Pitt-Hopkinsin oireyhtymä

Lääketieteen toimittaja Johanna Rintahaka, Harvinaiskeskus Norio 18.6.2024

ORPHA:2896
ICD-10: Q87.0
OMIM: 610954

Avainsanat: Pitt-Hopkins Syndrome, PTHS

Lyhyesti

Pitt-Hopkins oireyhtymä on harvinainen ja monia eri elimiä koskettava oireyhtymä. Sille tyypillisiä piirteitä ovat keskivaikea tai vaikea kehitysvammaisuus, tälle oireyhtymälle luonteenomaiset kasvonpiirteet, vain valveillaoloaikaan esiintyvät hengitysvaikeudet, ruuanslulatuselimistön pulmat, kuten pitkäaikainen ummetus, vatsakivut ja refluksitauti eli mahan sisällön nouseminen ruokatorveen sekä vaikea likinäköisyys. Oireet eivät ole eteneviä, ja ne vaihtelevat huomattavasti yksilöstä toiseen. Kaikkia alla esiteltyjä oireita ei siis esiinny kaikilla henkilöillä, joilla on Pitt-Hopkinssin oireyhtymä. Vastaavasti oirekuvaan voi liittyä myös joitakin muita piirteitä, joita ei tässä kuvauksessa ole mainittu.

Oireet ja löydökset

Varhaislapsuudessa esiintyy usein hypotonisuutta eli lihasvelttoutta, joka voi hankaloittaa esimerkiksi lapsen syömistä. Hypotonia usein hellittää lapsen varttuessa. Vauvoja saatetaan kuvailla hiljaisiksi ja paljon nukkuviksi. Vauvat ja taaperot oppivat yleensä normaalia myöhemmin tarttumaan esineisiin, kääntymään kyljelleen, ryömimään, istumaan ja kävelemään. Lapsen itsenäinen kävely voi olla epävakaata, hankalaa tai mahdotonta. Oireyhtymään liittyy toistuvaa liikettä, kuten esimerkiksi käsien taputtamista ja/tai niiden suuhun laittamista sekä kehon keinuttamista ja hampaiden narskuttelua. Lapset voivat olla myös erityisen kiinnostuneita lelun tai esineen tietyistä yksityiskohdista.

Hengitysvaikeudet (55–60 % tapauksista) ilmenevät varhaislapsuudessa tai aikuisuudessa ja niitä on vain valveillaolon aikana. Hengitysvaikeuksille on tyypillistä hyperventilaatio eli liikahengitys, jota seuraavat hengityskatkokset sekä ihon ja limakalvojen syanoosi eli sinerrys. Hyperventilaation voivat laukaista voimakkaat tunteet tai väsymys. Hyperventilaatio voi johtaa ilman liialliseen nielemiseen ja aiheuttaa röyhtäilyä ja vatsan laajenemisesta johtuvaa vatsakipua.

Oireyhtymään voi liittyä mikrokefalia eli tavanomaista pienempi päänympärys, ja pituuskasvu jää usein ikäisistä. Kasvoissa voi esiintyä pieniä oireyhtymälle tyypillisiä poikkeavuuksia, kuten muita perheenjäseniä korkeammat poskipäät, leveämpi suu ja paksummat huulet, jotka ovat muodoltaan erilaiset. Hammasvälit voivat olla tavanomaista suuremmat ja alaleuka voi olla hiukan eteenpäin työntynyt. Oireyhtymälle ominaiset kasvonpiirteet korostuvat lapsen vanhetessa.

Näköhäiriöt, kuten karsastus ja myopia eli likinäköisyys, ovat yleisiä löydöksiä.

Selkärangan skolioosi eli selkärangan sivuttainen vinouma ts. kiertoryhtivirhe (25 %) ja esimerkiksi kampurajalka (20 %) tai pes planus eli jalkaterän matala jalkaholvi ovat mahdollisia. Lähes kaikilla todetaan nilkan hyperpronaatio eli nilkan tavallista suurempi sisäänpäin kallistuminen.

Ruuansulatuselimistön pulmat, kuten ummetus (80 % tapauksista) ja refluksitauti (< 50 %) ovat myös hyvin tavanomaisia. Joillakin todetaan mahanportin ahtauma. Myös suolen kiertymä (19 %) sekä joskus harvoin Hirschsprungin tauti eli hermogangliosolujen synnynnäisestä puutoksesta johtuva paksusuolen toimintahäiriö ovat mahdollisia. Vaikeat ruuansulatuselimistön toimintahäiriöt voivat aiheuttaa hoitamattomina mm. levottomuutta ja kipua. Hidastunut suolentoiminta ja krooninen ummetus voivat aiheuttaa myös kasvun hidastumista.

Miehillä voi esiintyä mm. piilokivekset.

