Erityislapsen kohtaamisessa herkkyys on vahvuutta

Luento perustui Hetki-hankkeessa saatuihin kokemuksiin. Hetki-hankkeessa (2017–19) kehitettiin ns. ryhmämalli lapsen haastavasta käyttäytymisestä uupuneiden vanhempien auttamiseksi. Toimintamallissa käsitellään lapsen ja vanhemman vuorovaikutuksen perusperiaatteita, tunnetaitoja ja rajojen asettamista.

Luennon otsikko ”erityislapsen kohtaamisessa herkkyys on vahvuutta”, viittaa mentalisaatioon eli kykyyn havaita, tulkita ja kuvata toisen ihmisen mielentiloja. Mentalisaation kautta voidaan nähdä mitä käyttäytymisen taustalla on. Jael Virtasen mukaan mentalisaatiota ei ole juurikaan tutkittu erityislapsinäkökulmasta, vaikka sillä on todettu olevan vaikutusta lapsen ja vanhemman vuorovaikutukseen, kun vanhempi oppii pysähtymään hetkeksi ja luomaan omalla käytöksellään rauhoittavan ja hyväksyvän ilmapiirin.

Lähtökohtana erityislapsen kohtaamisessa olisi hyvä muistaa, että erityistä tukea tarvitseva lapsi on mahdollisista diagnooseistaan huolimatta ensisijaisesti lapsi, jolla on samat tarpeet kuin muillakin lapsilla; tarve tulla kohdatuksi ja kokea olevansa arvostettu. Arvottomuuden tunne synnyttää helposti ulkopuolisuuden kokemuksen, mikä puolestaan voi ilmentyä haastavana käyttäytymisenä.

Jael Virtasen mukaan kasvatus mielletään helposti yksisuuntaiseksi asiaksi, jossa vanhempi vaikuttaa lapseen, ”kasvattaa” tätä. Kaikessa kohtaamisessa vuorovaikutus kulkee kuitenkin aina kahteen suuntaan: vanhempi/aikuinen vaikuttaa lapseen ja lapsi vaikuttaa aikuiseen.

Myönteinen vuorovaikutus

Myönteisen vuorovaikutuksen toimintamallit pohjautuvat 1960-luvulla kehitettyyn kiintymyssuhdeteoriaan, jossa korostetaan varhaisten, lapsen ensimmäisten elinvuosien kokemusten merkitystä. Turvallisesti hoivaajaansa kiintynyt lapsi uskaltaa ilmaista erilaiset tunteensa, myös kielteiset. Kiintymissuhteen vaikutukset ulottuvat aikuisuuteen asti, erityisesti siihen, miten myöhemmin suhtautuu omiin lapsiin ja näiden tarpeisiin. Kiintymissuhdeteoria vaikuttaa monien menetelmien taustalla, esim. voimauttavan vuorovaikutuksen ja theraplayn, jossa pyritään luomaan toimiva vuorovaikutus lapsen ja aikuisen välille. Theraplaysta puolestaan on johdettu vuorovaikutusleikkejä.

Voimauttava vuorovaikutus

Voimauttavan vuorovaikutuksen toimintamallissa käytetään varhaisen vuorovaikutuksen keinoja ja hyödynnetään tietoa siitä, millaista on luonnollinen, kiireetön, vuorovaikutus ja jaettu ilo. Aikuinen pyrkii virittäytymään lapsen taajuudelle ja toimimaan lapsen tahtiin. Hyvät, pienet, kohtaamisen hetket toimivat ikään kuin säiliönä, niin ettei lapsella ole tarvetta hakea huomiota kielteisellä tavalla. Voimauttava vuorovaikutus sisältää paljon katsomista, odottamista ja taukoja. Vuorovaikutus voi rakentua myös pelkästään sanattoman kommunikaation varaan, mistä esimerkkinä on Riitta Lahtisen kehittämä sosiaalis-haptinen kommunikaatio. (Haptiikka= yhtäaikainen kosketuksen, liikkeen ja tilan havainnointi.) Sosiaalis-haptisen kommunikaation menetelmää on käytetty yhteydenluomiseen ja kommunikaatioon esimerkiksi näkövammaisten lasten kanssa.

Erityisesti varhaisessa kehitysvaiheessa olevalle lapselle on helpompaa tulkita sanattomia kuin sanallisia viestejä. Katsekontakti, eleet ja ilmeet sekä fyysinen kontakti myös tukevat verbaalista viestintää. Tutkimusten mukaan tunnepitoisessa vuorovaikutuksessa, esim. raivokohtauksessa, sanojen osuus on n. 8%, yli puolet, 55%, on sanatonta viestintää, äänen ominaisuksien osuus on 37%. Konkreettisesti tämä tarkoittaa sitä, että jos lapsi on pois tolaltaan, hän ei pysty ottamaan puhetta kovinkaan hyvin vastaan.

