Materiaaleja

Tälle sivulle on koottu materiaaleja helpottamaan puheeksiottamista eri- ikäisten erityislasten sisarusten kanssa.

Sisaruuskortit 

Sisaruuskortit on luotu helpottamaan sisaruuteen liittyvien tunteiden tunnistamista ja sanottamista. Jokaisessa kortissa on sisaruuteen liittyvä lause. Kaikki lauseet ovat todellisia sisarusten kokemuksia. Lisäksi mukana on neljä ”jokerikorttia”, jos tuntuu, ettei mikään lauseista kosketa tai tunnu omalta. Kortit toimivat kerätyn kokemuksen parhaiten yli 9-vuotiaiden, lukutaitoisten sisarusten kanssa. Niitä voi hyödyntää esimerkiksi sisarusryhmissä tai yksittäisen sisaruksen kanssa keskustellessa. Korttien avulla voi esimerkiksi 

  • johdatella erityinen sisaruus – aiheeseen, ”nostaa kissa pöydälle”, 
  • keskustella erityinen sisaruus – aihepiiristä, 
  • auttaa sanoittamaan sisaruuden eri puolia sekä 
  • tarjota vertaistukea: kortit itsessään toimivat vertaistukena, ”joku muukin on ajatellut noin”. 

Työskentelyssä fokus on koko ajan erityisessä sisaruudessa. Työskentelyn tavoitteena ovat narratiivisuus ja reflektiivisyys eli jokaisella on mahdollisuus kertoa oma tarinansa ja peilata sitä muiden kanssa. Tämän jälkeen tunne- ym. työskentelyä voi jatkaa jo olemassa olevilla korteilla ja menetelmillä tarpeen mukaan.  

Ohjeet

  • Osallistujat poimivat itselleen sopivat kortit. 
  • Jokaiselle annetaan tilaisuus kertoa valitsemistaan korteista. 
  • Muut osallistujat saavat kysellä ja kommentoida. 
  • Ohjaajilla on hyvä olla valmiiksi mietittyjä avoimia apukysymyksiä. 
  • Jos kyse lapsista, sovitaan yhdessä, haluavatko he näyttää kortit vanhemmille.

Kortit on jaettu teemoihin eri värisin reunuksin. Ohjaajat voivat johdatella keskustelua teemojen mukaisesti. Teemat ovat: 

  • Vihreä= Ihan tavallista sisaruutta 
  • Harmaa= Huomaamaton lapsi 
  • Violetti = Perusturvan järkkyminen 
  • Punainen = Olet minulle tärkeä   

Ota kortit käyttöön

Painetut kortit ovat myynnissä Kehitysvammaisten Tukiliiton verkkokaupassa. Korttipakan hinta on 10e ja lisäksi tulee postituskulut (5,90e) päälle.   

Kortit ovat saatavilla myös pdf-versiona, jotka voit ladata käyttöösi tästä. Voit tulostaa kortit väritulostimella, laminoida halutessasi ja leikata kortit käyttöösi. 

Kortit löytyvät pdf-versioina myös ruotsiksi ja englanniksi

Kuvitetut sisaruuskortit 

Kuvitetut sisaruuskortit on luotu sisaruuskorttien pohjalta auttamaan sisaruuteen liittyvien tunteiden tunnistamista ja sanoittamista silloin, kun ajatuksia on helpompi ilmaista kuvan kuin tekstin avulla. Kortteja voi hyödyntää myös nuorempien sisarusten kanssa kuin lukutaitoa vaativia alkuperäisiä sisaruuskortteja. Kortteja on 20 ja ne on jaettu alkuperäisten sisaruuskorttien tapaan neljään eri teemaan: 

Vihreä= Ihan tavallista sisaruutta
Harmaa= Huomaamaton lapsi
Violetti = Perusturvan järkkyminen
Punainen = Olet minulle tärkeä 

Kortteja käytettäessä ei teemoja tarvitse korostaa ja kaikki kortit ovat ihan yhtä oikeita. Kortteja voi käyttää monella tapaa yksilö- ja ryhmätyöskentelyssä.  

Kortit on kuvittanut Iiri Vaitti  

Lataa kortit käyttöösi

Kuvitetut sisaruuskortit on saatavana vain PDF-versiona. Lataa kortit itsellesi, tulosta ne väritulostimella, leikkaa katkoviivaa myöten ja laminoi halutessasi. 

Vihreät kortit
Harmaat kortit
Violetit kortit
Punaiset kortit 

Ryhmämallit 

Sisarukset hyötyvät ryhmämuotoisesta toiminnasta, jossa mahdollistuu vertaisten kohtaaminen ja kokemusten jakaminen sekä sisaruuteen liittyvien teemojen käsittely ohjatusti.   

Erityinen sisaruus -ryhmä alakouluikäisille sisaruksille 

Erityinen sisaruus -hankkeen aikana toteutettiin syksyllä 2019 Erityinen sisaruus -ryhmä Tampereella 8-11-vuotiaille pitkäaikaissairaiden ja vammaisten lasten sisaruksille. Ryhmä tapasi kuusi kertaa, puolitoista tuntia kerrallaan ja ryhmäläisiä oli kahdeksan lasta ja kaksi ohjaajaa, joilla myös oli omaa kokemusta erityisestä sisaruudesta. Ryhmän toteutuksesta ja sisällöstä on tehty toimintaraportti (pdf).  

Varhaiskasvatuksen ammattilaisille 

Erityinen sisaruus -opas varhaiskasvatuksen ammattilaisille on laadittu ammattikorkeakoulunopinnäytetyönä ja opinnäytetyön työelämäkumppanina on toiminut Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n Erityinen sisaruus -toiminta. 

Oppaan on tehnyt opinnäytetyönään Siina Liimatainen Sosionomin tutkinto-ohjelmassa Metropolia Ammattikorkeakoulussa. 

Oppaan tarkoituksena on lisätä tietoa erityisestä sisaruudesta ja sisarusten kohtaamisesta erityisesti varhaiskasvatuksen ammattilaisten näkökulmasta. Oppaassa pyritään nostamaan esiin näkökulmia, joita olisi hyvä pysähtyä hetkeksi pohtimaan, mikäli omassa varhaiskasvatuksen lapsiryhmässä on erityistä tukea tarvitsevien lasten sisaruksia.

Erityinen sisaruus -opas varhaiskasvatuksen ammattilaisille

Näe minutkin, kuule minuakin

Julkaisussa esitellään Erityinen sisaruus -projektissa saatuja tuloksia. Tietoa kerättiin haastattelemalla sekä erilaisin toiminnallisin menetelmin yli sadalta eri-ikäiseltä erityislapsen sisarukselta.

Näe minutkin, kuule minuakin: myös erityislasten sisarukset kaipaavat huomiota (PDF)