2. Meidän kaikkien kunta ei tee lyhytnäköisiä säästöpäätöksiä
Tukiliitto vaatii kuntapäättäjiä varmistamaan, ettei vammaisten henkilöiden palveluista leikata.
Meidän kaikkien kunta ei tee lyhytnäköisiä säästöpäätöksiä vammaisten ihmisten palveluista. Tämä on yksi Tukiliiton tavoitteista kevään 2021 kuntavaaleissa.
Tavoitteen toteutuminen vaatii tekoja:
Palvelupolut selkeiksi, kynnykset mataliksi
Kunnan pitää varmistaa, että palvelupolut ovat selkeitä ja että palveluihin pääsee matalalla kynnyksellä. Aidosti tarpeeseen vastaava, oikea-aikainen palvelu on myös taloudellisesti edullisin: ajoissa tukea saanut ihminen ei tarvitse raskaita ja kalliita korjaavia palveluita.
Ei kilpailutuksia
Kunta ei hanki vammaisten henkilöiden välttämättömiä, elämänmittaisia palveluita hankintalain mukaisilla kilpailutuksilla. Kilpailutukset eivät ole sopiva tapa järjestää yksilölliseen tarpeeseen vastaavia palveluita. Hankintamenettelyissä kilpaillaan pitkälti hinnalla, mikä heijastuu väistämättä henkilöstön määrään.
Kun apua ja tukea on tarjolla liian vähän, muun muassa kommunikointi ja kuulluksi tuleminen sekä itsemääräämisoikeuden toteutuminen palveluissa vaikeutuvat. Tämä on puolestaan omiaan kasvattamaan vammaisten ihmisten palveluntarpeita ja palveluiden hintalappua.
Järjestöt mukaan HYTE-työhön
Kunta ei leikkaa järjestöjen kanssa tehtävästä työstä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä (HYTE) eikä kohdista leikkauksia myöskään järjestöjen rahoitukseen. HYTE-työ on yksi kuntien tärkeimpiä tehtäviä, joka maksaa itsensä moninkertaisena takaisin.
Vammaisjärjestöillä ja niiden paikallisyhdistyksillä on vahvaa osaamista vaikuttavasta työstä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi. Meidän kaikkien kunta hyödyntää järjestöjen osaamista. Tekemättä jäänyt HYTE-työ aiheuttaa lisää kustannuksia toisaalla.
Koulusta ja varhaiskasvatuksesta ei leikata
Meidän kaikkien kunta tiedostaa, että kouluun ja varhaiskasvatukseen kohdistuvat leikkaukset eivät koskaan kannata. Päin vastoin, kaikille lapsille saavutettavan oppimisympäristön kehittäminen auttaa kasvattamaan yhdenvertaisia, aktiivisia ja vaikuttavia kuntalaisia.