Asante ­– kiitos puhtaasta vedestä

Teksti: Merja Määttänen / Kuva: Merja Määttänen

Asante on swahilia ja tarkoittaa, että kiitos. Maji on vesi ja safi on puhdas. Nämä sanat riittävät siihen, että tämän jutun tärkein viesti välittyy.

Katsokaa vaikka Hope and Faith -lastenkodin perustajan Marion Karimin ja lasten, Lucyn (vas.) ja Annabellen, videoterveiset Suomeen (0:41 min):

Hope and Faith -lastenkoti sijaitsee Kenian Jujassa, noin tunnin ajomatkan päässä pääkaupungista Nairobista. Hope and Faithissa elää 49 vammaista lasta ja juuri nyt siellä tuntuu joululta etuajassa. Tärkein lahja, puhdas vesi, tuli perille jo marraskuussa.

Moni tätä lukeva on vähän itsekin vastuussa ennenaikaisesta joulusta.

Kävin Jujassa ensimmäisen kerran kesäkuussa. Juttu Sittenkin toivoa julkaistiin syyskuussa Tukiviestissä ja lokakuussa verkossa. Samaan aikaan verkkojulkaisun kanssa käynnistimme keräyksen, jonka tavoitteena oli hankkia aurinkoenergialla toimiva vedenkäsittely-suodatinkoneisto asennustöineen – puhdasta vettä lastenkotiin.

Ensimmäinen joulun ihme oli se, että tavoitesumma, 8000 euroa, oli koossa vain muutamassa päivässä.

Seuraavan ihmeen ripeästä toteutuksesta vastasi avun perille toimittanut Water for the World, yhteiskunnallinen yritys, joka tarjoaa vesiratkaisuja haavoittuvassa asemassa eläville, veden puutteesta kärsiville ihmisille.

Suodatinkoneisto tekee nyt lastenkodin kaivovedestä juomavettä. Helpotusta arkeen tuo myös se, että suodatettu vesi mahdollistaa koneellisen pyykinpesun ja nyrkkipyykistä vapautuu aikaa lapsille. Lisäksi puhdas vesi mahdollistaa pienimuotoisen varainhankinnan, kun juomavettä voi myydä paikallisille ihmisille.

Apu todella meni perille. Toivottavasti myös kiitos tavoittaa kaikki lahjoittajat.

”Te suomalaiset olette osa meidän tarinaamme nyt”, sanoo Marion.

Puhdas vesi vei vatsavaivat

Marion Karimi ei pystynyt pelastamaan vaikeasti vammaista Stephen-veljeään väkivaltaiselta elämältä ja kuolemalta. Lapsuuden kyläyhteisössä vammaisuutta pidettiin koko perheen kirouksena. Kun veli kuoli, Marion oli 13-vuotias tyttö, joka lupasi itselleen, että hän omistaisi elämänsä muiden vammaisten lasten pelastamiselle.

Marion valmistui erityisopettajaksi ja päätyi Jujaan rakentamaan elämäntyötään.

”Nyt teen sitä, mitä Luoja haluaa. Tämä työ tekee minut vahvaksi”, Marion sanoo.

Hope and Faith on virallisesti rekisteröity lastenkoti, johon viranomaiset ohjaavat lapsia. Julkinen rahoitus ei Keniassa kuitenkaan kuulu kuvioon. Kaikki on rakennettu pikkuhiljaa ja kaikki perustuu lahjoituksiin – pieniin ja suuriin, mutta enimmäkseen pieniin.

Vesi kannettiin aluksi itse kilometrien päästä. Muutama vuosi sitten saatiin lahjoitusvarojen avulla kaivo, joka helpotti elämää ja mahdollisti oman kasvimaan perustamisen. Suodattamaton kaivovesi sisälsi kuitenkin epäpuhtauksia ja mineraaleja, jotka tekivät vedestä suolaista ja juomakelvotonta.

”Nyt on softy water, ei salty water”, iloitsee Marion. Pehmeää vettä, ei suolaista.

Vierailumme hetkellä puhdasta vettä on virrannut pari viikkoa. Jo nyt Marion huomaa mullistuksen lasten terveydentilassa.

