Perinnöllisten sairauksien/oireyhtymien diagnostiikka ja hoito

Miksi perinnöllisyyteen liittyvien lainalaisuuksien ja poikkeuksien ymmärtäminen on tärkeää?

Perinnöllisen sairauden/oireyhtymän geneettisen taustan tai syyn tunteminen voi auttaa harvinaisen diagnoosin asettamisessa, hoidon suunnittelussa ja toteutuksessa, hoitoennusteen arvioinnissa, toistumisriskin arvioinnissa ja perhesuunnittelussa. Aina sairauksien perinnöllisiä taustasyitä ei kuitenkaan tunneta, mikä voi estää oireyhtymän tunnistamisen ja joskus myös oikean hoitotavan valintaa.

Harvinaiset geenimuutokset voivat auttaa myös uusien lääkeaineiden ja hoitomuotojen kehittelyssä muihin sairauksiin. Lääketieteessä on monia esimerkkejä, joissa harvinaissairauden etiologian eli taustasyyn ymmärtäminen on avannut uusia näkökulmia esimerkiksi monitekijäisten eli polygeenisten sairauksien hoitoon.

Miksi aikaisemmin asetettu diagnoosi voi muuttua?

Perimän ja sairauksien tutkimustyö lisää tietoutta oireyhtymien syistä, niiden molekyylibiologiasta ja perinnöllisyydestä. Myös uudenlaisia diagnostisia työkaluja ja hoitomuotoja kehitetään jatkuvasti. Joskus aikaisemmin asetettu diagnoosi muuttuu uuden tiedon ja diagnostiikan myötä. Siksi henkilö, jolla on selvittämätön perinnöllinen ja harvinainen sairaus, voi aika ajoin, kuten muutaman vuoden välein, ottaa yhteyden perinnöllisyyslääkäriin tiedustellakseen uusista geenitutkimustuloksista ja diagnostisista mahdollisuuksista.

Harvinaiskeskus Norion luentotiivistelmistä löytyy aiheeseen liittyviä artikkeleja, kuten ”Harvinaissairauksien diagnostiikan pulmakohtia.”

Miksi periytymistapojen diagnosointi on joskus hankalaa?

Yksittäisten geenien tai geenialueiden DNA:n emäsjärjestysten muutosten löytyminen veren, sidekudossolujen tai muun kohdekudoksen solujen perimästä ei välttämättä kaikissa tapauksissa anna riittävää tietoa jonkin sairauden perinnöllisyydestä. Kaikki DNA:n emäsjärjestyksen muutokset eivät ole patogeenisiä eli tautia aiheuttavia, vaan ne voivat olla niin kutsuttuja geenivariantteja, joiden syy-yhteydet oireiden kehittymiseksi ovat vielä osin epäselvät. Tällaisista geenimuutoksista käytetään nimitystä VUS-löydökset, joka viittaa geenivarianttiin, jonka merkitys on toistaiseksi tuntematon (VUS, variant of unknown significance). Joskus tiedon karttuessa VUS-löydöksen ”status” voi muuttua patogeeniseksi eli oireita selittäväksi syyksi.

Mosaikismissa kohdekudoksesta löytyy osin normaaleja soluja ja osin sellaisia soluja, joissa on oireita aiheuttavia patogeenisiä geenimuutoksia. Patogeenisen variantin lukumäärä kohdekudoksessa voi vaihdella ja tämä voi vaikuttaa kohdekudoksen rakenteeseen ja toimintakykyyn. Erityisesti sukusolujen mosaikismia on vaikea tutkia ja siten todentaa tai poissulkea. Sukusolumosaikismi vaikuttaa periytymistodennäköisyyksiin ja perhesuunnitteluun. Mosaikismista voit lukea lisää osiosta Mosaikismi.

