Keinoja käsitellä huolia
Kun ihminen murehtii, hän helposti jännittää hartioitaan, ryhti menee kumaraan ja leuat kiristyvät. Kokeile rentoutumisharjoituksia.
Huolta voivat aiheuttaa monenlaiset asiat.
Olet voinut kuulla jotain huolestuttavaa tai tulevaisuus tuntuu pelottavalta.
Voimme murehtia esimerkiksi sitä,
miten rahat riittävät
tai olla huolissamme omasta tai läheisen terveydestä.
Uutiset saattavat myös huolestuttaa meitä.
Mitä voin tehdä, että huoli helpottaa?
Jokaisella ihmisellä on joskus huolia.
Se kuuluu elämään.
Mutta jos huolet vaivaavat mieltäsi usein,
on sinun hyvä miettiä, mitä niille voi tehdä.
Muista, että huolista selviää.
Ne eivät kestä ikuisesti.
Tässä sinulle kuusi vinkkiä huolien käsittelyyn.
Voit kokeilla niitä ja katsoa, toimiiko joku niistä sinulle.
1.Puhu huolistasi ääneen
Huolista puhuminen voi helpottaa oloasi.
Voit puhua esimerkiksi kaverin tai työntekijän kanssa.
Keskustelun aikana saatat huomata,
että oma huoli muuttuu hieman pienemmäksi.
Verkkopalvelu Verneri listasi kysymyksiä keskustelun tueksi.
Voit pohtia esimerkiksi näitä asioita:
- Miltä sinusta tuntuu nyt?
- Mitkä asiat huolestuttavat tai pelottavat sinua?
- Mitkä asiat ovat hyvin?
- Mistä sinulle tulee hyvä olo?
2. Kirjoita ajatuksistasi ja tunteistasi
Aina emme löydä keskusteluseuraa
tai emme ole vielä valmiita jakamaan ajatuksiamme toiselle.
Silloin voit myös kirjoittaa
ajatuksistasi ja tunteistasi esimerkiksi päiväkirjaan.
Se on monelle hyvä tapa käsitellä omia ajatuksia.
Kirjoittaminen ei sovi kaikille.
Silloin voit kokeilla äänittämistä.
Monista älypuhelimista ja tableteista
löytyy valmiina äänityssovellus,
johon voit jutella ajatuksistasi ja tunteistasi.
Oletko kokeillut sitä?
3. Pidä kiinni arjen rutiineista
Arjen rutiinit ja tuttu päiväohjelma
lisäävät turvallisuuden tunnetta.
Aamukahvi, hampaiden harjaus tai kaupassa käynti
ovat esimerkkejä erilaisista arjen rutiineista.
Jos olet huolestunut, yritä pitää huolta rutiineistasi.
Se voi helpottaa oloasi.
Mitä tärkeitä rutiineja tai tapoja sinulla on?
4. Tee mukavia asioita
Jos sinua huolettaa,
tee itsellesi mukavia asioita.
Soita ystävälle, tee palapeliä,
käy kävelyllä luonnossa.
Tee jotain sellaista, josta sinulle tulee hyvä mieli!
Millaisista asioista sinä nautit?
Mikä saa sinut hymyilemään?
5. Liiku sinulle sopivalla tavalla
Kun ihminen murehtii, hän helposti jännittää hartioitaan,
ryhti menee kumaraan ja leuat kiristyvät.
Jos keho voi huonosti, myös mieli murehtii helpommin.
Kun keho voi hyvin, myös mieli voi paremmin.
Liikunta auttaa kehoasi palautumaan.
Se helpottaa stressiä ja huolia,
ja vahvistaa hyvää oloa kehossa ja mielessä.
Liiku sinulle sopivalla tavalla.
Toiset tykkäävät käydä kävelyillä
ja toisille sopii paremmin uinti.
Pienikin liikunta auttaa rentoutumaan.
6. Harjoittele rentoutumista
Yksi keino huolien käsittelyyn ovat rentoutusharjoitukset.
Kun mieli on rentoutunut, murehtiminen vähenee.
Aluksi rentoutuminen voi tuntua hankalalta.
Mieleen voi nousta jatkuvasti huolia tai muita ajatuksia.
Rentoutumaan oppii harjoittelemalla.
Yritä varata hetki rentoutumiselle joka päivä.
Haluatko tehdä rentoutumisesta itsellesi uuden rutiinin?
Rentoutumista voi harjoitella keskittymällä hengitykseen.
Laita rauhallista musiikkia soimaan.
Ota mukava asento istuen tai makuulla ja sulje silmäsi.
Hengitä syvään sisään ja ulos.
Hengitä niin, että vatsa pullistuu, kun hengität sisään.
Ja litistyy, kun hengität ulos.
Hengittele rauhassa muutaman minuutin ajan.
Miltä hengitys tuntuu?
Miltä oma keho tuntuu?
Tällaisten harjoitusten tarkoituksena on rauhoittaa keho ja mieli.
Lisää erilaisia rentoutusharjoituksia
voit löytää esimerkiksi Youtubesta.
Kirjoita hakusanaksi rentoutusharjoitus.
Lähteet: Verneri.net, Puhu huolista ja peloista, mieli.fi, mielenterveystalo.fi
Leijan jutut
Leijan jutut Tukiliiton kotisivulla näet sivulla
Meidän jutut
Voit selailla Leijaa Issuu-palvelussa osoitteessa
issuu.com/selkoa
Tilaa Leija itselle tai lahjaksi, tutustu
Selkolehti Leija
Tilaukset ja osoitteenmuutoksen voi tehdä sähköpostilla osoitteeseen
jasenpalvelu@tukiliitto.fi
Sinua saattaa kiinnostaa myös
Tänä vuonna puhutaan asenteista
Me Itse ry on valinnut vuoden 2022 teemaksi asenteet vammaisuutta kohtaan.
Lue lisää aiheesta Tänä vuonna puhutaan asenteista