”Yhtäkkiä kenelläkään ei ole vatsavaivoja tai ripulia!”

Made in Finland

Pihapiirin ensimmäinen vierailukohde on itseoikeutettu: vettä puhdistava konehuone.

Water for the Worldin asennustiimiin kuuluva Victor Natosiami selittää seikkaperäisesti koneiston toimintaa. On käänteistä osmoosia ja monivaiheista suodatusta, jossa vedestä blokataan ensin isommat ja sitten pienemmät ja vielä pienemmät hiukkaset. Tämän jälkeen suodatetaan vielä mineraalit ja tapetaan bakteerit ultraviolettivalolla. Veden matka jatkuu varastotankkiin, jossa on haluttu lopputulos: maji safi.

”Ja tämä kone on uusinta teknologiaa, made in Finland”, Victor päättää esityksensä.

Katolla on aurinkopaneeleita, joiden voimalla kaikki tämä tapahtuu. Aurinkoenergiaa käyttävän vedenkäsittelykoneiston hankintahinta on perinteistä korkeampi, mutta edullisemmat käyttökustannukset maksavat hinnan nopeasti takaisin.

Teknisen toteutuksen lisäksi Water for the World toimi välittävänä linkkinä rahoittajan eli Kehitysvammaisten Tukiliiton ja paikallisen toteutuksen välissä. Iso kiitos kuuluu myös WFW:n asiantuntijana työskentelevälle nairobinsuomalaiselle Sami Konttiselle, jonka neuvot selkeyttivät prosessia alusta asti.

Lapset auttavat toisiaan

Osa lastenkodin lapsista on hylätty heti syntymän jälkeen sairaalassa, osa myöhemmin.

Lucy, toinen kiitosvideon tytöistä, tuli Hope and Faith -kotiin kolmevuotiaana, 12 vuotta sitten. Ensin yksinhuoltajaisän ja sitten isoäidin hylkäämä tyttö löytyi ostoskeskuksesta. Poliisi toimitti Lucyn tavalliseen orpokotiin, josta hänet lähetettiin eteenpäin.

Annabellen historiasta tiedetään vain se, että hän löytyi hylättynä nairobilaisesta lähiöstä. Hänetkin toimitettiin ensin tavallisten lasten orpokotiin ja sieltä soitettiin Marion Karimille.

Hope and Faith -kodissa pidetään huoli kaikista, vamman laatuun katsomatta.

Moni muistaa aiemman jutun ja keräyskampanjan valokuvista Marionin sylissä levänneen Reginan, 6, joka oli päätynyt lastenkotiin vakavasti aliravittuna. Joulukuussa tapaan Reginan, joka on selvästi kasvanut ja voimistunut – ja oppinut kääntymään.

Tapaan myös Barakan, joka päätyi sairaalaan Nairobin kaduilta. Poliisin puhdistusoperaation yhteydessä hänen kanssaan kerjännyt aikuinen karkasi ja poika päätyi poliisin huostaan ja sieltä Hope and Faithiin. Marionin luona poika on vihdoin myös saanut tarvitsemaansa hoitoa. Leikkausten ja kolme vuotta jatkuneen hoidon myötä väärinpäin kääntyneet jalat ovat oienneet ja Baraka pystyy kävelemään itse.

Tapaan Annin, joka liikkui ennen pyörätuolilla ja nyt kävelee – ja huolehtii pienimmistä lapsista.

”Opetan lapsia pitämään huolta toisistaan. Se on takaisin antamista, mutta myös välttämätöntä. Olen opettanut, miten toimia esimerkiksi epilepsiakohtauksen kanssa, koska aina ei ole aikuista paikalla.”

Koulu Mombasassa

Marion Karimi on perustanut lastenkodin lisäksi autististen lasten koulun itärannikon Mombasaan. Siellä hän käy joka viikko tiistaisin.

”Näillä lapsilla on vanhemmat ja haluan tukea myös vammaistan lasten vanhempia.”

Tuen tarjoajista ei Keniassa ole ruuhkaa.

