Isälle Veikka tulee ykkösenä

Teksti: Mari Vehmanen / Kuva: Laura Vesa

Näky on tullut tutuksi monille nastolalaisille. Veikka Laaksonen, 29, polkee vakaasti eteenpäin, ja isä Kalevi Laaksonen kävelee ripeästi rinnalla. Aina välillä Kalevi poimii maasta roskan pussiinsa.

Isä ja poika ovat taittaneet tällä tavoin jo tuhansia yhteisiä kilometrejä ja keränneet luonnosta satoja säkillisiä roskaa. Harrastus sai alkunsa vuosia sitten, kun Veikan isosiskon koira oli hoidossa lapsuudenperheessä ja tarvitsi ulkoilua.

Lenkeillä Veikka pitää itse yllä vauhtia ja osaa pysähtyä esimerkiksi kuopan havaitessaan. Muutoin isä auttaa jarruttelussa ja työntää ylämäissä tarpeen mukaan.

Kaksikon ulkoiluintoa ovat pitäneet yllä yhteisten lenkkien monet hyvät vaikutukset. Ensinnäkin Veikka selvästi nauttii pyöräilemisestä täysin siemauksin, vaikka ei pystykään tätä puhuen ilmaisemaan.

”Yleensä pian päivätoiminnasta palattuaan Veikka alkaa viestittää, että nyt olisi aika lähteä lenkille. Hän hakee esille omat ulkoiluvaatteensa ja minun kännykkäni”, Kalevi-isä kertoo.

Lisäksi vanhemmat uskovat vakaasti, että ilman ahkeraa pyöräilyä Veikan toimintakyky ja kunto olisivat paljon nykyistä heikommat. Lapsena Veikalla oli vakavan osteoporoosin vuoksi pahoja luunmurtumia ja selän tukileikkausta vaatinut skolioosi. Aikuisena luuntiheys on palautunut lähes normaalille tasolle.

Muutoinkin Veikka pystyy liikkumaan paljon monipuolisemmin kuin neurologit ennustivat. Lääkärit arvioivat, ettei Veikka tule koskaan esimerkiksi kävelemään harvinaisen Kabuki-oireyhtymänsä vuoksi. Viisivuotiaana hän kuitenkin alkoi kävellä ammattilaisten yllätykseksi.

”Nykyään Veikan viikko-ohjelmaan kuuluu useampi puolen tunnin kävelytreeni juoksumatolla omassa huoneessaan. Lisäksi käymme ahkerasti uimahalleissa ja kylpylöissä. Kutsummekin Veikkaa leikkimielisesti triathlonistiksi: hänhän pyöräilee, juoksee ja ui”, isä sanoo.

Ulos oravanpyörästä

Vielä Veikan syntyessä Kalevi Laaksonen ei tiennyt elämänsä mullistuneen lopullisesti. Kolmilapsisen perheen kuopuksella alettiin epäillä vammaa tai sairautta vasta vähitellen, kun hän ei alkanut ottaa katsekontaktia tai lähtenyt liikkeelle.

”Itse olen aina halunnut käyttää mieluummin termiä erityislapset ja -nuoret kuin kehitysvammaiset. Sitä paitsi jokaisella meillä on omat erityisyytemme ja vajavaisuutemme. Täydellinen ei ole kukaan”, Kalevi Laaksonen sanoo.

Veikan aikaansaamista muutoksista ehdottomasti suurin on hänen mukaansa ollut omien elämänarvojen täydellinen muuttuminen.

”Pääsin henkisesti pois oravanpyörästä, vaikka jatkoin edelleen työelämässä. Ilman Veikkaa olisin luultavasti paahtanut samaa vanhaa rataa. Minulle Veikka tulee ykkösenä”, hän kiteyttää.

”Tiedostan kyllä, että myös avioliittoa, muita läheisiä ihmissuhteita ja omaa jaksamista pitää vaalia.”

Veikan erityisyys on tuonut Kalevin ja puoliso Eijan elämään vuosien varrella paljon uusia ihmisiä ja kokemuksia. Jo Veikan ollessa pieni he tutustuivat muutamiin muihin erityislasten perheisiin. Hieman myöhemmin he olivat mukana perustamassa Päijät-Hämeeseen omaishoitajien ja läheisten yhdistystä.

Eräs osa henkilökohtaista vaikuttamistyötä on Kalevi Laaksosen mukaan ollut se, että hän on sinnikkäästi ajanut eteenpäin pientenkin havaitsemiensa epäkohtien korjaamista Veikan palveluissa ja etuuksissa.

