Waardenburgin oireyhtymä

Kuuntele

Waardenburgin oireyhtymälle tyypillisiä piirteitä ovat kuulovamma, pigmentaation häiriöt ja persoonalliset ulkonäköpiirteet. Oireyhtymää aiheuttavat mutaatiot eri geeneissä ja periytymistapa on useimmiten autosominen dominantti.

Perinnöllisyyslääkäri Helena Kääriäinen 2.11.2020, Harvinaiskeskus Norio

OMIM: 193500
ICD10: E70.3
ORPHA: 3440

Lyhyesti

Waardenburgin oireyhtymä eli Waardenburgin syndrooma luokitellaan neljäksi eri alatyypiksi, joille kaikille tyypillisiä piirteitä ovat kuulovamma, pigmentaation häiriöt ja persoonalliset ulkonäköpiirteet. Alatyyppeihin 3 ja 4 kuuluu lisäksi tiettyjä rakenteen poikkeavuuksia. Oireyhtymää aiheuttavat mutaatiot eri geeneissä ja periytymistapa on useimmiten autosominen dominantti.

Oireet ja löydökset

Waardenburgin oireyhtymä tyyppi 1. (WS1) on ko. oireyhtymistä tunnetuin ja tavallisin. Sen vakavin oire on synnynnäinen vaikea sisäkorvaperäinen kuulovamma, joka yleensä on molemminpuolinen, mutta voi olla vain toispuolinen. Muista synnynnäisistä kuulovammoista tämä oireyhtymä on erotettavissa ulkonäköpiirteiden perusteella. Näillä henkilöillä on lähes poikkeuksetta pigmentaation poikkeavuuksia, josta johtuen hiuksissa, erityisesti otsan seudulla, voi olla vaaleita alueita, jotka saattavat muistuttaa kampaajan tekemää vaaleaa raitaa. Usein hiukset harmaantuvat tavallista nuorempana. Ihollakin voi esiintyä vaaleita läiskiä. Silmät saattavat olla keskenään eriväriset, tyypillinen väri on hyvin vaalea sininen. Luomirako on lyhentynyt nenänpuoleisesta reunasta, jolloin silmät saattavat näyttää olevan kaukana toisistaan. Nenänselkä on korkea ja sierainten ulkoreunat saattavat olla normaalia pienemmät tai kapeammat. Oireet vaihtelevat samankin perheen sisällä niin, että joku voi olla synnynnäisesti kuuro, kun taas toisella ainoa löydös on vaalea hiuskiehkura. Potilailla on hiukan muuta väestöä isompi riski synnynnäiseen selkäydinkanavan sulkeutumishäiriöön.

Waardenburgin oireyhtymä tyyppi 2. (WS2) on hyvin samankaltainen, mutta silmäluomien poikkeavaa muotoa siinä ei esiinny.

Waardenburgin oireyhtymä tyyppi 3. (WS3) on muutoin oireistoltaan samantapainen kuin tyyppi 1, mutta sitä sairastavilla on lisäksi raajojen, yleensä yläraajojen poikkeavuuksia; raajoissa on nivelten, erityisesti ranteiden jäykistymiä (kontraktuuria), osa sormista saattaa olla yhteen kasvaneita (syndaktylia) ja lihaksisto voi olla heiveröistä. Tämä alatyyppi on niin harvinainen, ettei sen oirekuva ole täysin selvillä.

Waardenburgin oireyhtymä tyyppi 4. (WS4), jota kutsutaan myös Waardenburg-Shah oireyhtymäksi, muistuttaa sekin tyyppiä 1, mutta siihen liittyy lisäpiirteenä Hirschsprungin tauti eli tilanne, jossa suoliston loppupään hermotus on puutteellinen, mikä hoitamattomana johtaa vaikeaan ummetukseen ja poikkeavan alueen ulkopuolisen suoliston laajenemiseen.

Syy ja perinnöllisyys

WS1 aiheutuu PAX3-geenin mutaatioista, jotka joko ovat periytyneet toiselta vanhemmista tai syntyneet uutena mutaationa vain yhdessä sukusolussa. Tauti periytyy dominantisti, eli sitä sairastavan henkilön kullakin lapsella on 50%:n todennäköisyys periä tautia aiheuttava mutaatio. Oireiden kirjo kuitenkin vaihtelee suuresti henkilöstä toiseen. WS1 on Waardenburgin oireyhtymistä tavallisin; sen yleisyyden arvioidaan olevan noin 1/40 000.

