Tänä vuonna puhutaan asenteista

Me Itse ry on valinnut vuoden 2022 teemaksi asenteet vammaisuutta kohtaan.

Näet tämän jutun kuvassa porukan,
jolla kokoonnuimme keskustelemaan asenteista.

Me Itse ry on valinnut vuoden 2022 teemaksi
”Asenteet vammaisuutta kohtaan”.

Asenteet ovat myös Teemaviikon aiheena
joulukuussa 1. – 7.12.2022.

Me keskustelijat edustamme
Me Itse ry:n läntisen Suomen
paikallisia ryhmiä.

Asenteet näkyvät ihmisten teoissa

Asenne tarkoittaa sitä,
miten ihmiset suhtautuvat meihin, joilla on erityisen tuen tarve,
kuten kehitysvamma tai jokin muu vamma.

Ihmisten erilaiset asenteet näkyvät heidän teoissaan
ja siinä, miten he kohtaavat meidät.

Asenteet näkyvät ihmissuhteissa, töissä,
opiskelussa ja muussa elämässä.
Asenteet tulevat näkyviin myös monissa lyhyissä hetkissä,
kun ihmiset kohtaavat.

Olemme kokeneet, että meitä ei aina oteta tosissaan.
Tämä ja muut huonot asenteet johtavat siihen,
että jäämme ulkopuolelle.

Onneksi vammaiset ihmiset kohtaavat myös hyviä asenteita.
Kun asenteet ovat kunnossa, meidät otetaan mukaan
ilman ennakkoluuloja.
Silloin olemme mukana yhdenvertaisina ja samanarvoisina
kuin kaikki muutkin.

Oikea tieto voi parantaa huonoja asenteita

Vaikka osa muista ihmisistä suhtautuu meihin
vammaisiin ihmisiin hyvin,
asenteissa on yleisesti vielä korjattavaa.

Me uskomme, että ihmisten huonot asenteet
voivat muuttua paremmiksi,
jos niihin puututaan ja niistä keskustellaan.

Siihen tarvitaan oikeaa tietoa
esimerkiksi kehitysvammaisuudesta.
Oikea tieto auttaa pääsemään eroon huonoista,
vanhanaikaisista asenteista.

Keskustelu lisää luottamusta

Mitä itse voi tehdä?

Jos kohtaa ikävän asenteen,
siitä voi yrittää keskustella.

Jos kohtaat huonoa kohtelua töissä,
kerro asiasta esihenkilölle.
Hänellä on velvollisuus puuttua asiaan.

Myös ”sivullinen” voi puuttua huonoon kohteluun.
Voitko sinä auttaa ihmistä,
joka ei pysty puolustamaan itseään?

Keskustelu ja tieto lisäävät
ihmisten luottamusta toisiinsa.
Luottamus voi vahvistaa myönteistä suhtautumista.

Voimme itse vaikuttaa asenteisiin
myös osallistumalla erilaisiin tapahtumiin.

Meidän ei tarvitse aina esiintyä
tai järjestää ohjelmaa, vaan riittää,
että olemme läsnä kuten muutkin.

Vastuu asenteiden muuttamisesta
on jokaisella yhteisöllä ja ihmisellä.
Vammaisten ihmisten järjestöissä
me vaikutamme yhdessä siihen,
että asenteet paranevat.

Yhteiskunta puolestaan on vastuussa siitä,
että me saamme kansalaisina  äänemme kuuluviin.

 

""

 

Leijan jutut

Leijan jutut Tukiliiton kotisivulla näet sivulla
Meidän jutut

Voit selailla Leijaa Issuu-palvelussa osoitteessa
issuu.com/selkoa

Tilaa Leija itselle tai lahjaksi, tutustu
Selkolehti Leija

Tilaukset ja osoitteenmuutoksen voi tehdä sähköpostilla osoitteeseen
jasenpalvelu@tukiliitto.fi