Elina oppi ottamaan avun vastaan

Teksti: Mari Vehmanen / Kuva: Laura Vesa

Nelivuotias Veikko kietoo kädet tiukasti äitinsä Elina Mattilan kaulaan. Muutaman päivän eron jälkeen kerrottavana on paljon kuulumisia.

Kyläilemään Hämeenkyröön on tullut myös Tarja-mummu eli Elinan äiti. Hänkin saa Veikolta pusun ja halauksen. Pian pellavapäisen pojan suurimman mielenkiinnon vie kuitenkin legojen rakentelu.

Veikon puuhia seuratessaan Elina, 28, kertoo aina tienneensä, että haluaa kehitysvammastaan huolimatta tulla jonakin päivänä äidiksi. Ajankohta tuntui oikealta, kun Elina vähän päälle parikymppisenä seurusteli vakituisesti ja meni kihloihin.

”En silti heti uskaltanut kertoa omille vanhemmille asiasta, kun huomasin olevani raskaana. Jännitti, mitä äiti ja isä sanovat”, Elina muistelee.

Tarja Mattila myöntää tyttären vauvauutisen olleen aluksi melkoinen yllätys.

”Kyllä fiiliksissä oli ilon lisäksi myös hieman huolta. Lähinnä mietin, miten Elina selviää jatkuvaa huomiota tarvitsevan pienen vauvan kanssa.”

Odotusaika sujui ongelmitta, vaikka tuleva synnytys pelotti Elinaa. Tarja-äiti oli muutamia kertoja mukana neuvolakäynneillä, mutta muutoin Elina ei raskaana ollessaan kaivannut erityistä tukea tai lisäohjausta.

Voimat alkoivat huveta

Pitkän ja vaikean synnytyksen päätteeksi maailmaan ilmestyi pieni pystytukkainen poika.

”Oli ihana hetki saada Veikko ensimmäisen kerran syliin”, Elina sanoo.

Tarja Mattila kertoo, että huoli tyttären pärjäämisestä vauvan kanssa hälveni välittömästi.

”Elina osasi heti olla todellinen äiti. Hän ei ihmetellyt yhtään, miten vastasyntynyttä hoidetaan. Itselleni taas isoäidiksi tuleminen oli yllättävän tunteikas juttu. Itkin ilosta varmaa kaksi päivää. Mieskin jo ihmetteli vollottamistani.”

Mummun ja papan onni täydentyi vain muutamaa viikkoa myöhemmin, kun Elinan vanhempi sisko sai niin ikään pojan. Serkuksista on kasvaessaan tullut hyviä kavereita.

Alkoi hyvin tavanomainen lapsiperheen arki: kihlattu kävi kokopäivätöissä Elinan jäädessä huolehtimaan kodista ja vauvasta. Vaikka Veikko on aina ollut rauhallinen ja hyväuninen lapsi, Elinan voimat alkoivat jossakin vaiheessa ehtyä.

”Veikon hoitaminen ei ole koskaan tuntunut minusta raskaalta, mutta kaikki muut kotityöt rupesivat kaatumaan päälle”, Elina sanoo.

Veikon ollessa kaksivuotias kihlapari päätti viimein erota. Elina uskoo, että yksi suuri syy oli hänen uupumisensa kodinhoidon paineissa. Nuorelle parille oli kunnia-asia selvitä omillaan, joten apua ei tullut haetuksi ajoissa.

Elina kertoo, että välit entisen puolison kanssa ovat nykyään hyvät ja asialliset. Yhteishuoltajina toimimista helpottaa, että molempien kodit sijaitsevat Hämeenkyrössä aivan lähekkäin. Kummankin luota on lyhyt matka esimerkiksi päiväkotiin.

Veikko viettää tällä hetkellä Elinan luona hieman vaihdellen 2−4 vuorokautta viikossa. Järjestely tuntuu Elinan mukaan sopivalta: ikävä ei ehdi kasvaa muutamassa päivässä liian isoksi, ja toisaalta omat voimavarat riittävät nyt hyvin.

Vertaistukea valmennuksesta

Elinan mukaan hänelle vaikeinta vanhemmuudessa on ollut myöntää tarvitsevansa apua ja tukea. Tätä harjoiteltiin muun muassa Kehitysvammaisen Tukiliiton tarjoamassa Vahvistu vanhempana -valmennuksessa, johon Elina osallistui viime vuonna yhdessä Tarja-äitinsä kanssa.

”Huomasin kurssin Tukiliiton Facebook-sivuilta. Se kuulosti heti juuri meille sopivalta. On ollut molemmille tosi tärkeää tutustua toisiin samassa tilanteessa oleviin. Meillä mummuillakin on riittänyt tapaamisissa mahdottomasti juttua, sillä kaikki ovat käyneet läpi ihan samanlaisia asioita”, Tarja kertoo.

Elina mainitsee saaneensa valmennuksessa ystävän toisesta kehitysvammaisesta äidistä. Vaikka nuoret naiset asuvat eri puolilla Suomea, he ovat ahkerasti yhteydessä somessa ja vaihtavat ajatuksia.

”Vähän jo suunnittelimme, että lähdemme Veikon kanssa kesällä käymään ystäväni luona Rovaniemellä”, Elina kertoo.

Valmennuksessa käsiteltiin erityisesti Elinan ajatuksia palveluiden hakemisesta ja vastaanottamisesta. Hän kertoo päässeensä vähitellen irti yksin pärjäämisen vaatimuksesta.

