Saavutettavuus
Palveluiden tulee olla saavutettavia ja edistää mahdollisuuksia toimia yhdenvertaisesti, yhdessä muiden kanssa.
Saavutettavuus on edellytys kansalaisuuden ja osallisuuden toteutumiselle. Sana kuvaa sitä, kuinka helposti tietoa, palvelua tai esimerkiksi teknistä järjestelmää voi käyttää riippumatta vamman tuomasta toimintarajoitteesta. Fyysinen esteettömyys on osa saavutettavuutta. Kognitiivinen saavutettavuus on erityisen merkittävä asia ihmiselle, jolla on kehitysvamma tai samankaltaisia tarpeita. Se tarkoittaa esimerkiksi ymmärrettävää kieltä, kommunikaation tukea tai muuta tarvittavaa apua.
Saavutettavat palvelut ovat kaikille sopivia.
Tasavertaisen osallistumisen suurimpia esteitä ovat avun ja tuen puute sekä vaikeaselkoinen kieli. Myös digitaalisiin palveluihin siirtyminen tuo haasteita henkilöille, joiden vamma on ymmärtämisen alueella.
Kehitysvammaiset henkilöt ovat harvoin palkkatyössä. Valtaosa heistä elää takuueläkkeen varassa, köyhyydessä. Asiakas- ja osallistumismaksut estävät palveluiden käyttöä ja moniin vapaa-ajan toimintoihin osallistumista.
Nykytilanteesta tavoitteeseemme
Edistämme saavutettavuutta vaikuttamalla palveluita ja tukea määrittävään lainsäädäntöön. Vaikuttamistoiminnassamme edistämme henkilökohtaisen avun saatavuutta ja tuetun päätöksenteon kirjaamista palveluksi. Annamme palveluita ja tukea koskevaa ohjausta ja neuvontaa.
Tuomme esiin selkeän viestinnän vaatimusta ammattilaisille ja viranomaisille muun muassa koulutuksen ja viestinnän keinoin. Julkaisemme selkokielistä lehteä ja selkomateriaalia eri teemoista. Teemme selkeää viestintää edistävää yhteistyötä monien alan toimijoiden kanssa.
Tukiliiton Malike-toiminta auttaa ihmisiä ylittämään myös fyysisen saavutettavuuden esteitä. Toiminta on suunnattu ihmisille, jotka tarvitsevat toimintavälineen ja toisen ihmisen apua voidakseen osallistua ja liikkua.
Kaikessa viestinnässämme vaalimme selkeää kieltä. Tukiliiton omien tapahtumien ja koulutusten saavutettavuutta vahvistaa myös maksuttomuus.
Katso video Saavutettavuus yhdistää (1:10 min).
Saavutettavat palvelut ovat kaikille sopivia (video 0:26 min).
Sinua saattaa kiinnostaa myös:
Liikkumisen tuki
Vammaisella henkilöllä on oikeus saada liikkumiseen tarvitsemaansa tukea, esimerkiksi kuljetuspalveluita.
Yhdenvertaisuus ja syrjintään puuttuminen
Syrjintä vamman vuoksi on kiellettyä. Syrjityksi joutunut voi saada apua esimerkiksi yhdenvertaisuusvaltuutetulta.
Tukea kommunikointiin
Tietoa puhevammaisten tulkkauspalvelusta ja kommunikoinnin tukipalveluista.
Apu- ja toimintavälineet
Apuväline helpottaa osallistumista elämän eri tilanteisiin.