Ajankohtaista

Tähän päivitetään Yhdenvertaisen kaveritoiminnan ajankohtaisia asioita.

 

Tiedotteita

  • Toimintamme täyttää tänä vuonna 18 vuotta!
    Samalla kuluva vuosi 2025 on toimintamme viimeinen vuosi.Kehitysvammaisten Tukiliiton johtoryhmä ja hallitus päätti vuonna 2024 lakkauttaa Yhdenvertaisen kaveritoiminnan. Saimme hakea toimintaan rahoitusta vielä tälle vuodelle. Vuodelle 2026 toimintaan ei haeta enää mistään rahoitusta. Lakkauttamisen perusteena on säästö. Tukiliitto pyrkii ratkaisullaan vähentämään jo etukäteen Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskukselta (STEA) haettavaa rahoitusta ja varmistamaan resurssit ydintoimintoihin, eli yhdistysten tukemiseen ja lakineuvontaan.Tälle vuodelle olemme saaneet rahoituksen ja jatkamme toimintaamme normaalisti ihan koko vuoden. Olet lämpimästi tervetullut mukaan toimintaamme – tehdään tästäkin vuodesta loistava!

 

  • Voit seurata kuulumisiamme ja ajankohtaisia asioita nyt myös WhatsApp-kanavalla.
    Kanavamme nimi on Yhdenvertainen kaveritoiminta. Saat työntekijöiltä viestillä kanavan seurantalinkin.

Toimintaa ja tapahtumia

  • Vaparitoiminnan kevätkausi on käynnistynyt!
    Ensimmäinen Hyvän mielen tempaus järjestetään 4.4. Tampereella.
    Silloin kirjoitamme kirjeitä esimerkiksi itsenäistyville nuorille ja yksinäisille vanhuksille.
    Lue lisää Tukiliiton tapahtumakalenterista.

 

 

  • 6.5. Hyvän mielen siivoustempaus, Jyväskylässä
    Autamme luontoa. Osallistumme siivouspäivään ja keräämme roskia luonnosta.
    Lisätiedot täydentyvät pian.

 

 

  • 23.5. Hyvän mielen kirjetempaus, Jyväskylässä
    Kirjoitamme kirjeitä itsenäistyville nuorille, yksinäisille vanhuksille ja mielenterveystoipujille.
    Lue lisää Tukiliiton tapahtumakalenterista

 

  • 27.5. Hyvän mielen pelitempaus, Tampereella
    Tarjoamme seuraa ja toimintaa ikäihmisille.
    Pelaamme porukalla pihapelejä tai sisäpelejä.
    Lisätiedot täydentyvät pian.

 

Julkaisuja

Blogi. Lue nuoren vapaaehtoisemme ajatuksia vaikuttamisesta Tukiliiton blogista.

Pidetään yhteyttä! -opas. Oppaassa on vinkkejä, mitä videopuheluissa voit tehdä kaverin kanssa.
Opas päivitetty syyskuussa 2022. Opas on tehty Papuri-verkkokirjatyökalulla.
Lue Pidetään yhteyttä! -opasta Papunetin sivuilta. Linkki avautuu uuteen välilehteen.

Blogi siitä, mitä ”tuettu vapaaehtoistoiminta” tarkoittaa.  Lue kirjoitus Vapaaehtoistyö.fi -palvelun sivuilta.
Linkki avautuu uuteen välilehteen.

Blogi. Mikä sai hakemaan vapaaehtoiseksi kaveriksi? Lue vapaaehtoisemme ajatuksia Tukiliiton blogista.

Blogi. Lue työntekijöidemme ajatuksia vapaaehtoistoiminnan inklusiivisuudesta  Tukiliiton blogista.