Lisäksi osallistujat saivat tapaamisten välillä suoritettavaksi pieniä tehtäviä.

”Meille annettiin myös ihan käytännön vinkkejä arkeen, kuten hyviä ja helppoja ruokaohjeita”, Elina sanoo.

Perhetyöntekijä käy viikoittain

Valmennuksen päätyttyä Elina otti yhteyttä kotikuntaansa Hämeenkyröön ja pyysi, että hänen tarvitsemansa palvelut käytäisiin yhdessä läpi. Nyt ympärillä oleva tukiverkosto toimii hänen mukaansa erinomaisesti.

Elina asuu tuetusti omassa rivitaloasunnossaan. Samassa pihapiirissä sijaitsee Jaakonkodin asumisyksikkö, jossa on aina henkilökuntaa paikalla.

”Jaakonkodista käy aina illalla yksi ohjaajista moikkaamassa minua ja tarkistamassa, onko kaikki hyvin. Ja perjantaisin joku tulee auttamaan viikkosiivouksessa.”

Lisäksi kerran viikossa kunnan perhetyöntekijä saapuu puolentoista tunnin ajaksi viettämään aikaa Elinan ja Veikon kanssa. Hämeenkyrö myös tarjoaa kuukauden välein siistijän vierailun, jonka aikana Elina saa kädestä pitäen opastusta kodin puhtaana pitämiseen.

”Siivoaminen on aina ollut minulle kaikkein hankalin kotityö, ja siihen kaipaan tukea. Kokkailu ja pyykinpesu ovat vähän helpompia. Kaupassa käyn itse”, Elina kertoo.

Hänen mukaansa hyvät palvelut takaavat sen, että hän saa Veikon kanssa ollessaan keskittyä nauttimaan yhteisistä puuhista.

”Teemme ihan tavallisia juttuja. Veikon tarhapäivän jälkeen me ulkoilemme, rakentelemme legoja ja katsomme telkkaria. Päivän paras hetki on syödä rauhassa iltapalaa ja jutella. Veikko on ihana poika, reipas ja omatoiminen.”

Tukea raha-asioissa

Elinan mukaan tärkeä tuki vanhemmuudessa on myös oma lapsuudenperhe. Elinan vanhemmat asuvat lyhyen päässä Ikaalisissa, joten aikaa vietetään kolmen sukupolven voimin usein yhdessä mummulassa tai kesäisin mökillä.

Tarja-mummu sanoo, että on hienoa seurata tyttären otteita äitinä.

”Elina on läsnäoleva ja lämmin vanhempi. Hän antaa lapselle sataprosenttisen huomionsa.”

Isovanhemmuus on tuonut Tarjan mukaan omaan elämään aivan uuden ulottuvuuden. Mummulla ja papalla on aikaa asettua ihmettelemään maailmaa lapsenlasten kanssa ja iloita näiden seurasta.

”En aikoinaan kokenut omaa äitiyttä mitenkään rankaksi, vaikka kolme neljästä lapsestamme on ollut erityislapsia. Myös Elinan kahdella veljellä on tarkemmin diagnosoimaton kehitysvamma. Kiireinenhän se elämänvaihe tietysti oli”, Tarja pohtii.

Vanhemmat toimivat Elinan edunvalvojina, sillä hän tarvitsee apua raha-asioissa. Elinan eläke ja työtoiminnan tulot kulkevat vanhempien hallinnoiman tilin kautta. Hän saa päivittäisiin kuluihinsa varat, jotka jäävät jäljelle laskujen maksun jälkeen.

Elina kertoo, että välillä kaupassa tahtoo tulla heräteostoksia ja eurot uhkaavat huveta kesken kuukauden. Silloin äiti ja isä joutuvat hieman muistuttelemaan järkevästä rahankäytöstä.

”Mutta yritämme antaa Elinan elää mahdollisimman itsenäisesti. Eikä meille isompia kiistoja yleensä synny. On ollut ihanaa ja rauhoittavaa nähdä, että Elinalla on osaavia ammattilaisia ympärillään”, Tarja sanoo.

Erityisesti hän kiittää Hämeenkyrön kunnan vammaispalveluita, joissa asiakkaan etu tuntuu aidosti olevan etusijalla.

Elina kertoo, ettei murehdi tulevaisuutta. Hän luottaa pärjäävänsä riittävän tuen ansiosta myös Veikon kasvaessa. Tällä hetkellä Elina odottaa innokkaasti uuden työn alkamista: hänet on valittu työskentelemään kolmena päivänä viikossa lähellä sijaitsevan vanhusten palvelukodin pyykkihuollossa.

”Asiat ovat nyt hyvin”, Elina sanoo.

 

YK:n vammaissopimus, artikla 23:
Kodin ja perheen kunnioittaminen

Artikla 23 velvoittaa tunnustamaan muun muassa vammaisten henkilöiden oikeuden perustaa perhe, päättää vapaasti ja vastuullisesti lastensa lukumäärästä sekä saada ikänsä mukaista tietoa ja valistusta lisääntymisterveydestä ja perhesuunnittelusta. Kehitysvammaisten Tukiliiton tavoite on YK:n vammaisopimuksen toteutuminen.

Artikkeli on julkaistu myös Tukiviestissä 2/2019.