Aamu- ja iltapäivätoiminta
Kehitysvammainen koululainen voi saada aamu- ja iltapäivätoimintaa perusopetuslain tai kehitysvammalain mukaisena toimintana.
Lapsen koulupäivä on usein vanhempien työpäivää lyhyempi. Koululaiselle voidaan järjestää aamu- ja iltapäivätoimintaa perusopetuslain tai kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain perusteella.
Perusopetuslain mukainen aamu- ja iltapäivätoiminta
Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnasta säädetään perusopetuslain 8 a luvussa. Toiminnan järjestäminen riippuu kunnasta. Kunta voi lain mukaan järjestää ja hankkia aamu- ja iltapäivätoimintaa. Jos kunta järjestää tai hankkii aamu- ja iltapäivätoimintaa, sitä tulee tarjota kunnassa toimivien koulujen ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä muiden vuosiluokkien osalta erityistä tukea saaville oppilaille kunnan päättämässä laajuudessa.
Opetushallitus on hyväksynyt aamu- ja iltapäivätoiminnan perusteet, joiden mukaan toiminta tulee järjestää. Perusteissa todetaan muun muassa, että erityistä tukea saavien oppilaiden aamu- ja iltapäivätoiminta järjestetään muun aamu- ja iltapäivätoiminnan yhteydessä, mikäli mahdollista.
Aamu- ja iltapäivätoiminnasta voidaan periä kuukausimaksu
Perusopetuslain mukaisesta aamu- ja iltapäivätoiminnasta voidaan määrätä maksettavaksi asiakasmaksu. Kunta päättää aamu- ja iltapäivätoiminnasta perittävän kuukausimaksun määrän, joka saa olla enintään 120 euroa silloin, kun toimintaa järjestetään kolme tuntia päivässä, ja enintään 160 euroa silloin, kun toimintaa on neljä tuntia päivässä. Toimintaa voidaan järjestää enemmänkin kuin kolme tai neljä tuntia päivässä ja ylimenevistä tunneista voidaan periä maksu erikseen. Tämän ylimenevistä tunneista perittävän maksun suuruudesta ei ole säädetty laissa.
Maksu perusopetuslain mukaisesta aamu- ja iltapäivätoiminnasta voidaan periä jokaiselta sellaiselta kuukaudelta, jona lapsi osallistuu aamu- tai iltapäivätoimintaan. Jos aamu- ja iltapäivätoimintaa annetaan enintään 10 päivänä kuukaudessa, peritään vain puolet maksusta. Maksusta peritään vain puolet myös silloin, kun lapsi ei sairautensa vuoksi voi kalenterikuukauden aikana osallistua aamu- ja iltapäivätoimintaan yli 10 päivänä.
Jos sairaudesta aiheutuva poissaolo kestää koko kalenterikuukauden, maksua ei peritä. Jos lapsi ei muusta syystä osallistu toimintaan koko kalenterikuukautena, maksuna peritään puolet kuukausimaksusta. Toimintaan osallistumisesta ei voida periä muita maksuja. Toiminnasta perittävä maksu tulee tarvittaessa jättää perimättä tai sitä tulee alentaa, jos maksu muuten esimerkiksi vaarantaisi perheen toimeentulon.
Aamu- ja iltapäivätoiminta vammaispalveluna
Uuden vammaispalvelulain 24.2 §:n mukaan lapsella on oikeus saada vastaava palvelu lyhytaikaisena huolenpitona, jos kunta ei järjestä perusopetuslain 48 b §:n perusteella sellaista aamu- ja iltapäivätoimintaa, joka vastaa vammaisen lapsen yksilöllisiin tarpeisiin.
Mikäli palvelu järjestetään VPL:n nojalla, se on asiakasmaksulain mukaan kokonaan maksutonta ylläpito mukaan lukien (4.1 § 5 kohta).