Työmarkkinoiden ovet auki

Teksti: Marja Irjala / Kuva: Maria Seppälä, Teija Laakkonen

Oppisopimuskoulutus on vammaisille ihmisille hyvä väylä sijoittua avoimille työmarkkinoille. Tämän osoittaa Oulun yliopistossa syyskuussa 2017 tarkastettu väitöskirjani Osallinen, syrjässä, marginaalissa onnellinen? Tutkimus oppisopimuskoulutuksen erityisopiskelijoista Suomessa ja Saksassa.

Haastattelin yhteensä 30 oppisopimuskoulutuksen avulla ammattiin valmistunutta tai valmistumassa olevaa nuorta tai nuorta aikuista – puolet Suomessa ja puolet Saksassa. He edustivat useita eri vammais- ja pitkäaikaissairauksien ryhmiä. Tutkimukseni tulokset ovat vahva kannanotto vammaisten henkilöiden perusoikeuksien puolesta.

Ammatillisen koulutuksen reformiin liittyvässä keskustelussa oppisopimuskoulutus ja tarve lisätä sen käyttöä ovat olleet keskeinen teema. Koulutusmenetelmä nähdään vastauksena erityisesti ilman toisen asteen koulutusta oleville nuorille sekä aikuisille uudelleen kouluttautuville työnhakijoille.

Vähäiselle huomiolle on jäänyt se, että oppisopimuskoulutus ja sen avulla työllistyminen avoimille työmarkkinoille voisivat lisätä myös vammaisten tai työn kannalta heihin verrattavien pitkäaikaissairaiden sekä osatyötyökykyisten henkilöiden yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa.

Suomessa paljon kasvunvaraa

Oppisopimuskoulutuksen osuus ammatillisesta erityisopetuksesta oli Suomessa Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2015 vain vajaat kaksi prosenttia, kun se esimerkiksi Saksassa kattaa suurimman osan, vajaat 90 prosenttia, ammatillisesta koulutuksesta, myös erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden osalta.

Halusin tutkimuksellani selvittää, tuottaako mallin valta-asema Saksassa osallisuuden ja yhdenvertaisuuden kokemuksia sikäläisille vammaisille ja voitaisiinko tuloksia hyödyntää Suomessa.

Tutkimukseni suomalaisista osanottajista valtaosa ilmoitti vammakseen kehitysvammaisuuden, saksalaisista vain kaksi. Useimmat haastattelemistani saksalaisista olivat vaikeavammaisia, muun muassa lihassairautta sairastavia ja pyörätuolia käyttäviä nuoria aikuisia.

Kaikkien toimintakyky ja soveltuvuus oppisopimuskoulutukseen oli todennettu ennen koulutukseen hyväksymistä. Varsinaista koulutusta edeltää harjoittelujakso, jonka aikana opiskelijan soveltuvuus kyseiseen työhön varmistetaan.

Useat suomalaiset haastatellut olivat eläneet ennen koulutuksen aloittamista määräaikaisen kuntoutustuen tai työkyvyttömyyseläkkeen sekä muiden yhteiskunnan tukien varassa. Heidän eläkkeensä siirrettiin lepäämään ja he ansaitsivat alan työehtosopimuksen mukaista palkkatuloa opiskelunsa ajan.

Työhönvalmentaja tarvitaan

Muutamat erityisammattioppilaitokset ja sosiaalialan järjestöt Suomessa ovat ylläpitäneet vuodesta 2009 alkaen niin kutsuttua tuettua oppisopimuskoulutusta kehittämishankkeena. Hyviä tuloksia menetelmän käytöstä on saatu muun muassa Pohjois-Pohjanmaalla lievästi kehitysvammaisten nuorten työllistämiseksi avoimille työmarkkinoille.

Menetelmä edellyttää perinteiseen oppisopimuskoulutuksen malliin verrattuna ammatillisen työhönvalmentajan palkkaamista yleensä 6–8 opiskelijan ryhmälle. Kyse on tavanomaisen työssä oppimisen ja teoriaopiskelun sisältämän ammattitutkinnon suorittamisesta yrityksessä tai muun työyhteisön palveluksessa ja työsuhteessa, jossa yhteiskunnan vastaantulo työantajan kustannuksissa on huomattava.

Koulutusmalli elää jatkuvan rahoituksellisen epävarmuuden alla, toisin kuin esimerkiksi Saksassa, jossa se (Assistierte Ausbildung) saatiin muutaman vuoden kokeilukauden jälkeen lakisääteiseksi vuonna 2015.

Menetelmän käyttö Saksassa oli kokeilukauden aikana painottunut erityisesti vaikeasti työllistyvien nuorten ryhmiin. Nyt painopistettä ollaan siirtämässä entistä laajemmin eri tavoin vammaisten ja pitkäaikaissairaiden nuorten ammatilliseen koulutukseen.

Useimmat tutkimukseni osanottajista sekä Suomessa että Saksassa olivat sijoittuneet koulutuksen jälkeen työsuhteeseen joko kokopäivä- tai erityisesti Suomessa osa-aikatyöhön.

Tuntipalkkainen osa-aikatyö osoittautui hyväksi vaihtoehdoksi nuorten ja nuorten aikuisten kohdalla erityisesti sen jälkeen, kun useat heistä olivat aiemmin työskennelleet palkattomassa, ei-työsuhteisessa avotyössä. Suomalaisista suurin osa palasi työkyvyttömyyseläkkeelle mutta niin, että he tekivät sen lisäksi koulutuksensa mukaista osa-aikatyötä.

