Onko kehitysvammaisella oppilaalla oikeus henkilökohtaiseen kouluavustajaan?

Onko kehitysvammaisella oppilaalla oikeus henkilökohtaiseen kouluavustajaan?

Teksti on julkaistu Tukiviestissä 1/2018.

Kehitysvammainen lapsi tarvitsee usein runsaasti avustamista ja muuta tukea voidakseen käydä koulua ja osallistua opetukseen yhdenvertaisesti muiden lasten kanssa. Avustaja, jonka työnimike on yleensä koulunkäyntiavustaja tai koulunkäynnin ohjaaja, voi olla vammaiselle oppilaalle opetukseen osallistumiseksi tarpeen riippumatta siitä, millaisessa koulussa tai opetusryhmässä hän opiskelee. Riittävän avustamisen tärkeys korostuu kuitenkin esimerkiksi silloin, kun kehitysvammainen oppilas käy inkluusioperiaatteen mukaisesti koulua lähikoulun tavallisessa luokassa. Tukiliiton lakineuvonnassa ja mediassa nousee valitettavan usein esiin tilanteita, joissa inkluusion nimissä ohjataan avustamista ja muuta tukea tarvitsevia lapsia yleisopetuksen luokkiin ilman riittäviä tukitoimia, jolloin kyse ei todellisuudessa ole inkluusiosta, vaan esimerkiksi säästötoimesta.

Oppilaan avustamisesta koulussa säädetään perusopetuslain 31 §:ssä, jonka mukaan vammaisella ja muulla erityistä tukea tarvitsevalla oppilaalla on oikeus saada maksutta opetukseen osallistumisen edellyttämät tulkitsemis- ja avustajapalvelut. Lain 17 §:n mukaan näistä palveluista on määrättävä oppilaan erityisen tuen päätöksessä. Jos avustamista tarvitseva oppilas saa erityisen tuen sijasta yleistä tai tehostettua tukea, hänellä on yhtä lailla oikeus avustajaan sitä tarvitessaan, mutta tällöin avustajasta tehdään erillinen hallintopäätös. Avustajaa koskevaan päätökseen saa hakea muutosta hallinto-oikeudesta.

Perusopetuslain avustajapalveluita koskevan säännöksen sanamuodon väljyys on johtanut siihen, että kunnat tulkitsevat säännöstä hyvin vaihtelevasti. Pahimmillaan kunnat tulkitsevat, ettei säännös velvoita myöntämään kenellekään oppilaalle henkilökohtaista avustajaa, vaan ryhmäkohtaiset avustajat olisivat riittäviä. Suomea sitovien ihmisoikeussopimusten (esim. YK:n yleissopimukset lapsen oikeuksista ja vammaisten henkilöiden oikeuksista), Suomessa noudatettavan perus- ja ihmisoikeusmyönteisen laintulkinnan sekä myös perusopetuslain 31 §:n säännöstä koskevan oikeuskäytännön perusteella oikeutta henkilökohtaiseen avustajaan koulussa on kuitenkin aina arvioitava yksilöllisesti lapsen tarpeiden näkökulmasta. Ei siis ole lainmukaista kategorisesti sulkea pois mahdollisuutta henkilökohtaiseen avustajaan, vaikka joissain tilanteissa ryhmäkohtainen avustaja voi käytännössä olla riittävä myös vahvaa avustamista tarvitsevalle oppilaalle, erityisesti jos tällaisen avustajan pääasialliseksi tehtäväksi määritellään kyseisen oppilaan avustaminen.

Avustajan tarvetta arvioitaessa on lapsen oikeuksien sopimuksen 3 artiklan ja vammaissopimuksen 7 artiklan mukaisesti huomioitava ensisijaisesti lapsen etu. Esimerkiksi määrärahojen niukkuus ei saa avustajan tarvetta arvioitaessa saada lapsen edun ylittävää painoarvoa. Merkitystä tulee antaa myös perusopetuslain mukaisille opetuksen tavoitteille (2 §) ja velvollisuudelle järjestää opetus oppilaan edellytysten mukaisesti oppilaan kasvua ja kehitystä edistäen (3 §:n 2 mom.) sekä vammaissopimuksen 24 artiklalle, jonka lähtökohtana on inkluusio riittävin tukitoimin. Lisäksi perustuslain ja ihmisoikeussopimusten yhdenvertaisuutta ja syrjinnän kieltoa koskevia säännöksiä täydentävässä yhdenvertaisuuslaissa säädetään 6 §:ssä koulutuksen järjestäjän velvollisuudesta toimia aktiivisesti ja suunnitelmallisesti yhdenvertaisuuden toteutumisen edistämiseksi. Tämän voi katsoa edellyttävän vammaisten oppilaiden riittävää avustamista, jotta he voivat yhdenvertaisesti muiden kanssa käydä koulua ja osallistua opetukseen.

Henkilökohtaisen avustajan tarvetta kannattaa pyrkiä osoittamaan lääkärin, opettajan tms. asiantuntijoiden lausunnoilla. Vanhempien lisäksi myös lasta itseään tulisi hänen ikänsä ja kehitystasonsa huomioiden kuulla arvioitaessa hänen avustajan tarvettaan koulussa.

Lisätietoa

 

Teksti on julkaistu Tukiviestissä 1/2018.