Marion Karimi muistelee yhä vuosien takaista matkaansa vammaisalan konferenssiin Saksaan. Hän kuuli paljon eri Euroopan maiden käytännöistä ja suurin ihmetyksen aihe on helppo tiivistää:

”Teillä ihmiset saavat tukea yhteiskunnalta: koulut, kuljetukset, terveydenhuollon, tukea ja apuvälineitä. En voi kuvitella, että omana elinaikanani näkisin sellaista täällä.”

Marionin perustama koulu on yksi harvoista, joissa tarjotaan autistisille lapsille opetusta. Vanhemmat maksavat kenialaiseen tapaan koulumaksut, ja niiden avulla Marion pystyy hieman helpottamaan myös lastenkodin taloutta.

Hope and Faithin 49 lapsesta 17 lähtee joka aamu kylän kouluun. Loput, vaikeimmin vammaiset lapset viettävät päivänsä lastenkodin ”olohuoneessa”.

Kaikesta – lapsista, siivouksesta, pyykkäämisestä, ruokahuollosta ja kasvimaasta – huolehtii Marionin lisäksi neljä naista, ympäri vuorokauden. Kesän jälkeen vahvuuteen on saatu fysioterapeutti, joka käy joka päivä.

Uusia unelmia

Pihapiirissä on tapahtunut ja tekeillä pieniä muutoksia. Kesällä rakenteilla ollut invavessa on valmis ja pyykkitupaan on raivattu ison pesukoneen paikka.

Paljon isompia muutoksia kytee Marion Karimin mielessä.

”Minulla on aina uusia unelmia. En halua vain ruokkia ja säilyttää näitä lapsia – haluan, että he pääsevät elämässä eteenpäin.”

Hän on laatinut jo laskelmat seuraavasta askeleesta. Ensin siirretään kasvimaa toiseen paikkaan, jonka naapuri on jo luvannut vuokrata. Sitten rakennetaan kasvimaan paikalle uudet makuusalit lapsille. Nykyiset salit muutetaan kouluksi, johon pääsisi jokainen lapsi.

”Haluaisin, että koulubussi veisi lapset portilta portille. Vaikka matka on lyhyt, lapset saisivat aidon tunteen koulumatkasta. En tiedä miten ja milloin tämä onnistuu, mutta joskus vielä.”

Koko perheen joulu

Marion Karimin omista lapsista kaksi on tullut tänään mukaan lastenkotiin. Grace, 12, hoivailee tottuneesti ”Baby Hopea”, joka löytyi 900 gramman painoisena. Nyt hän on yhdeksänkuukautinen reipas tyttö, joka katselee maailmaa uteliain silmin. Jos ”Babyn” vanhemmat eivät löydy yksivuotispäivään mennessä, hänet rekisteröidään lastenkodin lapseksi ja hän saa oikean nimen.

Kolmevuotias Martha seurailee äitiään kaikkialle minne tämä meneekin, laulelee ja leikkii mennessään. Hänetkin tuotiin lastenkotiin hylättynä ”vesipäänä”. Marion adoptoi tytön omakseen, eikä minkäänlaisesta vammasta ole jälkeäkään.

Lisäksi Marionilla on toinen biologinen tytär ja yksi adoptiopoika. Poika päätyi hänen elämäänsä puolivuotiaana ja vakavasti sairaana samoihin aikoihin, kun hän imetti biologista tytärtään.

”Imetin poikaa ihan kokeillakseni, jos se pelastaisi hänen henkensä. Hän jäi henkiin ja välillemme syntyi sidos, joka johti adoptioon.”

Marion kiittää tämän tästä aviomiestään, joka jakaa hänen arvonsa. Hän on kotiseurakunnan pappi ja tukee lastenkodin työtä myös käytännössä, esimerkiksi järjestämällä kirkossa erityiskolehdin, kun joku lapsista tarvitsee kallista sairaalahoitoa.

Lastenkodissa joulu on yhdessäolon juhla. Silloin kokataan tavallista parempaa ruokaa ja pysähdytään hyvien asioiden äärelle. Marion Karimin oma perhe ei lähde perinteiden mukaisesti maalle suvun luo, vaan viettää joulun täällä.

”Nämähän ovat kaikki minun lapsiani.”