Noin kolmen vuoden opiskelun jälkeen ammattiin valmistuneet olivat työllistyneet avoimille työmarkkinoille ja muutamat opiskelun aikaiseen työpaikkaansa. Eläkkeen lisäksi useat heistä ansaitsevat palkkatuloja lain sallimissa puitteissa, maksavat niistä veronsa ja kerryttävät ansiotulojensa mukaan parempaa vanhuuseläkettä tulevaisuutensa varalle.

Osa-aikatyöstä saatavat ansiotulot tiettyyn määrään asti työkyvyttömyyseläkkeen lisäksi on yleisesti ottaen huonosti tunnettu yhdistelmä.

Avotyö osa-aikatyöksi

Tutkimukseni johtopäätöksissä totean, että on tärkeää erottaa vammaisuus tai pitkäaikaissairaus osatyökykyisyydestä tai työkyvyttömyydestä, kuten myös työ- ja sosiaalioikeuden dosentti Jaana Paanetoja on todennut vuonna 2013 tarkastetussa väitöskirjassaan.

Kehitysvammainen ei ole osatyökykyinen, mikäli hän suoriutuu kyseisestä työstä ja työtehtävistä. Vammaisen henkilön osaaminen, taidot ja työkyky tulisi arvioida ennakkoluulottomasti ja vahvuuksien näkökulmasta tarkasteltuina.

Erityisen ilahduttavaa oli todeta osa-aikatyön merkitys haastattelemieni suomalaisten kehitysvammaisten kohdalla. Vain muutamankin tunnin päivittäinen työssä käynti oli heille suuri ylpeyden aihe, joka antoi kokemuksen arvokkaasta elämästä ja myönteisistä tulevaisuuden näkymistä.

Koska maassamme on kyse tuhansien työelämän ulkopuolella olevien vammaisten tai pitkäaikaissairaiden joukosta, myös yhteiskunta hyötyisi merkittävästi oppisopimuskoulutuksen nykyistä laajemmasta käytöstä. Olennaista olisi saada hankkeeseen niin yritykset kuin ammattijärjestötkin mukaan.

Saksassa myönteistä kehitystä edistää voimassa oleva kiintiölaki, jonka mukaan vähintään 20 työntekijää työllistävän työyhteisön on palkattava viisi prosenttia työvoimastaan vammaisen statuksen omaavia henkilöitä.

Suomessa arvioidaan olevan pelkästään noin 3000 kehitysvammaista työikäistä ilman työtä, tai vaihtoehtoisesti ”armopalalla” eli 0–12 euron ahkeruusrahalla työkeskuksessa tai sen alaisessa avotyössä työskentelevää henkilöä, jotka eri tavoin tuettuina olisivat kykeneviä avoimien työmarkkinoiden käyttöön.

Väitöskirjani loppupäätelmissä totean, että YK:n vammaisten oikeuksien yleissopimuksen vastainen tuottavaan työhön kuuluva avotyö tulisi kiireellisesti muuttaa lainsäädännön kautta osa-aikatyöksi. Siitä saatavat ansiotulot ovat merkittävä tulonlisä kehitysvammaiselle. Lisäksi malli kunnioittaisi hänen ihmisarvoaan työelämän yhdenvertaisena toimijana.

Haaste Suomen teollisuudelle

Elämäni vaikuttavimpia kokemuksia oli vierailu saksalaisella autotehtaalla, jonka 12 000 työntekijästä yli 900:lla oli vammaisuuden status. Tapasin työstään onnellisia ihmisiä, monin tavoin vaikeavammaisiakin, jotka olivat päässeet karsintakokeiden jälkeen tehtaalle ensin oppisopimuskoulukseen ja sen jälkeen vakinaiseen työsuhteeseen.

He työskentelivät autojen kokoonpanolinjalla yhdenvertaisina työntekijöinä kokopäivätyössä ansaiten samaa palkkaa kuin kaikki muutkin. He olivat osaltaan murtaneet työyhteisön aluksi nihkeitä tai kielteisiäkin asenteita vammaisia kohtaan ja kokivat olevansa onnen poikia ja tyttöjä kaikki tyynni.

En voisi kuvitella elämää ilman työtä, useat heistä totesivat. Oppaanani toimi tehdaskonsernin yhteinen vammaisten pääluottamusmies. Hänen sitoutumisensa työpaikan vammaisten oikeuksien puolustajana oli mykistävää. Tuon päivän jälkeen minussa heräsi toivo, että kyllä Suomessakin joskus.

Saksassa tuhannet vammaiset ihmiset ovat työllistyneet auto- ja lentokonetehtaille yhdenvertaisina työntekijöinä. Mikään ei tee tästä mahdotonta Suomessa. Väitöskirjani tulosten perusteella haastan laiva- ja autoteollisuuden avartamaan käsityksiään osaavasta työvoimasta!

* Kirjoittaja Marja Irjala on kasvatustieteen tohtori, ekonomi, järjestöneuvos, joka toimi Nuorten Ystävät ry:n pääsihteerinä 1990–2012.

* Väitöskirja Osallinen, syrjässä, marginaalissa onnellinen? Tutkimus oppisopimuskoulutuksen erityisopiskelijoista Suomessa ja Saksassa (2017): jultika.oulu.fi/Record/isbn978-952-62-1600-3, tai jultika.oulu.fi/ > hae nimellä.

* Artikkeli on julkaistu Tukiviestissä 1 / 2018.