Joskus geenin emäsjärjestyksessä ei selitä oireita. Jos henkilön oirekuva kuitenkin sopii johonkin tiettyyn oireyhtymään, jossa tiedetään mahdollisuus epigeneettiseen säätelyyn, tutkimukset on suunnattava DNA:n emäsjärjestyksen ulkopuolisten säätelyalueiden tutkimiseen. Tällöin tutkitaan geenin emäsjärjestyksen sijaan geneettisiä leimoja, kuten tiettyjen DNA-alueiden metylaatiota. Epigenetiikasta voit halutessasi lukea kohdasta Epätyypilliset periytymistavat: Mitä on geneettinen leimautuminen?

Miksi täsmähoitoja on niin vähän saatavilla moniin perinnöllisiin sairauksiin ja oireyhtymiin?

Yhteiset kansainväliset säädökset, asetukset ja lait asettavat rajoituksia sekä tutkimustoiminnalle että käytettävissä oleville hoitokeinoille. Perimään kajoavien hoitomuotojen käyttö on hyvin tiukasti laissa säädeltyä, koska hoidon seuraukset voivat olla arvaamattomat. Kansainvälisesti on sovittu, etteivät geenihoidot saa kohdistua sukusolujen kantasoluihin, koska tällöin perimään tehty muutos siirtyy suvullisen lisääntymisen kautta myös seuraavalle sukupolvelle.

Somaattisten solujen geenimuutosten hoito voi olla vaikeaa, koska rajattu kohdekudos on vaikeapääsyinen, eikä sopivia ”geenityökaluja” ole olemassa patogeenisen geenivariantin korvaamiseksi tavanomaisella geenimuodolla. Esimerkiksi aivoihin suunnatut hoidot ovat erittäin vaikeita ja alttiita vakaville komplikaatioille edellä mainittujen seikkojen vuoksi.

Toimivien hypoteesien eli olettamusten, teorioiden ja tutkimustulosten siirtäminen käytäntöön vie usein huomattavasti aikaa. Harvinaissairaiden hoidon suunnittelua ja toteutusta hidastavat myös potilaiden vähäinen määrä. Tällöin myös hoidon tehon ja tutkimustulosten luotettavuuden saavuttaminen on haastavaa. Harvinaissairauksien täsmähoitoja on taloudellisesti ja tutkimuseettisesti vaikea toteuttaa, koska tutkittavien joukko on niukka. Tilanne on aivan toinen esimerkiksi sydän- ja verisuonisairauksissa tai diabeteksessä, joita sairastavia on useita miljoonia maailmassa.

Jatkuvasta tiedon karttumisesta huolimatta läheskään kaikkien sairauksien/oireyhtymien genetiikkaa ei vielä tunneta. Tällaisissa tapauksissa geeni- ja/tai kromosomitutkimukset auttavat vain vähän diagnoosin asettamisessa ja täsmähoidon kehittämisessä. Kun täsmähoitoja ei ole saatavilla, hoito on kunkin potilaan oireiden mukaista ja tarvitsee usein monien erikoisosaajien ammattitaitoa.

Onneksi hyvän yleisterveyden ylläpitäminen ja kehittäminen esimerkiksi liikunnalla, riittävällä unella ja terveellisellä ruokavaliolla, ei mene koskaan hukkaan. Pienikin muutos voi tehdä paljon hyvää.

Harvinaiskeskus Norion perinnöllisyyshoitaja auttaa mielellään kaikkiin perimään, perinnöllisyyteen ja harvinaisiin sairauksiin liittyvissä kysymyksissä. Hänen yhteystietonsa löydät mm. Keskustelutuki ja ohjaus-sivuilta.

Palautetta ja kommentteja ”70 kysymystä ja vastausta perimästä ja perinnöllisyydestä”-osiosta voit halutessasi antaa lääketieteen toimittajalle Johanna Rintahakalle: johanna.rintahaka@tukiliitto.fi. Kaikki palautteet ja kommentit otetaan mielellään vastaan. Kiitos!

Takaisin sisällysluetteloon.

Päivitetty 5/2020, 2/2022 ja 11/2024.