MALIKE ja Aikuis-MALIKE

Näissä hankkeissa ratkaistiin kysymyksiä, jotka liittyvät koti- ja asuinympäristöissä liikkumisen ja harrastamisen mahdollisuuksien edistämistä.Tapahtumia, kursseja, koulutuksia ja kokeiluja arkiliikkumisen ratkaisujen löytämiseksi.Tietoa toimintavälineistä sekä niiden sovellutuksista ja mahdollisuuksista.

Ensin oli Malike

Kehitysvammaisten Tukiliiton Malike eli Matkalle liikkeelle keskelle elämää aloitti toimintansa projektimuotoisena 1.12.1997. Malike käynnistyi EU:n komission pilottihankkeena Pirkanmaalla ja Pohjois-Karjalan alueella, mutta vakinaistui sittemmin pysyväksi osaksi Kehitysvammaisten Tukiliiton toimintaa. Malike syntyi turvaamaan monivammaisten lasten laadukasta lapsuutta. Viisivuotinen Aikuis-Malike -projekti tuli Malikkeen täydennykseksi vuonna 2007, kun yksikön ensimmäiset asiakkaat olivat jo varttuneet nuoriksi aikuisiksi. Vuodesta 2012 Malike on palvellut kaikkia vaikeavammaisia henkilöitä iästä riippumatta.

Toimintansa alkuaikoina Malike omisti kottikärryt, säkkituolin ja lasten turvaistuimen. Niistä kehiteltiin erilaisia ratkaisuja erityistä tukea tarvitseville lapsille ja nuorille. Nyt Malikkeella on käytössään parisen sataa toimintavälinettä, joista osa on hankittu RAY:n avustuksella ja osa lahjoitusten sekä myönnettyjen apurahojen turvin.

Malikkeessa yhteistyö nähdään voimavarana ja yhteistyötä tehdäänkin monenlaisten järjestöjen ja projektien kanssa diagnoosirajat ylittäen.

Aikuis-MALIKE 2007-2011

Hanke oli suunnattu arkiliikkumisessa ja harrastamisessa paljon tukea käyttäville aikuisille, jotka tarvitsevat toimimisen tueksi toista ihmistä sekä tarkoituksenmukaisen toimintavälineen. Moni harrastaminen tai väline vaatii sovellutuksia. Malike:ssa havaittiin, että ratkaisut voivat olla myös yksinkertaisia.

Aikuis-Malike sisälsi myös koti- ja asuinympäristöissä liikkumisen ja harrastamisen mahdollisuuksien edistämistä. Tapahtumia, kursseja, koulutuksia ja kokeiluja arkiliikkumisen ratkaisujen löytämiseksi. Tietoa toimintavälineistä sekä niiden sovellutuksista ja mahdollisuuksista. Hanke eteni joustavasti alueittain:
2007 Lapin ja Länsi-Suomen läänit
2008 Länsi- ja Itä-Suomen läänit
2009 Itä-Suomen ja Oulun läänit
2010 Oulun ja Etelä-Suomen läänit
2011 Etelä-Suomen lääni

Malike-projekti toimi yhteistyössä järjestöjen, yhdistysten, vertaistukiryhmien ja oppilaitosten kanssa. Toiminnan yhteydessä kehitettiin ja testattiin toimintavälineitä sekä pieniä sovelluksia toimiviksi ratkaisuiksi.

Pysyväksi toiminnaksi

Aikuistoiminta jatkuu Malikkeessa, vaikka Aikuis-Malike-projekti päättyi vuoden 2011 lopussa. Raha-automaattiyhdistys (nyk. STEA) on myöntänyt rahoituksen, ja vuodesta 2012 eteenpäin Malike palvelee kaikenikäisiä vaikeavammaisia henkilöitä, heidän perheitään ja lähi-ihmisiään sekä ammattilaisia.

Aikuis-Malike-projekti (2007-2011) todisti aikuistoiminnan merkityksen. Aikuis-Malike on etsinyt keinoja ja edistänyt vaikeavammaisen henkilön osallistumista hänelle merkitykselliseen tekemiseen.

Lue tästä projektin aikana tuotettuja materiaaleja

Aikuis-Malike:n loppuraportti

Sosiaalinen tilinpäätös – MALIKE

Aikuis-Malikkeen toiminnan aikana syntyi myös opinnäytetöitä, jotka löydät materiaalit-sivultamme (linkki)

Aikuis-Malikkeen toiminnan aikana ovat syntyneet seuraavat julkaisut ja dvd-tallenteet:

1) Ulos talosta, pois pihasta -raportti kuvaa toimintavälinekoulutuksen osallistujien arvioita koulutuksen ja toimintavälineiden merkityksestä.

2) ”Uudestaan!”-raportti selvittää, mitä toimintavälineet antavat ja mahdollistavat käyttäjille itselleen heidän itsensä mielestä. Haastattelut ja havainnot on koottu Aikuis-Malikkeen Erämaan kutsu-kurssilla  Lieksassa ja Luontoon liikkumaan -kurssilla Repovedellä.

3) Oon oppinut niin paljon -raportti kuvaa Satakunnan ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kokemuksia toimintavälinekoulutuksesta ja siitä, millaiseksi he kokevat sen merkityksen tulevan ammattinsa näkökulmasta.

4) Oikeilla välineillä onnistuu– vaikeavammaisille aikuisille soveltuvia toimintavälineitä. Tässä oppaassa esitellään projektin aikana testattuja aikuisille soveltuvia toimintavälineitä. Välineiden esittelyjen lisäksi on kommentoitu niiden soveltuvuutta aikuisille vaikeavammaisille henkilöille.