Tukijalle
Sivulla on tukijalle vinkkejä tuen antamisesta.
Tukija, sinä olet erittäin tärkeä. Antamasi tuen avulla, ihminen voi elää sellaista elämää kun hän haluaa.
Moni meistä tarvitsee jossakin elämänsä vaiheessa tukea. Toiset tarvitsevat tukea paljon ja pysyvästi, toiset vähemmän ja ajoittain. Tuen antajat ovat erittäin tärkeässä roolissa. Miten tuen mahdollisimman hyvin tuen tarvitsijaa? Miten tukea sitä tarvitsevaa niin, että tuki vahvistaa ihmisen omaa toimintaa ja oman äänen kuulumista sekä varmistaa hänelle omanlaisensa elämän elämisen?
Tukija auttaa ihmistä hankkimaan tietoa, miettimään asiaa monesta näkökulmasta, selvittämään vaikeita asioita, auttaa tekemään päätöksiä sekä toteuttaa päätöksen mukaiset toimet yhdessä tukea tarvitsevan kanssa. Tukeminen on siis kokoaikaista vuorovaikututa tuettavan kanssa.
Tuen antajan on tärkeää miettiä, miten olen mahdollisimman puolueeton sekä miten autan juuri tätä ihmistä mahdollisimman vähän ja tuen näin samalla ihmisen omaa tekemistä ja päätöksentekoa. Tukija on hyvä tietää tuen tarvitsijan vahvuuksista ja mielenkiinnon kohteista ja pohtia miten niitä voisi hyödyntää.
Periaatteet tuen toteuttamiseen
Olemme yhdessä Kehitysvammaliiton Tikoteekin kanssa muotoilleet periaatteet päätöksenteossa tukemiseen. Periaatteiden noudattaminen varmistaa sen, että tukea saava ihminen on pääosassa suhteessa omiin päätöksiinsä. Tukijalle periaatteet ovat olennainen osa työkalupakkia. Periaatteet toimivat myös tausta-ajatuksina uuteen vammaispalvelulakiin tulevassa tuetun päätöksenteon palvelussa.
Periaatteet päätöksenteon tukemiseen ja tuetun päätöksenteon toteuttamiseen:
- Ihminen on toimija, kun hän päättää ja tekee asioita itse.
- Ihminen saa tarvittaessa tukea päätösten tekemiseen.
- Tuki on monipuolista ja yksilöllisistä.
- Päätökset perustuvat ihmisen omiin mieltymyksiin ja tahtoon.
- Kaikenlaiset päätökset ovat sallittuja.
- Päätöksen ja mielipiteen saa vaihtaa.
- Tukijan tai tukijat saa valita itse tai heidän valitsemisessaan voi olla mukana.
- Tuen vastaanottaminen on vapaaehtoista.
- Tuki perustuu kunnioittavaan kohtaamiseen, hyvään vuorovaikutukseen ja luottamukseen.
Periaatteista löydät lisää tietoa periaatteiden omalta sivulta.
Tukijan tehtävät tuetun päätöksenteon -palvelussa
Tukijan tehtävä tuetun päätöksenteon -palvelussa täytyy olla edellistä vielä tarkemmin määritelty. Tukea tarvitseva voi pyytää palvelua esimerkiksi isommissa päätöksissä ja tukija auttaa silloin päätöksen muodostamisessa. Hän ei tee päätöksiä kenenkään puolesta, vaan auttaa ihmistä tekemään mahdollisimman itsenäisen päätöksen. Tukea tarvitseva valitsee itselleen sopivat ihmiset tukemaan häntä päätöksenteossa.
Tukijan tehtäviin tuetun päätöksenteon palvelussa kuuluisivat esimerkiksi päätettävän asian selittäminen ihmiselle sopivalla tavalla sekä päätöksenteon vaihtoehtojen ja seurausten selittäminen ja ymmärtämisen varmistaminen. Tukijan tehtäviin kuuluisi myös valmistautua päätöksentekotilanteeseen yhdessä ihmisen kanssa, varmistaa että tilanteessa olevat ihmiset ymmärtävät tuettavan mielipiteen ja toimii tarvittaessa ihmisen äänenä. Tukijan tehtävänä on tarvittaessa vahvistaa tuettavan sanomaa, ei kertoa omia mielipiteitään ja ajatuksiaan.
Voit kysyä meiltä lisää tuesta ja valmennuksesta
Pia Mölsä
Suunnittelija, hankepäällikkö
Puhelinnumero: 050 4656 283
Sähköposti: pia.molsa@tukiliitto.fi
Työskentelen TILKE-hankkeessa ja edistän osallisuuden toteutumista.
Twitterissä käytän tunnusta @molsapia
Kari Vuorenpää
Suunnittelija, aikuisten toiminta
Puhelinnumero: 050 3296 170
Sähköposti: kari.vuorenpaa@tukiliitto.fi
Malike
Sumeliuksenkatu 18 B, 3. krs
33100 Tampere
Malikkeen puhelinnumero on 040 4839 327.
Tehtäviini kuuluu Malikkeen toiminta aikuisille.
Muita tuen ja valmennuksen keskuksen sisältöjä
Periaatteet päätöksenteon tukemiseen
Periaatteet päätöksenteon tukemiseen ja tuetun päätöksenteon toteuttamiseen ovat osa tukijan työkalupakkia.
Päätöksenteon tukemisen tietopankki
Mahdollisuus valintojen ja päätösten tekemiseen kuuluu osallisuuteen ja kansalaisuuteen.
Tuki
Tukeminen on neuvoja, ohjausta ja valmennusta.
Tuen tarpeita
Tukea voi tarvita monenlaisiin asioihin, kuten omien tavoitteiden saavuttamiseen.
Päätöksenteon tuki
Päätöksenteossa voi tukea esimerkiksi vaihtoehtojen kokeileminen.
Sanasto
Kokosimme tukeen ja valmennukseen liittyvien tärkeiden sanojen sanakirjan.
Luettavaa
Valikoima kirjoituksia, ajankohtaisia asioita, julkaisuja ja materiaaleja tuen ja valmennuksen teemoista.