”Usein kyse on ollut enemmän periaatteesta kuin rahasta. Jokainen meistä erityislapsen vanhemmista kyllä tunnistaa, millaiseen byrokratiaan ja käsittämättömiin päätöksiin törmäämme vähän väliä.”

Hymy on paras kiitos

Veikan rinnalla kulkeminen on Kalevi Laaksosen mukaan vahvistanut hänen käsitystään siitä, mikä on tärkeää. Onni syntyy tekemällä asioita yhteiseksi hyväksi. Antaessaan muille ihminen myös saa.

Elämänasenteesta kertovat esimerkiksi roskienkeräämisharrastus ja huima saavutus verenluovuttajana. Ennen kuin ikä tuli esteeksi Kalevi Laaksonen ehti käydä luovuttamassa verta 222 kertaa.

”Ajattelin, että se on sellainen sopivalta kuulostava luku ja tavoite.”

Pyyteetön työ yhteisön eteen on myös huomioitu. Viime keväänä Kaleville myönnettiin hänen roskaprojektistaan Nastola-mitali. Muiden palkittujen joukkoon kuuluu esimerkiksi formulakuski Valtteri Bottaksen kaltaisia henkilöitä.

Veikan kanssa päivittäin vietetystä ajasta kiitos tulee sanattomassa muodossa.

”Päivän paras hetki on, kun illalla nukkumaan mennessä Veikka tarttuu kädestä, katsoo silmiin ja hymyilee. Siitä hymystä en luovu mistään hinnasta.”

Kalevi sanoo ymmärtävänsä, ettei kaikilla vanhemmilla ole resursseja esimerkiksi yhtä ahkeraan omaehtoiseen liikuntaan vaikeasti vammaisen lapsen tai nuoren kanssa. Toimintakyvyn ylläpitäminen ei saisikaan hänen mielestään olla kiinni yksin läheisten jaksamisesta ja ajasta.

Veikan asioita hoitaessaan Kalevi kertoo törmänneensä toistuvasti ennakkoluuloihin siitä, millaisista palveluista erityisnuori voi hyötyä ja mihin kaikkeen kyetä. Perhe on päätynyt muun muassa maksamaan itse osan käynneistä tutun fysioterapeutin luona, koska korvattavien fysioterapiakertojen määrää vähennettiin yllättäen.

”Meillä on ollut sama jumppari 20 vuotta ja hänestä on tullut Veikalle yksi tärkeimmistä ihmisistä.”

Huominen voi olla parempi

Veikan isänä oleminen on saanut Kalevi Laaksosen pohtimaan paljon elämää ja sen tarkoitusta. Hän kokoaakin parhaillaan kirjaa heidän yhteisistä kokemuksistaan.

”Jokainen ihminen täällä on erilainen. Jokaisen elämä on ainutlaatuinen ja tarinan arvoinen”, esipuheessa sanotaan.

Tulevaisuudelta Kalevi sanoo toivovansa ennen kaikkea sitä, että vanhemmat pystyvät pitämään Veikan luonaan mahdollisimman pitkään. Muunlaisessa asumisessa kaikkein eniten mietityttää se, ettei asumisyksiköiden henkilökunnalla luultavasti ole mahdollisuuksia avustaa Veikkaa päivittäisessä liikunnan harrastamisessa.

”Mutta ei tällaisia asioita voi pysähtyä murehtimaan. Olenkin ottanut päämääräksi elää satavuotiaaksi. Pitäähän tavoitteita olla.”

Eija-puoliso kertoo pohtineensa, millainen asumisratkaisu sopisi perheelle kaikkein parhaiten.

”Aivan ihanteellista olisi, jos saisimme kaikki kolme joskus tulevaisuudessa olla samassa palvelukodissa – tai että Veikka pääsisi edes samaan pihapiiriin meidän kanssamme. En tosin tiedä, onko tällaista tarjolla.”

Muille erityislasten ja -nuorten vanhemmille Kalevi Laaksonen haluaa lähettää terveisiä vertaistuen voimasta. Hän on huomannut, että joskus jo pelkkä lyhyt puhelinkeskustelu vertaisen kanssa voi auttaa jaksamaan taas hetken eteenpäin.

Itse hän pyrkii pitämään yllä positiivisuutta vaikeimpanakin päivänä.

”Mottoni on, että odotan innokkaasti huomista, sillä se voi olla parempi. Vaikka kaikki tuntuisi olevan pielessä, yön yli nukuttua olo voi jo olla ihan toisenlainen.”

Artikkeli on julkaistu myös Tukiviestin rakkausteemanumerossa 4 / 2021.