehtoisen vertaisohjaajan varassa

Vanhempien motivoituminen vertaisohjaajan tehtävään oli projektin onnistumisen keskeisimpiä kysymyksiä. Onko vammaisten lasten vanhemmilla halua ja mahdollisuuksia ottaa vastuulleen ryhmää, kun perheen arjessa selviytymisessä on jo usein aivan riittävästi?

Projektin kokemukset osoittivat, että erityisesti kouluikäisten lasten äidit innostuivat vertaisohjaajan tehtävistä kovasti. Oma vertaistuen tarve, uudet ihmissuhteet ja uusien taitojen oppiminen kannustivat toimintaan. Sen sijaan isät eivät hakeutuneet ohjaajiksi, vaikka saattoivatkin osallistua toisinaan äitien vetämiin ryhmiin.

Vertaisohjaajat pitivät projektin antamaa käynnistystukea sekä vertaistuki- ja käynnistäjäkoulutuksia ryhmien syntymisen ja toiminnan kannalta välttämättöminä. Kouluttautuminen lisäsi vanhempien osaamista ja ryhmissä saadut kokemukset rohkaisivat myös muuhun paikalliseen toimintaan. Siten projektin toiminnat vaikuttivat laajemminkin vammaisten lasten vanhempien kansalaistoiminnan aktivoitumiseen.

Lapsiperheet hakeutuvat epämuodolliseen toimintaan

Vertaistoiminnan toivottiin tuovan uusia toimijoita Tukiliiton paikallisyhdistyksiin, joissa näkyy toimijoiden ikääntyminen. Vertaistukiryhmien vertaisohjaajat ja ryhmien jäsenet näyttivät kuitenkin siirtyvän tukiyhdistysten aktiivitoimijoiksi vain harvoilla paikkakunnilla.

Nuorten vanhempien osallistumista edistää, kun toiminta ei ole liian sitoutumista vaativaa tai byrokraattista ja se tuottaa välitöntä iloa vanhemmalle ja koko hänen perheelleen. Osa tukiyhdistysten kokeneista toimijoista oli ymmärtänyt vertaistukiryhmien olevan juuri tällaista nuorille perheille sopivaa toimintaa. Projektin loppuarvioinnissa he kertoivat lähteneensä yhteistyöhön ryhmien kanssa tai synnyttämään uusia ryhmiä, jos vertaistukiryhmiä ei paikkakunnalla ollut. Yhdistys saattoi näin olla nuorten perheiden toiminnan tukena.

Kansalaistoiminta on muutoksessa. Menestyvien järjestöjen veikataan olevan niitä, jotka kykenevät rakenteiden sijasta keskittymään sisältöön sekä arvostavat ja luottavat paikallisten toimijoiden kykyyn tuottaa merkityksellistä toimintaa. Liittojen tehtävä on antaa osaamista ja välineitä näiden ideoiden toteuttamiseksi.

Vertaansa vailla –projekti on toiminut näiden suuntaviivojen mukaisesti. Se on tuottanut vertaistukiryhmä- ja koulutusmallin, joiden avulla erityistä tukea tarvitsevien lasten perheitä on mahdollista saada mukaan paikalliseen toimintaan. Projektin on myös aktiivisesti nostanut esille lapsiperheiden näkökulmaa liiton toiminnan kehittämisessä.

Isämeininki

Isämeininki (RAY 2008 – 2009) oli Vertaansa vailla -projektin toimintaa miehille, joita yhdistää sama asia, isyys. Tarkoituksena oli muodostaa erilaisia ja erikokoisia ryhmiä, joiden toiminnan ja raamit luovat osallistujat itse.

Kehitysvammaisten Tukiliiton Vertaansa vailla -projektin Isämeininki -toiminta alkoi elokuussa 2008. Toiminnan aluksi kutsuttiin kokoon ns. kokemusasiantuntija-ryhmä, jonka tarkoituksena on visioida ja ideoida Tukiliiton Isämeininki-toimintaa yhdessä työntekijöiden kanssa. Ryhmä antoi taustatukea ja tietoa projektin työntekijöille. Ryhmään kuului 10 henkilöä eri puolilta Suomea.

Vertaansa vailla –projektin loppuarvinointi on nimeltään Vertaistukiryhmät kansalaistoimintana (Lea Vaitti 2010). Sitä voi myös maksutta tilata painettuna tilaukset@tukiliitto.fi, puhelin 0400 968 200 (vaihde).

Vertaansa vailla -projektista on tehty myös pro gradu -tutkielma  Olemme kaikki tasa-arvoisia- tutkielma vammaisten ja pitkäaikaissairaitten lasten vanhempien vertaistukiryhmistä. (Lea Vaitti, 2009.)