Julkisissa palveluissa tarkastellaan apu- ja toimintavälineiden tarvetta liian kapeakatseisesti

Kesäkuussa ilmoitimme sosiaalisessa mediassa, että luovutamme vanhoja toimintavälineitä pitkäaikaislainaan niitä tarvitseville. Hakemuksia kertyi muutamassa päivässä kymmeniä. Luovutettavista välineistä iso osa oli lasten kokoa, joten hakemuksia tuli paljon juuri lapsiperheiltä. Hakemusten määrä osoittaa, että apu- ja toimintavälineiden tarve ja käyttöön saaminen eivät edelleenkään kohtaa.

Välineiden merkitys on laaja, ei vain selviytymisen mahdollistaminen

Merkittävä hakemuksista noussut seikka oli, että vaikeasti vammaisten ihmisten elämän ei kuuluisi pyöriä ainoastaan kodin ympärillä. Hakijat mainitsivat muun muassa mökkeilyn, veneilyn ja maalla vierailun olevan hankalaa ilman kunnollisia apuvälineitä. Apu- ja toimintavälineiden tarkoituksena ei ole mahdollistaa ainoastaan arjessa selviytymistä, joka on minimivaatimus. Sen sijaan välineiden tulisi toimintakyvyn lisäksi laajentaa elinympäristöä, mahdollistaa itselle merkityksellistä tekemistä ja parantaa osallistumisen mahdollisuuksia. Harvan ihmisen elämä on mielekästä, jos vaihtelu ja arjesta irtaantuminen eivät ole mahdollisia.

Harvan ihmisen elämä on mielekästä, jos vaihtelu ja arjesta irtaantuminen eivät ole mahdollisia.

Hakemukset osoittavat, että elämänpiiriä laajentaville toimintavälineille on runsaasti kysyntää. Niistä käy hyvin ilmi, että vaikea liikuntavamma perheessä korreloi monien muiden elämän haasteiden kanssa. Esimerkiksi omaishoitajat ovat taloudellisesti tiukilla.

Eri välineet eri käyttötarkoituksiin

Lain ja Valtakunnalliset apuvälineiden luovutusperusteet -oppaan mukaan apuvälineen tarve on aina arvioitava käyttäjälähtöisesti, oikea-aikaisesti ja yksilöllisesti. Tarpeen arvioinnissa on otettava huomioon potilaan toimintakyky, elämäntilanne ja elinympäristö, jotka vaikuttavat apuvälineiden toimivuuteen.

Hakemukset osoittavat, ettei yksilöllistä tarpeen arviointia tehdä aina tarkoituksenmukaisesti. On esimerkiksi erikoista, että apuvälineyksiköt ovat vaatineet useita hakemuksen jättäneitä perheitä palauttamaan käytössä olevan ja edelleen tarpeellisen välineen, esimerkiksi apuvälinerattaat, pyörätuolin saamisen jälkeen. Näin on ollut siitä huolimatta, että tavallisen pyörätuolin ja apuvälinerattaiden käyttötarkoitukset ja -ympäristö sekä tavoitteet ovat erilaiset.

On esimerkiksi erikoista, että apuvälineyksiköt ovat vaatineet useita hakemuksen jättäneitä perheitä palauttamaan käytössä olevan ja edelleen tarpeellisen välineen, esimerkiksi apuvälinerattaat, pyörätuolin saamisen jälkeen.

Ymmärrämme, että tällä pyritään säästämään julkisen terveydenhuollon resursseja, mutta uskomme tämän olevan hyvin lyhytnäköistä politiikkaa. Mitä paremmin vaikeasti vammaisten ihmisten toimijuutta ja osallistumisen mahdollisuuksia edistetään, sen paremmin toimintakyky säilyy tai jopa kasvaa tulevaisuudessa. Riittävällä ja riittävän varhaisella tuella voidaan vähentää tehokkaasti tuen tarvetta myöhemmin.

Kunnalla on velvollisuus hankkia tarvittavat välineet päiväkotiin ja kouluun

Eräs hakemuksista tehty havainto koskee kuntia. Päiväkodeissa ja kouluissa on huutava tarve toimintavälineille, joiden avulla vammaiset lapset voisivat päästä mukaan yhteisille retkille ja liikuntatunneille. Aika ajoin esiin nousee tilanteita, joissa päiväkodista on kehotettu vanhempia hankkimaan maastokelpoiset rattaat pyörätuolin lisäksi. Kun kyse on yhdenvertaisuuden toteutumisesta päiväkodissa tai koulussa, tarvittavien välineiden hankinta ei koskaan ole vanhempien vastuulla. Sen sijaan resurssit toimintavälineiden hankintaan tulisi löytyä kunnan budjetista.

Kun kyse on yhdenvertaisuuden toteutumisesta päiväkodissa tai koulussa, tarvittavien välineiden hankinta ei koskaan ole vanhempien vastuulla. Sen sijaan resurssit toimintavälineiden hankintaan tulisi löytyä kunnan budjetista.

Jotkut kunnat ovatkin hankkineet toimintavälineitä kaikkien kuntalaisten käyttöön. Olisi tärkeää, että kuntalaiset olisivat keskenään yhdenvertaisessa asemassa ja voisivat käyttää kunnan palveluja yhdenvertaisesti. Samaan aikaan tulisi kiinnittää huomiota siihen, että kaikilla suomalaisilla olisi yhdenvertaiset osallistumisen mahdollisuudet riippumatta siitä, minkä kunnan alueella he asuvat.

Kaiken kaikkiaan välinehakemusten pohjalta on hyvin nähtävissä, että julkiset palvelut eivät tarkastele toimintavälineiden tarvetta ja mahdollisuuksia riittävän monipuolisesti ja yksilökohtaisesti. Tiedon, neuvonnan ja ohjauksen tarve Malikkeen tekemässä työssä on lisääntynyt huomattavasti. Jatkamme edelleen työtä asioiden edistämiseksi.