WS2:n taustalta on löytynyt eri potilailla mutaatioita eri geeneissä. Periytymistapakin saattaa vaihdella: esimerkiksi MITF-geenin mutaatiot aiheuttavat dominantisti periytyvän tilanteen, mutta SNAI-geenin mutaatiot aiheuttavat WS2-taudin vain, jos lapsi on perinyt kyseisen geenin mutaation molemmilta vanhemmiltaan, eli periytymistapa on resessiivinen. WS2:n yleisyydestä ei ole tarkkaa tietoa.

WS3 aiheutuu sekin PAX3-geenin mutaatioista. Joskus jo yksi mutaatio aiheuttaa sairauden (eli taudin periytymistapa on dominantti), mutta useimmiten potilailla on molemmilta vanhemmilta perittynä PAX3-geenin mutaatio. Geeneissä saattaa olla lähes rajaton määrä erilaisia mutaatioita ja siten esimerkiksi PAX3-geeninmutaatiot voivat aiheuttaa Waardenburgin oireyhtymän eri alatyyppejä ja jopa eri tavoin periytyviä tauteja. WS3 on hyvin harvinainen.

Yleisyys

WS4 aiheutuu joko SOX10-geenin dominantisti periytyvistä mutaatioista tai EDNRB-geenin tai EDN3-geenin resessiivisesti periytyvistä mutaatioista. Tämäkin alatyyppi on harvinainen (lääketieteellinen kirjallisuus tuntee noin 100 tapausta).

Diagnoosi ja hoito

Kun Waardenburgin oireyhtymää epäillään potilaan oirekuvan perusteella, on diagnoosi tapana varmistaa geenitestillä. Jos tautia on jo aikaisemmin esiintynyt suvussa ja sitä aiheuttava(t) mutaatio(t) tiedetään, voidaan diagnoosi varmistaa yhdellä mutaatiotestillä. Muussa tapauksessa voidaan diagnostiikka aloittaa sekvensoimalla PAX3-geeni eli etsimällä siitä kakki mahdolliset mutaatiot, jos oireet nimenomaan viittaavat tavallisimpaan eli WS1-tautiin. Tähän alatyyppiin sopivilta henkilöiltä mutaatio useimmiten löytyy (noin 90% tapauksista); lopuissa mutaatio kenties sijaitsee geenin sellaisilla säätelyalueilla, joita ei pystytä vielä tutkimaan. Usein diagnostiikkaan kuitenkin lähdetään tilaamalla laboratorioista geenitestipaneeli, johon on koottu kaikki ne geenit, joiden mutaatioiden on edes joskus havaittu liittyvän Waardenburgin oireyhtymiin tai joihinkin samantapaisiin tauteihin. Tällaisissa testipaneeleissa on laboratorion harkinnan mukaan 5-10 kysymykseen tulevaa geeniä. Joskus diagnostiikkaan lähdetään laajemmilla testipaneeleilla, jotka on suunniteltu ylipäätään kuulovamman geenidiagnostiikkaan.

Kun geenivirhe ja sen myötä periytymistapa selviävät, käydään näitä läpi perinnöllisyysneuvonnassa. Oireyhtymän vaikeimmissa muodoissa perhe saattaa haluta harkita myös sikiödiagnostiikkaa, joka on mahdollista, kunhan geenivirhe on löytynyt. Hoito tapahtuu oireiden mukaisesti.

Ennuste

Kuulovamma ei ole luonteeltaan etenevä. WS1 ja WS2 eivät vaikuta elinikään eivätkä elämään ylipäätään muutoin kun kuulovamman osalta. Edellä luetellut ulkonäön erikoisuudet eivät vaadi hoitoa. WS3-potilaiden raajapoikkeavuus saattaa vaatia ortopedisia leikkauksia ja WS4:n erityisoire Hirschsprungin tauti vaatii yleensä leikkaushoidon.

Historia

Oireyhtymä on saanut nimensä hollantilaisen silmälääkärin P.J. Waardenburgin mukaan. Hän kuvasi WS1 oireiston 1950-luvulla lääketieteellisessä kirjallisuudessa. Muut alatyypit on opittu ymmärtämään vähitellen ja taustalla olevia geenejä alettiin tunnistaa 1990-luvulta lähtien.

Tukipalvelut

Harvinaiskeskus Noriosta voi tiedustella vertaistukea. Lue lisää vertaistuki-sivultamme.

Harvinaiskeskus Norion perinnöllisyyshoitajaan voi ottaa yhteyttä, kun haluaa keskustella perimään tai harvinaissairauksiin liittyvistä asioista. Lue lisää Keskustelutuki ja ohjaus -sivultamme tai soita 044 5765 439.

Tukea ja neuvontaa voi tiedustella Suomen albinismiyhdistyksestä ja Kuuloliitosta.