Pitt-Hopkinsin oireyhtymään liittyy useita neurologisia oireita. Kehitysvammaisuus voi olla keskivaikeaa tai vaikeaa. Kognitiiviset taidot ovat usein laajemmat kuin mitä yleensä ajatellaan ja yleisessä kirjallisuudessa esitetään. Suurin osa henkilöistä, joilla on Pitt-Hopkins-oireyhtymä, eivät puhu. He kuitenkin ymmärtävät puhetta ja kommunikoivat elein, jotkut muutamin sanoin tai lyhyin lausein.

Epilepsiaa ilmenee puolella (40–50 %). Ensimmäiset mahdolliset epilepsiakohtaukset voivat ilmetä varhaislapsuudesta alkaen aina noin 18-ikävuoteen saakka. Uniongelmat, autismikirjon häiriö ja ADHD eli aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö ovat mahdolliset. Käyttäytymisessä voi ilmetä  aggressiivisuutta, levottomuutta ja ujoutta, etenkin uusissa tilanteissa tai arjen rutiinien muuttuessa. Kivun mahdollisuus käyttäytymispiirteiden selittävänä syynä on otettava huomioon.

Luonteeltaan henkilöt, joilla on Pitt-Hopkinsin oireyhtymä, ovat iloisia ja nauravaisia. He rakastavat usein musiikkia.

Syy ja perinnöllisyys

Oireyhtymä johtuu TCF4-geenin mutaatiosta tai koko geenin deleetiosta eli häviämästä kromosomissa 18 (18q21.2) ks. myös Pitt-Hopkinssin oireyhtymän diagnostiset kriteerit. TCF4-geenistä valmistetaan b-HLH transkriptiotekijää, jonka toiminta tarvitaan keskushermoston kehityksen tueksi etenkin sikiöaikana.

Oireyhtymä periytyy autosomissa dominoivasti eli vallitsevasti. Toisin sanoen, yksi TCF4-geenin mutaatio on riittävä Pitt-Hopkinsin oireyhtymän kehittymiseksi. Henkilöllä, jolla on Pitt-Hopkinsin oireyhtymää aiheuttava geneettinen muutos, on 50 %:n todennäköisyys saada lapsi, jolla Pitt-Hopkinsin oireyhtymä. Tämä todennäköisyys on muuttumaton raskaudesta toiseen.

Useimmissa tapauksissa TCF4-geenimutaatio on syntynyt kuitenkin uuden, niin kutsutun de novo-mutaation seurauksena. De novo-mutaatio syntyy sattumalta hedelmöitykseen osallistuvan sukusolun, munasolun tai siittiön, kypsyessä, tai pian hedelmöityksen jälkeen. De novo-mutaatioiden syntyyn ei voi vaikuttaa, eivätkä ne ole kenenkään syytä tai johdu jostakin teosta tai tekemättä jättämisestä. De novo-mutaatioiden toistumistodennäköisyys perheessä on noin prosentin (1 %) luokkaa.

Joskus harvinaisissa tapauksissa, lapsi on perinyt oireyhtymän vanhempien sukusolumosaikismin kautta (2 – 3 % tapauksista). Näistä tapauksista on raportoitu lääketieteellisissä julkaisuissa. Sukusolumosaikismissa osassa sukusoluja on Pitt-Hopkins oireyhtymään johtava geneettinen muutos ja osassa ei. Sukusolumosaikismi nostaa jonkin verran, muttei merkittävästi, perheen todennäköisyyttä saada lapsi, jolla on Pitt-Hopkins oireyhtymä. Sukusolumosaikismista lisää tietoa löytyy Harvinaiskeskuksen sivuilta kohdasta: 70 kysymystä ja vastausta perimästä ja perinnöllisyydestä: Mosaikismi.

CNTNAP2– ja NRXI-geenimutaatioista seuraa Pitt-Hopkinsin kaltaisia oireita. CNTNAP2-mutaatiosta johtuvaa oireyhtymää kutsutaan Pitt-Hopkinsin-kaltaiseksi oireyhtymä tyyppi-1:ksi ja NRXI-geenimutaation aiheuttamaa oireyhtymää Pitt-Hopkinsin-kaltaiseksi oireyhtymä tyyppi 2:ksi.

Perhe voi halutessaan keskustella perinnöllisyysneuvonnassa oireyhtymän toistumistodennäköisyydestä jo ennen seuraavaa mahdollista raskautta. Harvinaiskeskus Norion sivuilta löytyy tietoa myös perhesuunnittelusta tilanteissa, joissa perheessä on mahdollisesti kohonnut todennäköisyys johonkin harvinaissairauteen: Perhesuunnittelu ja raskaus. Kaikista näistä aiheista voi myös keskustella ilman lähetettä ja veloituksetta Harvinaiskeskus Norion perinnöllisyyshoitajan kanssa. Yhteystiedot keskustelutukeen ja neuvontaan löydät tämän julkaisun lopusta.