Lapselle on tärkeää kokea, että aikuinen iloitsee hänestä. Merkityksellistä on myös sillä, miten lapsesta puhutaan muiden kuullen. Puheesta muodostuu lapselle ikään kuin ”sisäinen ääni”. Jos lapsi määritellään haastavaksi, se voi toimia itseään toteuttavana ennusteena. Toisaalta on niinkin, että kun kuulee itsestään puhuttavan myönteiseen sävyyn, oma käyttäytyminen voi muuttua positiivisemmaksi.

Erityisesti autisminkirjon lasten kanssa yhteyden rakentamiseen kannattaa panostaa, jotta lapsi pystytään tavoittamaan omista maailmoistaan ja vuorovaikutus voisi onnistua. Omiin maailmoihinsa vetäytynyt lapsi antaa helposti käytöksellään sellaisen vaikutelman, ettei tarvitse läheisyyttä, muttei kuitenkaan lopulta eroa tässä suhteessa muista lapsista. Vain hänen tapansa ilmaista läheisyyden kaipuuta on erilainen, eikä hän useinkaan osaa näyttää tarvettaan. Aikuisen pitäisi yrittää päästä kiinni siihen, mikä on lapselle luontevinta.

Ohjaamaton leikki rakentaa yhteyttä lapseen

Leikki voidaan ajatella tavaksi tarjota lapselle jakamatonta huomiota. Aikuisen olisi hyvä osallistua leikkimiseen ilman liiallista ohjaamista ja olla enemmänkin kiinnostunut siitä mitä lapsi tekee. Aito, tunnemuistoja luova läsnäolo perustuu lapsen ja vanhemman läheisyyteen, jossa merkitystä on katseella, kosketuksella ja eleillä. Vuorovaikutusleikissä korostuu kohtaaminen tunnetasolla ja parhaimmillaan niissä on pystytty luomaan korjaavia kokemuksia. Jos vuorovaikutus on ollut pitkään kielteistä, lapsi voi aluksi vastustaa erityisesti hoivaamisleikkejä, jolloin olisi hyvä keskittyä yhteyttä rakentaviin leikkeihin, joita ovat esimerkiksi tutut laulu- ja loruleikit.

Tunnetaidot

Vanhemman tai kasvattajan tunnetaidot, eli kykyä tunnistaa, hyväksyä ja säädellä tunneilmaisua, ovat pohjana sille, miten hyvin hän pystyy havaitsemaan lapsen tunteita. Aikuisen antama malli tunteiden ilmaisemiselle on tärkeä. Mikään tunne sinänsä ei ole kielletty, kyse on siitä, miten tunteita ilmaisee. Lapsella ei ole keinoja viestiä omista tunteistaan ja tarpeistaan, jolloin vanhemman kyky tulkita lasta on erityisen tärkeää. Mitä nuoremmasta lapsesta on kyse ja mitä enemmän hänellä on haasteita vuorovaikutuksessa, sitä enemmän hän tarvitsee vanhemman tukea tunteiden tulkitsemisessa. Jael Virtanen pitää hyvänä, että tunnetaidot ovat viime vuosina tulleet mukaan opetussuunnitelmaan kouluissa ja varhaiskasvatuksessa. Tunteiden säätelykyky on jossain määrin kytköksissä aivorakenteisiin, mutta kehittyy myös vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa. Itsesäätelykykyyn ja kykyyn rauhoittua vaikuttaa myös temperamentti, eli synnynnäinen tapa reagoida tilanteisiin itselle luonteenomaisella tavalla. Temperamentilla ei kuitenkaan koskaan voi oikeuttaa huonoa käyttäytymistä.

