Ystävyyden kevätpuro

Teksti: Tuula Puranen / Kuva: Keijo Penttinen

Ystävykset vievät yhteisiä tarinoita eteenpäin vuorovedoin:
”Oltiin piknikillä ja huomasin, että toisella porukalla oli jokin hätä…”
”… siellä oli huonovointisen näköinen tyttö…”
”…ja Ilona vei hänelle…”
”…suolakeksejä ja mehua.”

Ja kun toinen aloittaa lauseen, toinen lopettaa, esimerkiksi näin:
”Ystävä on valmis auttamaan…”
”… eikä jätä yksin, vaan on tukena.”

Keskustelu etsii uomansa vapaasti ja pakottomasti, ja asian lomassa pirskahtelee nauru. Yhdessäolossa on keskinäistä arvostusta, viihtyisyyttä ja tasavertaisuutta.

”Meillä menee ihan hyvin!”, Mandi Ahtilinna sanoo. 23-vuotias Mandi käy avotöissä Kortepohjan toimintakeskuksessa keittiössä.

”Olen toimitilahuoltaja ja teen keittiön puhtaanapitotöitä ja olen joskus asiakaspalvelussa. Tykkään työstäni paljon”, hän kertoo.

Ilona Anttila on 22-vuotias ja opiskelee neljättä vuotta erityispedagogiikkaa Jyväskylän yliopistossa.

Kemiat kohtasivat

Mandi ja Ilona tapasivat toisensa Best Buddies -kaveritoiminnassa syksyllä 2016. He huomasivat heti tulevansa hyvin juttuun, kemiat toimivat ja yhteisiä kiinnostuksen kohteita oli paljon. Kumpikin oli mukana Best Buddies -toiminnassa jo ennen toistensa kohtaamista.

Kaverikausi on määräaikainen, yleensä vuoden tai puoli vuotta, mutta Mandi ja Ilona ystävystyivät pohjamutia myöten, eikä määräajoilla ole merkitystä.

Miten teistä tuli ystäviä?

”No, miten se nyt ystävyys syntyy”, Ilona tuumaa. Okei, tyhmä kysymys, mutta kertokaa silti.

”Ruvettiin vaan näkemään, meillä oli jo ekalla kerralla kivaa, höpöteltiin partiosta vaikka kuinka. Sitten nähtiin uudestaan ja uudestaan ja uudestaan”, Ilona jatkaa.

Partion lisäksi ystävyksillä on paljon muitakin yhteisiä mielenkiinnon kohteita, esimerkiksi musiikki. Ilona laulaa kuorossa ja Mandi on bändissä.

”Olen solisti ja soitan pianoa. Mulla on kolme kertaa viikossa harrastuksia”, Mandi kertoo.
”Kävit jossakin vaiheessa kuntosalillakin, mutta sitten lopetit”, Ilona muistuttaa.
”Lopetin, kun en enää jaksanut…”
”… ja tuli hiki! No minä aloitin sitten.”

Yksin on vaikea uskaltaa

Ilonan ja Mandin yhdessäolo pisaroi ja pulppuilee helpon tuntuisena, mutta ystävyyttä edelsi kaverin kaipuu, yksinäisyyskin.

”Mulla ei ollut ketään kaveria, kun menin mukaan kaveritoimintaan. Sitä helposti arastelee ja ujona ei uskalla välttämättä lähestyä toista. Olen päässyt siitä tunteesta eteenpäin ja rohkaistunut. Kun tapasin Ilonan, en kauheasti jännittänyt”, Mandi kertoo.

Mandia kiinnosti myös vapaaehtoistoiminta. Kun sellaista tarjoutui kaveritoiminnan parissa, hän lähti mukaan. ”Halusin kokea, millaista on toimia vapaaehtoisena kaverina.”

Ilonakin kaipasi kaveria ja nimenomaan sellaista, joka olisi samassa kaupungissa ja jonka kanssa voi tavata kahden kesken, ja mennä vaikka kahville. Hän oli muuttanut opintojen takia Kiteeltä Jyväskylään, eikä tuntenut kaupungista juuri ketään.

”Kun kuulin, että Ilonalla oli iso elämänmuutos ja hän kaipasi kaveria, aloin hänen kaverikseen”, Mandi sanoo.

Vapaaehtoistyö kiinnosti myös Ilonaa, kunhan se ei opiskelun ja harrastusten ohella sitoisi liikaa. Lisäksi hän halusi tavata monenlaisia ihmisiä. ”Kun tulee pienestä kaupungista ja pienistä kuplista, haluaa kokea paljon erilaisia asioita”, hän kertoo.

Live-ystävyys on parasta

Ilona ja Mandi kuvaavat itseään live-ystäviksi. ”Tapaamme kasvokkain, emme juuri viestittele. Ja silloin, kun tapaamme, emme vain moikkaa vartin verran, vaan vietämme kunnolla aikaa yhdessä. Silti on tärkeää tietää, että toinen on tavoitettavissa myös puhelimella.”

Molemmat naiset sanovat, että heidän ystävyydessään tärkeintä on nauru, ja se on helppo uskoa.

”Naurua on aika paljon. Ilona on aika iloinen ja valoisa. Ja jos sovimme jotakin, hän pitää sopimuksesta kiinni. Yhdessäolomme on myös tosi tasapuolista”, Mandi toteaa.

Ilona nauttii Mandin suoruudesta. ”Mandi on ihanan aito ja rehellinen. Hän sanoo mielipiteensä, ja se on minusta todella arvostettava piirre ihmisessä. Kerran hän tuli käymään opiskelija-asunnossani ja sanoi, että etkö sä Ilona koskaan siivoa.”

Toisen kyky olla läsnä on molemmille tärkeää.

”Sä Mandi et katsele kännykkää tai maisemia, kun olemme yhdessä”, Ilona sanoo, ja Mandi vastaa:
”Säkään et katsele pilviin tai ympärillesi.”

Heidän mielestään ystävyydessä on tärkeää myös keskinäinen tuki, jos elämässä tulee ongelmia tai hankalia asioita.

Vaikka Ilona ja Mandi jakavat paljon asioita, he eivät ole mukana toistensa kaveripiirissä tai perheissä.

”Se ei ole tässä tärkeintä. Ensisijaista on se, että me näemme toisiamme. Tämä on meidän juttu, tyttöjen juttuja”, Ilona sanoo.

Artikkeli on julkaistu myös Tukiviestissä 2/2019.