Lappeenrantalainen Santa ompelee satuasuja

Santa Harvonen ahertaa Kehitysvammaisten työtoiminnassa Laptuote-säätiön Kettupajalla.

Näet yllä kuvan,
jossa Santa Harvosen edessä
on pitkä, usean metrin mittainen,
ohut keltainen kangas.
”Kuvassa harsin kangasta”,
Santa kertoo.

Kankaasta on tulossa
Kaunottaren ja hirviön Bellen asu.
Bellen asun alaosa on trikoota,
jonka päälle tulee kuvan ohut kangas.
Puvun yläosasta tulee hihaton.
Sen Santa tekee kimaltelevasta trikoosta.

Santa on tehnyt jo kuusi satuhahmojen asua

Bellen asu ei suinkaan ole
Santa Harvosen ensimmäinen satuasu,
vaan hän on ommellut
jo kuusi satuasua eli
asua erilaisille satuhahmoille.

Ensimmäisenä syntyi Lumikin asu,
ja sen jälkeen on vuosien varrella nähty
Lumikin pahan äitipuolen,
Tuhkimon, Prinsessa Ruususen,
Liisa Ihmemaassa -Liisan
ja Prinsessa Esmeraldan asu.

Santan innostus satuasuihin
lähti netistä löytyneestä Lumikin kuvasta.
Santa ihastui siihen niin,
että totesi siltä istumalta:
”Tämän minä teen!”

Kettupajalla taidot karttuvat

Laptuote-säätiön Kettupajan
ohjaaja Marjo Viitasen kanssa
tulostettiin Lumikin kuva
ja alettiin suunnitella.
”Santan ompelutaidot
ovat karttuneet pikkuhiljaa”,
ohjaaja kertoo.

”Hän ei lannistu,
vaikka joutuisi purkamaan
pitkänkin pätkän jostakin asusta.
Näin nämä upeat luomukset
pääsevät syntymään”,
Marjo Viitanen sanoo.

Ennen Lumikin asun aloittamista
Santa oli kirjaillut verhoja
ja opetellut myös harsimaan niitä.

Santa pukeutuneena Pahan äitipuolen asuun. Taustalla on hänen kirjailutöitään.
Santa pukeutuneena Pahan äitipuolen asuun. Taustalla on hänen kirjailutöitään.

Yllä näet kuvan, jossa
Santa Harvonen on pukeutunut
pahan äitipuolen asuun.
Miltä tuntuu olla pukeutuneena asuun?
”Ihan hyvältä, kuin sadussa”,
Santa sanoo hymyillen.

Paha äitipuoli on tuttu satuhahmo:
Santa kertoo:
”Hän on Lumikissa.
Ilkeä hahmo, joka sanoo: Otapa omena!
Se on myrkkyomena.”

Santa teki äitipuolen pukuun
sadun pienimmätkin yksityiskohdat.

 

Oma lehti Leija

Leijan jutut Tukiliiton kotisivulla näet sivulla
Meidän jutut

Voit selailla Leijaa Issuu-palvelussa osoitteessa
issuu.com/selkoa

 

Leijan voi tilata itselle tai lahjaksi

Tutustu sivullamme
selkolehti Leijaan.
Lehti ilmestyy kuusi kertaa vuodessa
ja sen vuosikerta maksaa 16 euroa.
Leijan voi tilata omaksi tai lahjaksi osoitteesta
jasenpalvelu@tukiliitto.fi

Tilaukset ja osoitteenmuutoksen voi tehdä sähköpostilla osoitteeseen
jasenpalvelu@tukiliitto.fi