Yleisyys

Pitt-Hopkinsin oireyhtymää on kuvattu ainakin 500:lla ihmisellä lääketieteellisessä kirjallisuudessa. Oireyhtymän yleisyydeksi Iso-Britanniassa ja Hollannissa on arvioitu 1: 225 000 – 1: 300 000. Sitä esiintyy eri etnisissä kansan ryhmissä ja yhtäläisesti molemmilla sukupuolilla.

Diagnoosi ja hoito

Erotusdiagnoosissa on huomioitava mm. Angelmanin, Rettin, Kleefstran ja Mowat-Wilsonin oireyhtymät sekä Pitt-Hopkinsin kaltaiset oireyhtymätyypit-1 ja -2.

Pitt-Hopkinsin oireiden tunnistaminen vastasyntyneeltä ja pieneltä lapselta on usein haastavaa. Diagnoosi perustuu kliiniseen kuvaan, elektroenkefalografiaan (EEG) eli aivosähkökäyrään ja aivojen magneettikuvaukseen (MRI) sekä perimäntutkimukseen. Aivokuvauksessa voidaan havaita poikkeavuuksia esimerkiksi tyvitumakkeisiin kuuluvassa häntätumakkeessa (nucleus caudatus), hippokampuksessa, aivokammioissa, ohimolohkossa ja aivokurkiaisessa. Geenitutkimus vahvistaa tai poissulkee Pitt-Hopkinsin oieyhtymän diagnoosin.

Pitt-Hopkinsin oireyhtymää ei voida parantaa, mutta sen yksittäisiä oireita voidaan hoitaa. Hoito on yksilöllistä ja voi käsittää mm. ortopediset hoidot, refluksi-, ummetus- ja epilepsialääkityksen, toiminta-, puhe-, toiminta- ja fysioterapian. Ruuansulatuselimistön toiminnan säännölliset tutkimukset ovat usein tarpeellisia. Suolen säännöllisen toiminnan tukeminen erilaisin keinoin lievittää epämukavaa oloa, vaikuttaa myönteisesti kasvuun ja käyttäytymiseen. Kivun tunnistaminen on tärkeää. Silmälääkärin säännöllisissä tarkastuksissa mahdollinen likinäköisyys saadaan todettua ja korjattua. Suun ja hampaiden terveyteen on kiinnitettävä huomiota. Perheen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tukeminen on tärkeää.

Ennuste

Eliniänodote on normaali. Joihinkin ruuansulatuselimistön pulmiin ja mahdolliseen epilepsiaan voi kuitenkin liittyä komplikaatioita, jotka voivat lyhentää elinikää.

Historia

Australialaiset lastenlääkärit David Pitt ja Ian Hopkins kuvasivat oireyhtymän vuonna 1978. Oireyhtymän taustalla olevan geenin mutaatio löydettiin vuonna 2007.

Kokemustietoa

Onko sinulla omakohtaista kokemusta tästä diagnoosista? Keräämme kokemustietotarinoita, ja sinäkin voit osallistua. Lue lisää Kokemustietoa-sivulta.

Tukipalvelut

Harvinaiskeskus Noriosta voi tiedustella vertaistukea. Lue lisää Vertaistuki-sivultamme.

Harvinaiskeskus Norion perinnöllisyyshoitajaan voi ottaa yhteyttä, kun haluaa keskustella perimään tai harvinaissairauksiin liittyvistä asioista. Lue lisää Keskustelutuki ja ohjaus -sivultamme tai soita 044 5765 439.

Tukiliiton sivuilta löytyy runsaasti tietoa erilaisista palveluista: Tuki ja neuvot.

Facebookista löytyy hakusanalla ”Pitt-Hopkins Finland” suljettu suomenkielinen keskusteluryhmä niille perheille, joita oireyhtymä koskettaa. Jäseneksi ryhmään pääsee pyytämällä ryhmän jäsenyyttä.

Aiheesta muualla

Genetic and Rare Diseases Information Center (GARD): Pitt-Hopkins syndrome
National Organization for Rare Disorders (NORD): Pitt-Hopkins Syndrome

Pitt Hopkins research Foundation
Pitt-Hopkins UK

ERN-ITHACA – European Reference Network for Rare Malformation Syndromes, Intellectual and Other Neurodevelopmental Disorders

ERN-ITHACA: Patient journey (created by patients themselves): Rett syndrome, Williams Syndrome, Prader Willi Syndrome, Spida Bifida, Pitt-Hokins Syndrome

Lähteet

Zollino, M., Zweier, C., Van Balkom, I. D., Sweetser, D. A., Alaimo, J., Bijlsma, E. K., … & Hennekam, R. C. (2019). Diagnosis and management in Pitt‐Hopkins syndrome: First international consensus statement. Clinical Genetics, 95(4), 462-478. https://doi.org/10.1111/cge.13506

Orphanet: Pitt-Hopkins syndrome
Online Mendelian Inheritance in Man (OMIM): Pitt-Hopkins syndrome; PTHS
GeneReviews®: Pitt-Hopkins Syndrome

Julkaistu ensimmäisen kerran Harvinaiskeskus Norion sivuilla 7.3.2019.