Vili Korhonen: Olen somevastaava
Vili Korhonen kertoo uudesta työstään. Hänen työhönsä kuuluu muun muassa Instagram-päivitysten teko.
Maaliskuun lopussa aloitin hanketyöntekijänä
Tukiliiton Elämä omaksi -hankkeen
Rovaniemen tiimissä.
Työskentelen kerran viikossa
tai kahtena päivänä viikossa.
Lisäksi käyn kolme kertaa viikossa
avotöissä kirjastolla.
Toimin Elämä omaksi -hankkeen somevastaavana.
Työhöni kuuluu se, että postaan kuvia ja juttuja
Instagramiin eri paikkakuntien
Kohtaa mut -kahviloiden toiminnasta.
Olen kahviloiden suunnitteluryhmässä.
Toimimme hankkeessa
osallistujien toiveiden mukaisesti.
Hoidan myös Rovaniemen
Kohtaa mut -kahvilan järjestelyjä
eli esimerkiksi käyn kaupassa tapaamisia varten.
Todella hyvällä fiiliksellä olen aloittanut työt.
On todella hienoa,
että olen saanut palkkatöitä,
kun se on ollut tavoitteenani
jo jonkun aikaa.
Muutenkin Elmo-hanke on niin hyvä,
että mielelläni tulin siihen töihin.
Vanhoja ja uusia tuttuja
Kahviloissa olen päässyt
näkemään muita Lapin Metkojen jäseniä.
Se on Pohjois-Suomen Me Itse -ryhmä.
Kohtaa mut -kahviloissa
voi myös tavata uusia tuttuja.
Kohokohtana on pakko mainita
viime teemaviikon tempaus,
kun Rovaniemellä pidettiin
kiusaamisen vastainen mielenilmaus.
Siinä pääsi vaikuttamaan
ihan uudella tavalla ja
puhumaan tärkeästä aiheesta.
Maaliskuun lopun työreissu
Keminmaahan oli myös todella hyvä.
Siellä pääsin pitämään
kokemuspuheenvuoroa,
mikä oli todella hienoa.
Olen 29-vuotias.
Vapaa-aika kuluu minulla
jalkapallon ja kirjojen parissa.
Tämän lisäksi olen
Lapin Metkojen sihteeri.
Elämä omaksi -hanke tarjoaa kohtaamispaikkoja ja kokemustoimintaa
Tukiliiton Elämä omaksi -hanke toimii
Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin alueella.
Toimintaa suunnitellaan
ja tehdään yhdessä
aikuisten ja nuorten kanssa,
joilla on kehitysvamma
tai vastaava tuen tarve.
Europan sosiaalirahasto eli ESR
on hankkeen päärahoittaja.
Paikkakunnilla järjestetään
nuorille ja aikuisille
1) kohtaamispaikkoja ja
2) kokemustoimintaa.
Nämä tarkoittavat seuraavaa:
1)
Kohtaamispaikkoja kutsutaan Kohtaa mut -kahviloiksi.
Kahvila tarjoaa yhteistä tekemistä.
Hankkeella on myös verkkokahvila osoitteessa
tukiliitto.fi/verkkokahvila.
2)
Kokemustoimija vaikuttaa
kertomalla muille ihmisille
omia näkemyksiään ja kokemuksiaan.
Hän voi esimerkiksi puhua opiskelijoille
tai toimia yhdistyksessä
tai kertoa asioista somessa.
Keväällä hanke järjesti kokemustoimijoille
koulutuksen Oulussa ja Rovaniemellä.
Leijan jutut
Leijan jutut Tukiliiton kotisivulla näet sivulla
Meidän jutut
Voit selailla Leijaa Issuu-palvelussa osoitteessa
issuu.com/selkoa
Tilaa Leija itselle tai lahjaksi, tutustu
Selkolehti Leija
Tilaukset ja osoitteenmuutoksen voi tehdä sähköpostilla osoitteeseen
jasenpalvelu@tukiliitto.fi
Aleksi Pietikäinen on Kettukin Vuoden taiteilija
Aleksi Pietikäinen on valittu Kettukin Vuoden taiteilijaksi 2022. Leija-lehti tapasi taiteilijan Kaarisillan Taidestudiolla.
Lue lisää aiheesta Aleksi Pietikäinen on Kettukin Vuoden taiteilija