Milloin kehitysvammaisella henkilöllä on oikeus saada lääkinnällistä kuntoutusta?

Teksti on julkaistu Tukiviestissä 1/2020.

Tukiliiton lakineuvontaan on tullut runsaasti yhteydenottoja siitä, että Kela on evännyt kehitysvammaiselta henkilöltä hänelle lääkinnällisenä kuntoutuksena haetut terapiat tai merkittävästi vähentänyt niitä, vaikka henkilön kuntoutuksen tarpeet eivät olisi vähentyneet. Myöskään kotikunnasta ei usein näissä tilanteissa ole saatu riittävää kuntoutusta kuntoutussuunnitelmassa todettuihin tarpeisiin nähden.

Kelan järjestämä vaikeavammaisten lääkinnällinen kuntoutus muuttui vuoden 2016 alussa vaativaksi lääkinnälliseksi kuntoutukseksi. Tarkoitus oli parantaa kuntoutukseen pääsyä, mutta käytännössä uudistus on johtanut monien osalta heikennyksiin terapioissa ja kuntoutuspalveluissa.

Kun arvioidaan oikeutta saada Kelan vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta, asiaa koskevassa Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain 9 §:ssä ja sen perusteluissa korostuvat nykyään vahvasti vammaisen henkilön arjen toiminnoista suoriutuminen ja osallistuminen. Tämä on sinänsä linjassa esimerkiksi YK:n vammaissopimuksen kanssa. Laissa tai perusteluissa ei sen sijaan enää nimenomaisesti todeta sitä, että kuntoutuksen tavoitteena voi olla toimintakyvyn parantumisen tai edistymisen sijasta myös sen säilyminen tai ylläpitäminen. Tämän voi osaltaan olettaa olevan tapahtuneiden heikennysten taustalla.

Lisäksi lasten kuntoutuksen heikennyksiin on todennäköisesti vaikuttanut Suomen Lastenneurologisen Yhdistyksen lapsen ja nuoren hyvästä kuntoutuksesta julkaisema suositus (2015, päivitys 2016), jonka monet vammaisjärjestöt ovat tulkinneet pyrkivän siirtämään kuntoutusvastuuta liian laajasti kuntoutuksen ammattilaisilta kouluille, päiväkodeille ja perheille.

Lääkinnällistä kuntoutusta koskeva lainsäädäntö ei kuitenkaan ole muuttunut niin, ettei toimintakykyä säilyttävää tai ylläpitävää kuntoutusta voisi enää lainkaan saada vaativana lääkinnällisenä kuntoutuksena, kun kyseessä ei ole kunnan vastuulle kuuluva välittömästi sairaanhoitoon liittyvä tai tavoitteiltaan ainoastaan hoidollinen kuntoutus. Lain lähtökohtana on edelleen julkisessa terveydenhuollossa tehtyyn hyvän kuntoutuskäytännön mukaiseen kuntoutussuunnitelmaan kirjatun tarpeiden mukaisen kuntoutuksen järjestäminen.

Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen myöntämisedellytysten olisi katsottava täyttyvän, kun kuntoutuksella ylläpidettävä toimintakyky kuntoutussuunnitelman perusteella mahdollistaa henkilön omaa arjessa suoriutumista ja osallistumista, vaikka se vaikeammin vammaisen henkilön osalta olisi pientäkin. Toimintakyvyn jatkuvaa paranemista ei tällöin tulisi edellyttää.

On sinänsä tärkeää, että kuntoutus nivoutuu vammaisen lapsen arkeen. Esimerkiksi koulussa toiminnan tavoitteet liittyvät kuitenkin ensisijaisesti oppimiseen. Koulunkäynti jo itsessään myös edellyttää lapselta tiettyä toimintakykyä, johon voidaan kuntoutuksella vaikuttaa. Kun koulu ja muut arjen toimijat eivät tosiasiassa kykene vastaamaan lapsen kuntoutuksen tarpeisiin, ja vaativa lääkinnällinen kuntoutus on lain ja kuntoutussuunnitelman perusteella lapselle tarpeen, hänellä on oikeus saada tarvitsemansa kuntoutus.

Hyvästä kuntoutussuunnitelmasta ilmenee, miten kuntoutuksen arvioidaan vaikuttavan henkilön kykyyn suoriutua ja osallistua arjessa.

Kelan kielteiseen kuntoutuspäätökseen voi hakea muutosta, mutta koska muutoksenhaun johdosta muuttuu vain harva päätös, sen rinnalla tai sijasta voi olla järkevää tehdä uusi kuntoutushakemus aiempaa vahvemmin perusteluin. Esimerkiksi hoitavalta lääkäriltä voi pyytää tarkennusta kuntoutussuunnitelmaan.

Vammaisella henkilöllä on oikeus tarpeidensa mukaiseen kuntoutukseen. Kunnan tulee järjestää kuntoutussuunnitelmaan kirjattu kuntoutus silloin, kun se ei kuulu Kelan vastuulle.

Terveydenhuoltolain (mm. 24 ja 29 §:t) mukaan kuntoutujan asuinkunta on velvollinen järjestämään kuntoutussuunnitelmassa tarpeelliseksi katsotun lääkinnällisen kuntoutuksen siltä osin kuin Kela ei sitä järjestä. Vaikka kuntoutussuunnitelma ei ole sitova päätös, siihen voi vahvasti vedota.

Jos kuntakaan ei järjestä kuntoutusta riittävissä määrin, mikä on valitettavan yleistä, asiasta voi tehdä muistutuksen kunnan terveydenhuollon johdolle tai kantelun aluehallintovirastolle, eduskunnan oikeusasiamiehelle tai oikeuskanslerille. Jos kunta ei myönnä tarvittavaa kuntoutusta ja kuntoutuja hankkii sen itse, hän voi hallintoriita-asiana hallinto-oikeudessa vaatia kuntaa korvaamaan aiheutuneet kustannukset.

Lääkinnälliseen kuntoutukseen vaikuttanee jollain aikavälillä se, että Suomen monitahoista kuntoutusjärjestelmää on tarkoitus kokonaisuutena uudistaa vuonna 2017 työnsä valmiiksi saaneen kuntoutuskomitean esitysten pohjalta.

Lisätietoja:

Tukiliitto: www.tukiliitto.fi/tuki-ja-neuvot/kuntoutus

Kela: www.kela.fi/vaativa-laakinnallinen-kuntoutus

Sosiaali- ja terveysministeriö: stm.fi/sotepalvelut/kuntoutus

Suomen Lastenneurologisen Yhdistyksen (SLNY) suositus: www.slny.fi/ajankohtaista/

Vammaisjärjestöjen kannanotto SLNY:n suositukseen: www.autismiliitto.fi/files/1636/Kannanotto_Lanen_suositukseen_27.8.pdf

 

Teksti on julkaistu Tukiviestissä 1/2020.