Aleksi Pietikäinen on Kettukin Vuoden taiteilija

Aleksi Pietikäinen on valittu Kettukin Vuoden taiteilijaksi 2022. Leija-lehti tapasi taiteilijan Kaarisillan Taidestudiolla.

Kaarisillan taidestudiolla
on aloitettu päivän työt.
Aleksi Pietikäinen muotoilee savea.
Harmaa savi on notkeaa.

Aleksi on tehnyt savesta
pystyssä olevaa putkiloa.
Siitä tulee veistos,
jota Aleksi tekee yhä korkeammaksi.

Hän pyörittää savesta
pitkää, tasaista makkaraa.
Siitä saa uuden kerroksen työhön.
Kerros kerrokselta
veistos kasvaa korkeutta.

Saven pintaa pitää käsitellä,
jotta uusi lenkki tarttuu
alempaan kerrokseen.
Aleksi rikkoo saven pintaa haarukalla
ja kostuttaa rikotun pinnan savilietteellä.
Nyt uusi kerros tarttuu edelliseen.

 

Katso ”Aleksi Pietikäinen” -video. Tuotanto ja julkaisu Kettuki ry. Kuvaus Kaarina Arokorpi, Kettuki. Videon pituus 4.22.

Taiteilijoiden yhteisö

Pajassa on muitakin taiteilijoita.
Kaarisillan Taidestudio
Villähteellä tarjoaa taiteilijoille,
joilla on erityisen tuen tarve,
mahdollisuuden tehdä kuvataidetta
ammattimaisesti.

Samalla tekijät ovat osa yhteisöä,
sillä Taidestudiossa työskentelee
lukuisa joukko taiteilijoita.
Monet ovat olleet kauan
mukana toiminnassa.

Yhteisössä työskenteleminen
tarkoittaa muun muassa sitä,
että omia teoksia ei tarvitse pohtia yksin.

Kaarisillan taidetoiminnassa ohjaajina
toimivat eri alojen ammattitaiteilijat.
He auttavat tekijöitä
löytämään keinoja ilmaista itseään
taiteen avulla.

Kuvataiteilija Johanna Immeli
pohtii Aleksi Pietikäisen kanssa,
onko savi kuivaa.
Hän auttaa Aleksia
ja muita Taidestudion taiteilijoita,
mutta vain jos apua pyydetään.

Minulle Johanna kertoo
savityön vaiheista.
Työ täytyy tehdä huolellisesti.
Kun saviveistos on valmiiksi muotoiltu,
se poltetaan keramiikkauunissa.
Jos työssä on yksikin pieni ilmakupla,
koko veistos voi hajota tai haljeta.
Poltettua savityötä
sanotaan keramiikaksi.

Kissa on kuvassa kaksi kertaa, se leikkii langalla.
Aleksi Pietikänen: Väinö-kissa, akryylimaalaus, koko 90 x 90cm, tekovuosi 201. Kuvaaja Johanna Immeli / Kaarisilta.

 

Monipuolinen taiteilija
kuvaa elämän tärkeitä asioita

Taiteilijan työ on luovaa ja vapaata.
Jokainen taiteilija tuntee itse sisällään,
millaista taidetta hänen täytyy tehdä.

Mitä Aleksi Pietikäinen nyt luo?
Hän tekee savesta veistoksen,
joka esittää sauvasekoitinta.

Hän on ajatellut konetta,
sillä hän sai sellaisen jouluna lahjaksi.
”Olen tehnyt kermavaahtoa sillä”,
hän kertoo.

Aiemmin hän on tehnyt
savesta muita kodinkoneita,
kuten kahvinkeittimen.

Mutta ei Aleksi tee vain savesta koneita.
Hän tekee grafiikkaa ja
maalaa näyttäviä akryylimaalauksia.

Aleksi Pietikäisen taide
esittää tärkeitä asioita,
kuten eläimiä ja naisia.

Yhden komean naisveistoksen näet tällä sivulla.
Sivulla on myös maalaus,
jossa Aleksin kissa Väinö leikkii.
Maalaus on suuri ja värikäs.

Naisveistos on keramiikkatyö. Aleksi on maalannut harmaan veistoksen huulet ja hiukset punaisella.
Naisveistos on keramiikkatyö. Aleksi on maalannut harmaan veistoksen huulet ja hiukset punaisella.

Näyttely kesällä Hämeenlinnassa

Aleksi Pietikäinen valmistui
kuva-artesaaniksi 2014 Kaarisillassa.
Kun hän nyt käy taidestudiolla,
jokaisella päivällä on oma ohjelmansa.

Maanantaisin ja keskiviikkoisin
hän tekee keramiikkaa.
Tiistaisin on maalauspäivä
ja torstaisin on grafiikan vuoro.

Aleksi Pietikäinen valittiin
Kettukin Vuoden taiteilijaksi 2022.
Hän sai 1000 euron tunnuspalkinnon.
Lisäksi Aleksin työt ovat esillä
9.–12.6.2022 Hämeenlinnassa,
jossa järjestetään kansainvälinen taidetapahtuma.

Tapahtuman nimi on
European Outsider Art -konferenssi.
Voit lukea siitä lisää Kettukin sivulta
kettuki.fi/eoa2022

 

Leijan jutut

Leijan jutut Tukiliiton kotisivulla näet sivulla
Meidän jutut

Voit selailla Leijaa Issuu-palvelussa osoitteessa
issuu.com/selkoa

Tilaa Leija itselle tai lahjaksi, tutustu
Selkolehti Leija

Tilaukset ja osoitteenmuutoksen voi tehdä sähköpostilla osoitteeseen
jasenpalvelu@tukiliitto.fi