Puheenjohtaja Paula Pakarinen: ”Ennen kaikkea olen saanut ystäviä”

Teksti: Jonna Suhonen / Kuva: Jonna Suhonen

Suonenjoen Kehitysvammaisten Tuki on kotikunnassaan tunnettu toimija, jonka ajamat asiat näkyvät paikallislehtien palstoilla. Yhdistyksen jäsenmäärä on kaksinkertaistunut muutamassa vuodessa. Menestystarinan takaa löytyy nainen, joka on ollut ohjaimissa kymmenisen vuotta.

Paula Pakarinen johtaa yhdistyksen hallituksen kokoustyöskentelyä, hoitaa edunvalvontaa ja tiedotusta, ja osallistuu aktiivisesti tapahtumien järjestämiseen. Kysymykseni puheenjohtajan rooleista saavat hänet mietteliääksi.

”Mitä puheenjohtajuus oikein on, lankojen pitelemistä vai ohjailua? Senhän pitäisi olla ohjailua”, hän pohtii.

Puheenjohtaja tarvitsee työnjohtajan taitoja, jotta kaikki ei jäisi omiin käsiin. On osattava siirtää ja jakaa tehtäviä myös muille luottamushenkilöille. Yritän Paulan kanssa keikauttaa näkökulmaa totutusta: Miten puheenjohtaja voisi joskus tehdä itse vähemmän?

”Luulen, että siinä on ainakin minulla peiliin katsomista, että en pitäisi langoista liian tiukasti kiinni”, Paula sanoo.

Silti hänen mielestään Suonenjoen onnistumisen salaisuus on luonteva tiimityö. Kokousten esityslistat syntyvät vakiintuneella yhteispelillä sihteeri Sari Kärkkäisen kanssa. ”Minä voin heitellä asioita ja ajatuksia milloin mistäkin ja mihin aikaan vuorokaudesta tahansa. Sihteeri kokoaa asiat hienosti esityslistaksi.”

Edunvalvontatyötä kaupungin suuntaan Paula hoitaa yhdessä aisaparinsa, yhdistysaktiivi Marita Tiihosen kanssa. ”Hän on vahva tuki taustatiedon etsimisessä sekä oikaisuvaatimusten ja valitusten tekemisessä. Luemme samoja materiaaleja tai jaamme niitä tasan.”

Ideanikkarin viittaa Paula ei suostu harteilleen ottamaan, ei liioin kunniaa yhdistyksen hyvästä nosteesta. Sen sijaan hän kerta toisensa jälkeen nostaa esiin yhdessä tekemisen, lämpöä äänessään.

”Meistä on tullut sellainen hyvä pieni tiimi, joka puhaltaa yhteen, jakaa yhteiset tehtävät ja saa aikaan. ”

Ovi auki uudelle

Tiimi voidaan määritellä pieneksi joukoksi ihmisiä, joilla on toisiaan täydentäviä taitoja ja jotka ovat sitoutuneet yhteiseen päämäärään. Paulan porukka on määritelmän mukainen.

”Meillä tehtävien jako pohjautuu mielenkiinnon kohteisiin ja taustoihin. Asian mukaan valikoituu, kuka luontevasti hoitaa mitäkin ja kenellä on suhteita mihinkin. ”

Paula pohtii myös tiiviin ryhmäytymisen mahdollista nurjaa puolta.

”Saimme hiljattain kaksi uutta ihmistä hallitukseen. Kun olemme tottuneet hoitamaan asioita tiiviillä, vakiintuneella työnjaolla, on haaste luottaa siihen, että asioita voi tehdä toisin. Ja se toinen tapa voi olla aivan yhtä oikea, tai parempi. On annettava jokaisen löytää oma tapansa, eikä tottumus saa olla taakka.”

Suonenjoella on uskallettu kyseenalaistaa lähihistorian toimintatapoja ja ”ainahan näin on ollut” -ajattelua. Esimerkiksi jäsenmaksu päätettiin pitää edullisessa 17 eurossa ja panostaa varojen keräämiseen muualta. Jäsenet saavat vähintään kymmenen euron arvosta etuja vuodessa. Tänä vuonna yhdistys on tukenut matkoja ja pääsylippukustannuksia niin, että jäsenet ovat kolme euroa voiton puolella. Ei siis ihme, että jäsenmäärä on kasvanut.

”Tämä on selvästi houkutin. Jatkamme näin niin kauan, kun saamme rahaa muualta hankittua. Joku omavastuu meillä yleensä jäsenillekin on, se tuo sitovuutta ilmoittautumiseen. Varainhankinnassa isona apuna on nyt ollut Tukiliiton Aika haastaa -avustus.”

Ei mitään tekemistä

Palataanpa alkuun – lankojen pitelemiseen ja ohjailuun. Mihin suuntaan Paula Pakarinen itse haluaisi kehittää puheenjohtajuuttaan?

”Eläkkeellehän minä voisin jäädä”, Paula nauraa, ja vakavoituu sitten.

”Joskus ajattelin, että yhden yhtä kissanristiäistä en enää järjestä, ne ovat niin työläitä. Mutta jos alan miettiä hanskojen tiskiin laittamista, tulee heti kauhea ikävä sitä porukkaa. Olen saanut yhdistystoiminnasta vertaistukea ja ystäviä. Niin, ennen kaikkea minä olen saanut ystäviä”, 22-vuotiaan reippaan Down-miehen äiti toteaa.

Konkari toivoisi hallitustyöskentelyn ja puheenjohtajuuden houkuttelevan myös uusia tekijöitä.

”Puheenjohtajuus helposti henkilöityy ja menee tiettyyn muottiin. Uusia ihmisiä ehkä estää tulemasta se, että pelätään työkuormaa, tai ajatellaan, että saappaita ei voi täyttää. No kyllä voi. Olisi hyvä tehdä välillä toisilla saappailla. Ne voivat olla eriväriset, mutta silti ihan yhtä suuret.”

Alan epäillä, että Paula on kuitenkin löytämässä lankojen ohjailun jujun.

”Meillä oli Suonenjoella talvikisat. Kisapäivänä katsoimme rahastonhoitaja Tuula Pesosen kanssa toisiamme. Miten tämä menee, kun meillä ei ole mitään tekemistä? Sitten tajusimme, että tämähän menee juuri siksi tosi hyvin. Puheenjohtajan rooli on sitä ohjailua.”

Niin. Puheenjohtajan työt oli kisapäivänä jo tehty. Hän oli tehnyt sen haastavimman ja tärkeimmän: nostanut esiin ja saanut käyttöön vapaaehtoisten suurimman potentiaalin. Langat tuli varmoin ottein ohjailtua.