Onko asumiseensa tukea tarvitsevalla kehitysvammaisella ihmisellä oikeus valita asuinpaikkansa?

YK:n vammaissopimuksen 19 artiklan mukaan sopimukseen sitoutuneiden valtioiden on varmistettava, että vammaisilla ihmisillä on mahdollisuus valita asuinpaikkansa.

Teksti on julkaistu Tukiviestissä 4/2020.

YK:n vammaissopimuksen 19 artiklan mukaan sopimukseen sitoutuneiden valtioiden on varmistettava, että ”[v]ammaisilla henkilöillä on yhdenvertaisesti muiden kanssa mahdollisuus valita asuinpaikkansa sekä se, missä ja kenen kanssa he asuvat, eivätkä he ole velvoitettuja käyttämään tiettyä asuinjärjestelyä.”

Sopimuksen noudattamista valvova YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksien komitea on julkaissut 19 artiklasta yleiskommentin, joka ohjaa säännöksen soveltamista ja tulkintaa. Yleiskommentin mukaan asuinpaikan valintaa koskevan oikeuden pitää toteutua sopimusvaltioissa välittömästi.

Kehitysvammaisilla ja vastaavaa tukea tarvitsevilla ihmisillä on Suomessa vahva oikeus saada yksilöllisen tarpeensa mukaisia asumispalveluita. Vammaisille henkilöille järjestettävistä asumispalveluista säädetään vammaispalvelulaissa (8 §) ja -asetuksessa (10 §) sekä kehitysvammalaissa (2 §). Sosiaalihuoltolaki (SHL) ja sosiaalihuollon asiakaslaki (asiakaslaki) sekä kehitysvammaisten erityishuollon asiakkaiden osalta myös kehitysvammalaki (42 §) asettavat lisäksi vaatimuksia esimerkiksi asiakkaan tahdon, näkemysten ja edun huomioimiselle asumista koskevissa asioissa.

Palveluita suunniteltaessa ja niistä päätettäessä on kunnioitettava asiakkaan itsemääräämisoikeutta ja otettava ensisijaisesti huomioon asiakkaan etu. Asumiseen liittyvät palvelutarpeet tulee arvioida huolellisesti, palvelut pitää suunnitella yhdessä asiakkaan ja tarvittaessa hänen läheisensä kanssa (SHL 4, 5, 36-39 §:t, asiakaslaki 5 sekä 7–9 §:t). Lainsäädäntö edellyttää myös palveluiden jatkuvuuden turvaamista (SHL 38 §).

Asiakkaalle on tarvittaessa järjestettävä asumisvalmennusta erityishuoltona (kehitysvammalaki 2 § 10) kohta) tai vammaispalveluna (vammaispalvelulaki 8 § 1 momentti). Kotikuntalain ja SHL:n mukaisesti asumisensa tueksi palveluita tarvitsevalla henkilöllä on lisäksi oikeus valita asuinkuntansa ja halutessaan myös vaihtaa sitä (kotikuntalaki 3 a §).

Vammaiselle henkilölle sopiva koti voi löytyä omistus- tai vuokra-asunnosta, asumisyksiköstä tai vaikka perhehoidosta. Pitkäaikainen laitosasuminen ei sen sijaan ole Suomen oikeusjärjestyksen mukainen ratkaisu asumisen järjestämiseksi. Myös vammaissopimuksen 19 artikla kieltää laitosmaiset ympäristöt asumisen vaihtoehtoina. Jos omasta kunnasta ei löydy asiakkaalle sopivia avohuollon asumispalveluita, niitä on hankittava muualta.

Eri asumisympäristöissä, kuten omassa vuokra-asunnossa tai asumisyksikössä, asumisen palvelut voidaan puolestaan järjestää monilla eri tavoilla: esimerkiksi asumisyksikön tai asumisen ohjaajan avulla ja tuella tai henkilökohtaisella avulla. Usein asumisen palvelut koostuvat henkilön tuen tarpeeseen ja yksilölliseen tilanteeseen sopivasta palveluiden yhdistelmästä.

Vammaissopimus on Suomessa laintasoisena voimassa, ja lakia on ensisijaisesti tulkittava sanamuodon mukaisesti. Jotta henkilö voi ”valita” asuinpaikkansa 19 artiklan tarkoittamalla tavalla, hänelle on tosiasiassa tarjottava useita vaihtoehtoja, kun sopivaa asumisratkaisua aletaan etsiä – esimerkiksi, kun muutto omaan kotiin tulee kehitysvammaisen nuoren aikuistuessa ajankohtaiseksi.

Vammaissopimuksen ja kansallisen vammaislainsäädännön lähtökohta on palveluiden järjestäminen yksilöllisten tarpeiden perusteella. Tätä taustaa vasten ”oikeus valita asuinpaikkansa” tarkoittaa minimissään sitä, että henkilön pitää voida valita sellaisten vaihtoehtojen joukosta, jotka ovat hänelle sopivia, kun huomioon otetaan henkilön yksilölliset tarpeet. Oikeus valita ei toteudu, jos tarjolla on vaihtoehtoja, jotka eivät alkuunkaan sovellu henkilön tarpeisiin. Oikeus ei toteudu myöskään silloin, jos henkilölle tarjotaan ota tai jätä -vaihtoehdoiksi tiettyä asumisyksikköä tai laitosta.

YK:n vammaissopimuksen 19 artiklan soveltamisesta ei ole vielä oikeuskäytäntöä korkeimmasta hallinto-oikeudesta (KHO). KHO linjannee kuitenkin ennemmin tai myöhemmin, mihin asti artiklan mukainen oikeus valita asuinpaikkansa ulottuu. Asumispäätöksiin, jotka eivät vastaa omia toiveita ja tarpeita, voi ja kannattaa hakea muutosta. Kunnan lainvastaisesta menettelystä näissä asioissa voi myös tehdä muistutuksen tai kantelun.

Teksti on julkaistu Tukiviestissä 4/2020.

Lisätietoa: