Sotosin oireyhtymä

Perinnöllisyyslääkäri Helena Kääriäinen 22.11.2024 Harvinaiskeskus Norio.

ORPHA: 821
ICD-10: Q87.3
ICD-11: LD2C
OMIM: 617169, 117550

Avainsanat: Isokokoisuus, tyypilliset ulkonäköpiirteet, oppimisvaikeudet; synonyymejä: Sotos, Sotosin syndrooma, Sotos syndrome, cerebral gigantism

Lyhyesti

Sotosin oireyhtymälle on tyypillistä isokokoisuus, tunnusomaiset ulkonäköpiirteet ja eriasteiset oppimisvaikeudet, usein lievä kehitysvammaisuus. Oireyhtymä osataavoidaan melko luotettavasti tunnistaa sille ominaisten kliinisten piirteiden perusteella, kliininen diagnoosiepäily varmennetaan geenitutkimuksella. Yli 90 %:lta niistä henkilöistä, joilla oireyhtymää epäillään kliinisten löydösten perusteella, löytyy mutaatio kromosomissa-5 sijaitsevassa NSD1-geenissä.

Oireet ja löydökset

Raskausaika on yleensä normaali, joskin äidin verenpaineen nousu (pre-eklampsia) on hieman tavallista yleisempää. Lapset, joilla on Sotosin oireyhtymä ovat usein jo vastasyntyneenä isokokoisia pituuden, painon ja päänympäryksen suhteen. Huomiota voi kiinnittää persoonalliset ulkonäköpiirteet sekä kookkaat jalkaterät ja kädet. Vastasyntyneisyyskaudella seuraavat ongelmat ovat yleisiä (65–75 %:lla): vauvan kellastuminen, hypotonia eli lihasvelttous ja syömisvaikeudet.  Osa lapsista, joilla on Sotosin oireyhtymä, voi tarvita nenämahaletkua ravitsemuksen turvaamiseksi. Imeväisiällä voi esiintyä refluksitautiin (happaman mahansisällön nouseminen ruokatorveen) liittyviä oireita, kuten oksentelua ja  hengitysoireita. Myöhemmällä iällä syömispulmat yleensä väistyvät.

Sotosin oireyhtymän tunnusomaiset kasvonpiirteet ovat parhaiten havaittavissa vauvaiästä kouluikään. Kallo on pitkänomainen, otsa korkea, kupera ja leveä. Hiusraja on otsalla ja ohimoilla tavallista korkeammalla ja hiusten kasvu voi olla heikohkoa. Yläluomien seudun linja on alaspäin vino. Leuan kärki on kolmiomainen ja leuka pitenee kasvun myötä. Aikuistuessa kasvojen pitkänomaisuus ja leuan muoto usein säilyvät.

Lapset ovat jo vastasyntyneinä pitkiä ja pituuskasvu on tyypillisesti kiihtyvää. Luuston kypsyys eli niin sanottu luustoikä on pidemmällä kuin lapsen ikä. Lapset, joilla on Sotosin oireyhtymä, ovat noin 10-vuotiaiksi asti ikätovereihin verrattuna pitkiä, ja isokokoisuutensa vuoksi heitä luullaan usein ikäistään vanhemmaksi. Helposti heille asetettu vaatimustaso ja odotukset ovat heille täten liian korkeita. Pituuskasvu tasaantuu yleensä murrosiässä, mutta aikuispituus on yleensä vanhempien pituuksien perusteella laskettavaa odotuspituutta pitempi. Fyysinen puberteetti voi alkaa etenkin tytöillä tavanomaista aiemmin. Pää on jo vastasyntyneenä, kasvuvuosina ja aikuisenakin kookas.

Useimmilla lapsilla on hidas motorinen kehitys, jonkin verran alentunut lihasjäntevyys,sekä  vaikeutta tasapainossa ja koordinaatiossa. Lapsilla on usein vaikeutta puheenkehityksessä, keskittymisessä ja oppimisessa.  Oppimisvaikeuksien aste vaihtelee oppimisen erityisvaikeuksista lievään- tai keskivaikeaan kehitysvammaisuuteen. Sotosin oireyhtymään ei kuulu kehityksen taantuminen. Käyttäytymisessä saattaa olla ylivilkkautta, univaikeuksia sekä aggressiivisia tai autistisia piirteitä. Lapsilla voi olla taipumusta sosiaaliseen vetäytymiseen ja heikkoon itsetuntoon. Sosiaalisten taitojen kypsyminen on usein hidasta vaikeuttaen ikätoveriseuran saamista ja harrastustoimintaan liittymistä.

Oireyhtymään liittyvä matala lihasjäntevyys ja nivelten ylitaipumus voivat altistaa jalkaterien asentovirheille. Toisinaan suositellaan ohjaavia tukipohjallisia. Selän ryhtivirheet; skolioosi ja kyfoosi, ovat myös tavallisia. Näiden suhteen järjestetään tarvittaessa ortopedin konsultaatio. Sotosin oireyhtymään voi liittyä myös ohuet ja hauraat kynnet.

Anatomiset muutokset nenänielussa yhdessä matalan lihasjäntevyyden kanssa voivat aiheuttaa suuhengitystä ja kuorsausta. Suun motoriikan poikkeavuuden vuoksi lapsella saattaa olla syömisvaikeuksia, puheen epäselvyyttä ja tavallista runsaampaa kuolaamista.

Kuumekouristuksia saa noin 50 % Sotosin oireyhtymää sairastavista lapsista ja osalle voi myöhemmin kehittyä epilepsia, joka on yleensä hyvin hallittavissa epilepsialääkkeillä. Aivojen kuvantamistutkimusten perusteella Sotosin oireyhtymään ei liity merkittäviä keskushermoston rakennemuutoksia. Pieniä poikkeavuuksia, kuten lievää aivokammioiden koon suurenemista tai muutoksia aivojen keskiviivarakenteissa, voidaan kuitenkin nähdä. Keskushermostoperäinen matalasta lihasjäntevyydestä johtuva hypotonisuus on voimakkainta imeväisiässä ja lievenee iän myötä.

Sotosin oireyhtymässä suulaki on usein korkea. Hampaat saattavat puhjeta tavanomaista aikaisemmin, ja yksi tai useampi hammasaihe saattaa puuttua. Ientulehdukset, kiillevauriot ja hampaitten värjäymät sekä kulumisalttius ovat tavallista yleisempiä. Tärkeä osa hoitoa ovat hammaslääkärin tutkimukset ja seurantakäynnit sekä hyvästä suuhygieniasta huolehtiminen.

Toistuvat korva- ja hengitystietulehdukset ovat ensimmäisinä ikävuosina tavallisia ja voivat joskus johtaa välikorvatyyppiseen kuulonalenemaan. Sisäkorvatyyppisiä kuulovammoja Sotosin oireyhtymässä on harvoin. Korvalääkärin konsultaatiota ja kuulontutkimusta suositellaan, mikäli toistuvia korvatulehduksia esiintyy.  Tulehdusten runsaalta tuntuvasta määrästä huolimatta Sotos-lapsien immunologisessa puolustusjärjestelmässä ei ole todettu poikkeavuutta.

Noin 5–10 %:lla lapsista on synnynnäinen sydänvika, tavallisimmin avoin valtiotiehyt tai kammio- tai eteisväliseinäaukko.  Osa sydänvioista paranee itsekseen, mutta joskus voidaan tarvita kirurgista sulkua. Seuranta tapahtuu lasten sydänlääkärin toimesta.

Noin 15 %:lla on virtsateiden rakenteellinen vika, tavallisimmin virtsan takaisin virtaus. Tästä syystä munuaisten ja virtsateiden rakenne on hyvä tutkia kertaalleen ultraäänellä. Virtsatietulehdukset hoidetaan samoin periaattein kuin yleensäkin. Ummetusta esiintyy noin joka kymmenennellä, sen hoitoperiaatteet ovat samat kuin muutenkin, eli laadullisesti oikea ravinto ja tarvittaessa ummetuslääkkeet.

Kilpirauhasen vajaatoimintaa on kuvattu, samoin lisääntynyttä hikoilua, kasvojen ihon punoitusta sekä kämmenten ja jalkaterien herkkyyttä lämmönvaihtelulle merkkinä autonomisen hermoston säätelypulmasta.

Eräisiin isokasvuisuusoireyhtymiin liittyy suurentunut kasvainriski lapsuusiässä. Tieto siitä, liittyykö myös Sotosin oireyhtymään kasvainriskiä, on ristiriitaista. Mahdollinen lisääntynyt riski on korkeintaan hyvin vähäistä, eikä kirjallisuudessa ehdoteta erityistä seurantaa.

Silmien taittoviat, etenkin kaukotaitteisuus (hyperopia) ja karsastus, ovat tavallista yleisempiä.

Syy ja perinnöllisyys

Tavallisin syy Sotosin oireyhtymään on geneettinen muutos kromosomin 5 pitkässä haarassa (5q35) sijaitsevassa NSD1-geenissä.  NSD1-geenin ajatellaan säätelevän tiettyjä muita kasvuun ja kehitykseen vaikuttavia geenejä. Toisinaan tautia aiheuttaa tilanne, jossa kyseiseltä kromosomialueelta puuttuu pieni pala (mikrodeleetio), jolloin henkilöltä saattaa NSD1-geenin lisäksi puuttua jokin muukin geeni, mikä voi vaikuttaa oirekuvaan.

Yli 95 %:ssa tapauksista  NSD1-geenin muutos on syntynyt uutena, niin sanottuna de novo-muutoksena,  mikä tarkoittaa sitä, ettei lapsi ole perinyt geenimuutosta kummaltakaan vanhemmalta. De novo-muutos on syntynyt siinä sukusolussa, munasolussa tai siittiössä, josta lapsi on saanut alkunsa. Edellä mainitussa tapauksessa uusiutumisriski perheessä on pieni (alle 1 %). Kuitenkin joissakin tapauksissa NSD1-geenin mutaatio voi periytyä lapselle vanhemmalta.  Jos herää epäily, että jommallakummalla vanhemmista olisi lieväoireinen Sotosin oireyhtymä, voidaan tilannetta selvittää vanhemman geenitutkimuksella. Henkilöllä, jolla on Sotosin oireyhtymää aiheuttava geneettinen muutos perimässään, on 50 %:n todennäköisyys saada lapsi, jolla on Sotosin oireyhtymä. Tämä periytymistodennäköisyys on sama raskaudesta toiseen. Lapsen oirekuva voi kuitenkin olla erilainen kuin hänen vanhemmallaan.

Perhe voi halutessaan keskustella perinnöllisyysneuvonnassa oireyhtymän toistumistodennäköisyydestä jo ennen seuraavaa mahdollista raskautta. Harvinaiskeskus Norion sivuilta löytyy tietoa myös perhesuunnittelusta, tilanteissa, joissa perheessä on mahdollisesti kohonnut todennäköisyys johonkin harvinaissairauteen: Perhesuunnittelu ja raskaus. Kaikista näistä aiheista voi myös keskustella ilman lähetettä ja veloituksetta Harvinaiskeskus Norion perinnöllisyyshoitajan kanssa. Yhteystiedot keskustelutukeen ja neuvontaan löydät tämän julkaisun lopusta.

Yleisyys

Sotosin oireyhtymän esiintyvyydeksi arvioidaan noin 1: 14 000 , eli Suomessa syntyy vuosittain muutamia lapsia, joilla on Sotosin oireyhtymä.

Diagnoosi ja hoito

Sotosin oireyhtymää aletaan yleensä epäillä lapsuusiässä isokokoisuuden ja tyypillisten ulkonäköpiirteiden sekä kehityksellisten vaikeuksien  perusteella. Ulkonäköpiirteet eivät ole enää niin selkeitä aikuisiässä. Diagnoosi varmistetaan geenitutkimuksella. Tuolloin saatetaan käyttää niin sanottua geenitestipaneelia, jossa samanaikaisesti tutkitaan usean hieman samantapaisen isokasvuisuusoireyhtymän geenejä. Diagnoosi löytyy myös koko perimää seulovalla niin kutsutulla molekyylikaryotyyppitutkimuksella tai kaikki tunnetut geenit tutkivalla niin sanotulla eksomitutkimuksella, vaikka Sotosin oireyhtymää ei olisikaan osattu epäillä. Diagnostiikka tapahtuu yleensä yliopistosairaaloissa. Perheille on tapana tarjota perinnöllisyysneuvontaa diagnoosista ja geenimutaatiosta sekä mahdollisista sikiötutkimuksista keskustelemista varten

Lapsilla kehityksen seuraaminen ja moniammatillinen tukeminen on tärkeää ja se voi oman asuinpaikkakunnan toimintamallin mukaisesti toteutua joko lastentautien- tai lastenneurologian poliklinikalla tai kehitysvammahuollossa tai näiden ohjaamana perusterveydenhuollossa.  Yksilöllisen tarpeen mukaisesti lapselle ohjelmoidaan fysio- puhe- ja toimintaterapeutin arviot ja kehityksen tueksi järjestetään tarvittaessa terapiajaksoja. On tärkeä myös tukea lasta ikätasoiseen liikkumiseen ja harrastetoiminnan pariin. Psykologin tutkimus kehitystason arvioimiseksi  olisi hyvä tehdä vimeistään esikouluiässä. Lapsi saattaa tarvita päiväkodissa tai koulussa tehostettua tai erityistä tukea, esim. päivähoidon pienryhmää tai koulussa luokkamuotoista erityisopetusta. Kielellisen kommunikaation tueksi saatetaan suositella kuvia ja tukiviittomia.  Perheille suositellaan sopeutumisvalmennuskursseja ja perhekursseja vertaistuen saamiseksi. Lapsi ja perhe voidaan tarvittaessa ohjata  neuvola- ja koulupsykologille, perheneuvolaan tai lasten/nuorisopsykiatrian poliklinikalle, mikäli tunne-elämän puolen haasteet korostuvat.

Ennuste

Sotosin oireyhtymä ei ole etenevä sairaus. Oppimisvaikeuksien aste vaihtelee ja siitä riippuu mm. ammattiin valmentautumiseen ja asumiseen liittyvät seikat. Sotosin oireyhtymään ei aikuisiällä näyttäisi olevan lisääntynyttä sairastelevuutta muuhun väestöön verrattuna eikä oireyhtymä vaikuta elinikäennusteeseen.

Historia

Sotosin oireyhtymään sopivat piirteet on kuvattu ensimmäisen kerran jo 1930-luvulla. Nimensä oireyhtymä on saanut lääkäri Juan Sotosin mukaan 1964. Sotos työryhmineen kuvasi viisi lasta, joilla yhteisenä piirteenä oli kiihtynyt kasvu, yhteneviä ulkonäköpiirteitä ja poikkeava kehitys. Sotosin oireyhtymään liittyvä NSD1-geenin muutos kuvattiin ensimmäisen kerran vuonna 2002.

Tukipalvelut

Harvinaiskeskus Noriosta voi tiedustella vertaistukea. Lue lisää Vertaistuki-sivultamme.

Harvinaiskeskus Norion perinnöllisyyshoitajaan voi ottaa yhteyttä, kun haluaa keskustella perimään tai harvinaissairauksiin liittyvistä asioista. Lue lisää Keskustelutuki ja ohjaus -sivultamme tai soita 044 5765 439.

Tukiliiton sivuilta löytyy runsaasti tietoa erilaisista palveluista: Tuki ja neuvot.

Suomen Sotos-perheiden tukiyhdistys

Facebookista löytyy oma suomenkielinen keskusteluryhmä läheisille, joita oireyhtymä koskettaa: ”Suomen sotosperheet”. Jäseneksi ryhmään pääsee pyytämällä jäsenyyttä.

Lähteet

Orphanet: Sotos syndrome
Online Mendelian Inheritance in Man (OMIM): Sotos syndrome
GeneReviews®: Sotos syndrome

Socialstyrelsen: Sotos syndrom

Baujat, G., & Cormier-Daire, V. (2007). Sotos syndrome. Orphanet Journal of Rare Diseases, 2, 1-6.
https://doi.org/10.1186/1750-1172-2-36

Sheth, K., Moss, J., Hyland, S., Stinton, C., Cole, T., & Oliver, C. (2015). The behavioral characteristics of Sotos syndrome. American Journal of Medical Genetics Part A, 167(12), 2945-2956. https://doi.org/10.1002/ajmg.a.37373

Cole T.R.P. Sotos syndrome. Management of Genetic Syndromes, 2010 John Wiley & Sons, Inc.3rd Edition 769-786.

Alkuperäisen tekstin on kirjoittanut Lastentautien- ja perinnöllisyyslääketieteen erikoislääkäri Maarit Peippo Väestöliiton perinnöllisyysklinikan sivuille vuonna 2005. Sen jälkeen päivittänyt silloisen Norio-keskuksen sivuille Jaana Nopola-Hemmi, lastenneurologian erikoislääkäri 12.4.2016.