Osa 3: Yhdessä muiden mukana

Hyvään arkeen kuuluu mahdollisuus olla ja toimia toisten ihmisten kanssa. Yhdessä voi myös vaikuttaa yhteiskuntaan.

Taru kertoo:

”Kotini on asumisoikeusasunto. Olen viihtynyt hyvin.

Samassa talossa asuu yksi vanha tuttu. Toivottavasti tutustun pian muihinkin naapureihin. Meillä asukkailla on paljon yhteisiä tiloja. Viereisessä talossa on kuntosali ja sauna, joita mekin saamme käyttää.

Olen aika kiireinen. Käyn töissä ja harrastuksissa. Illalla kotona on sitten kiva olla rauhassa. Tykkään rentoutua ja pelata pleikkaria. Joskus kutsun vieraita.

Äiti ja isi tulevat välillä katsomaan, että pärjään. Ohjaaja käy kaksi kertaa viikossa. Hän auttaa ruuanlaitossa ja siivoamisessa. Tarvitsen ainakin vielä vähän muistuttelua, etteivät kotihommat unohdu.”

Yhdessä toisten kanssa

Tärkeä osa mielekästä elämää on toimiminen toisten kanssa. Jokainen meistä kaipaa omia yhteisöjä. Ne muodostuvat ihmisistä, jotka haluavat tehdä samanlaisia asioita. Yhteiset kiinnostuksen kohteet tuovat yhteen ihmisiä vammaan katsomatta.

Hyvässä yhteisössä ihminen tuntee olevansa hyväksytty ja tarpeellinen. Hän saa itse päättää, millä tavalla osallistuu yhteiseen toimintaan. Hän tulee kuulluksi ja uskaltaa myös tarvittaessa olla eri mieltä kuin toiset.

Yhteisö antaa jäsenilleen voimaa ja itseluottamusta. Yhdessä muiden kanssa on myös mahdollista vaikuttaa itselle tärkeisiin asioihin. Asuinpaikka vaikuttaa paljon siihen, millaisiin yhteisöihin ihmisellä on mahdollisuus hakeutua.

Mitkä ovat minun yhteisöni?

Jokaisella on oikeus valita yhteisöt, joihin haluaa kuulua. Oman, samanhenkisen porukan voi löytää monin erilaisin tavoin:

  • Uusia ystäviä voi tavata missä hyvänsä iässä. Opiskelu- tai työkavereista, nettitutuista tai vaikka naapureista saattaa saada elinikäisiä ystäviä.
  • Harrastukset keräävät ihmisiä yhteen ja saavat heidät viihtymään toistensa seurassa yhteisen tekemisen ääressä. Harrastus voi olla tavoitteellista harjoittelemista tai rennompaa puuhailua.
  • Vapaaehtoistyössä toimitaan yhdessä omasta tahdosta ilman korvausta jonkin asian hyväksi.
  • Yhdistyksissä ja järjestöissä on mahdollisuus vaikuttaa. Yhdistyksissä tarvitaan jäseniä monenlaisiin tehtäviin. Esimerkiksi kehitysvammaisten ihmisten oman Me itse -järjestön paikallisia ryhmiä toimii kymmenillä paikkakunnilla eri puolilla Suomea.
  • Uskonnolliset yhteisöt yhdistävät ihmisiä, joilla on samanlainen maailmankatsomus.
  • Asukastoiminnassa vaikutetaan yhdessä oman kotitalon tai asuinalueen asioihin.

Tukea yhteisön löytämiseen

Omien yhteisöjen löytäminen ei ole aina helppoa. Isoissa kaupungeissa erilaisten harrastusmahdollisuuksien määrä voi hämmentää. Pienillä paikkakunnilla taas pitkät välimatkat saattavat vaikeuttaa vaikkapa yhdistystoimintaan osallistumista.

Vammaiset ihmiset tarvitsevatkin riittävästi tukea omien kiinnostuksenkohteidensa miettimiseen ja erilaisten harrastus- ja osallistumismahdollisuuksien selvittämiseen. Tiedon pitää olla ymmärrettävää ja saavutettavaa.

Tuki voi olla tarpeen myös sen jälkeen, kun oma yhteisö on löytynyt. Osallistuminen saattaa edellyttää esimerkiksi kuljetuspalveluita, henkilökohtaista apua ja lähi-ihmisten olemista rinnalla.

Esteettömyys palvelee monia

Oikeanlaiset toimintavälineet ja uusi teknologia auttavat osallistumaan. Kommunikoimisen apukeinojen ansiosta jokaisen on mahdollista ilmaista näkemyksensä ja esimerkiksi vaikuttaa yhteiskunnallisesti.

Yhteisöjen toiminnassa tiedon on oltava saavutettavaa kaikille mukana oleville.

Myös rakennetun ympäristön esteettömyys on tärkeää. Esteettömyys ei sulje ketään pois yhteisöistä tai harrastuksista mutta palvelee vammaisten ihmisten lisäksi myös monia muita: esimerkiksi ikääntyviä ja pitkäaikaissairaita henkilöitä.

 

Minulla on oikeus

Osallistun ja vaikutan

Olen mukana yhteiskunnan toiminnassa. Saan tukea osallistumiseen ja omien toiveideni selvittämiseen. Halutessani voin toimia monenlaisissa yhteisöissä: esimerkiksi harrastusryhmissä, yhdistyksissä, vapaaehtoistyössä tai uskonnollisissa yhteisöissä. Tunnen ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita samoista asioista. Voin vaikuttaa ja toimia yhteisöni hyväksi.

Näin sanoo YK:n vammaissopimus

Vammaiset henkilöt voivat tehokkaasti ja täysimääräisesti osallistua poliittiseen ja julkiseen elämään yhdenvertaisesti muiden kanssa. He voivat osallistua yhdenvertaisesti muiden kanssa virkistys-, vapaa-ajan- ja urheilutoimintaan.

YK:n vammaisten ihmisten oikeuksien sopimus, artiklat 29 ja 30