Haastavat kasvatustilanteet

Haastavat kasvatustilanteet toistuvat monesti päivästä toiseen samanlaisena toiminnan kierteenä, joissa on vaikea keksiä uusia toimintatapoja. Haastavissa tilanteissa tunteet tarttuvat lapsesta aikuiseen ja päinvastoin, eikä lapsi pysty rauhoittumaan, jos rauhoittelija itse käy ylikierroksilla. Fyysiseen kurittamiseen turvautuminen vain lisää lapsen aggressiivisuutta – ja on myös kiellettyä nykyisin. Lähtökohtaisesti lapsi haluaa toimia oikein niillä taidoilla, joita hänellä on. Usein haastava käyttäytyminen johtuu siitä, että lapseen kohdistuu ylimitoitettuja odotuksia. Häneltä odotetaan kypsyyttä tai sellaisia taitoja, joita hänellä ei vielä ole. Aikuisen olisi hyvä ottaa etäisyyttä ja miettiä, mitä odotuksia asettaa lapsen käyttäytymiselle, ovatko odotukset realistisia. Kuormitusta syntyy erityisesti silloin, jos lapsella on esim. kehitysviivettä tai ongelma, joka ei näy ulospäin ja häneltä kuitenkin odotetaan ikätasoista käyttäytymistä ja itsehillintää.

Myönteinen huomio, kehuminen ja palkitseminen

Vanhemman huomio on monesti paras palkinto lapselle ja myönteinen huomio ehkäisee haastavaa käyttäytymistä. Olisi hyvä pohtia, mikä kutakin lasta motivoi ja tuleeko kehuneeksi pikemminkin lapsen ominaisuuksia kuin yrittämistä ja onnistumisia. Vilpitön ja täsmällinen onnistumisista kehuminen auttaa lasta ymmärtämään mistä häntä kehutaan ja vahvistaa hänen käyttäytymisessään sitä mitä toivotaan lisää. Olisi hyvä, mikäli vanhempi näissä tilanteissa pystyisi näyttämään oman tyytyväisyytensä ja innostuksensa. Kehuja ja moitteita ei pitäisi yhdistää; että ensin sanotaan jotain myönteistä ja sitten tavallaan kumotaan se kielteisellä kommentilla. Lapset eivät opi epäonnistumisista, vaan siitä kun kerrankin onnistuvat jossakin. Vasta noin 15-vuotiaan kehitystasolla (vrt. rikosvastuu) oleva nuori oppii virheistään. Joskus lapsi voi olla jo omaksunut kielteisen käsityksen itsestään ja hakee sellaista huomiota, joka vahvistaa tätä käsitystä. Tällöin lapsi tarvitsee vilpittömiä kehuja vielä enemmän. Palkitsemisessa olisi hyvä sopia etukäteen millaisesta käyttäytymisestä saa palkinnon, eikä niin, että palkitaan vaikka lapsi käyttäytyisikin huonosti.

Lapsen tukeminen tunnereaktioissa

Lapsen voimakas tunnereaktio oli hyvä ottaa vastaan, vaikka se aikuisen mielestä tuntuisikin järjettömältä. Lapselle se on kuitenkin todellinen ja hänen olisi hyvä kokea, että aikuinen on tavoittanut hänen tunteensa, minkä aikuinen voi osoittaa ilmeillään ja äänensävyllään. Kun tilanne on päällä, tulisi välttää syyttelyä tai vähättelyä. Vasta kun tilanne on ohi sen voi purkaa lapsen kanssa. Itsensä ja myös lapsen voi rauhoittaa  rauhallisella ja syvällä hengittämisellä, mikä ohjaa huomion kehoon. Lapsi voidaan ottaa syliin ja hän voi myös purkaa tunteitaan liikkeen ja kehon kautta turvallisesti yhdessä vanhemman kanssa sellaisella tavalla, joka on lapselle luonteenomainen, esimerkiksi polkemalla lattiaa, juoksemalla jne.

Tunnetaitojen kehittämisessä voidaan käyttää erilaisia harjoituksia ja sosiaalisia tarinoita. Kehoharjoituksissa pyritään huomioimaan miten eri tunnetilat tuntuvat kehossa ja käytetään piirroksia apuna. Missä tuntuu ilo tai jännitys. Lapsen opetellessa oman käyttäytymisen hallintaa visuaaliseen muotoon tehdyt tai kirjoitetut sopimukset muistuttavat siitä, mitä on sovittu. Sopimukseen kuuluu aina selkeä toimintaohje ja palkkio. Sosiaaliset tarinat ovat kuvitettuja tarinoita, joissa tilanne pilkotaan ymmärrettäviin vaiheisiin, mikä auttaa ymmärtämään tilanteen kokonaisuutena, ohjaamaan käyttäytymistä toivottuun suuntaan sekä ymmärtämään omia ja toisen reaktioita. Keskeinen ajatus on, että aikuinen tulee lapsen tukijaksi, hänen puolelleen siinä mikä vaatii ponnisteluja ja kannattelee lasta.

Hetki-ryhmä

Rinnekoti: Hetki – tukea haastavasti käyttäytyvien lasten vanhemmille

Teksti: Leena Toivanen