Muenken oireyhtymä

Lääketieteen toimittaja Johanna Rintahaka, Harvinaiskeskus Norio 27.10.2022

ORPHA:53271
ICD-10: Q87.0

Lyhyesti

Muenken oireyhtymä johtuu kraniosynostoosista eli yhden tai useamman kallon sauman ennenaikaisesta luutumisesta sikiön kehityksen aikana. Tämä heijastuu yksilön pään ja kasvojen muotoon. Osalla (noin 15 %:lla) kallon saumojen yhteenluutuminen tapahtuu kuitenkin normaalisti. Muenken oireyhtymässä kliininen kuva vaihteleekin huomattavasti, jopa yksittäisen perheen sisällä. Pienellä osalla (6-7 % tapauksista) oireet ovat lieviä tai lähes huomaamattomia. Oireiden suuri vaihtelevuus johtuu oireyhtymän taustalla olevan geenimutaation penetranssin eli ilmenemistodennäköisyyden vaihtelusta.

Oireet ja löydökset

Muenken oireyhtymän tyypillisin piirre on koronaalinen synostoosi eli otsansuuntaisen, korvasta korvaan ulottuvan kallon saumojen yhteenluutuminen, joka on usein bilateraalinen eli molemminpuolinen (noin 2/3-osaa tapauksista). Tämä johtaa brakykefaliaan eli lyhytpäisyyteen tai turribrakykefaliaan eli tornikalloisuuteen. Joillakin todetaan unilateraalinen eli yksipuoleinen koronaalinen synostoosi (noin 1/3-osaa tapauksista), joka johtaa mm. kasvojen ja kallon epäsymmetrisyyteen (anteriorinen plagiokefalia). Myös muiden kuin otsansuuntaisen kallon saumojen yhteenluutuminen on mahdollista. Kallon saumojen tavanomaista nopeampaan luutumiseen liittyy usein hydrokefalia eli aivo-selkäydinnesteen kiertohäiriö, kohonnut kallonsisäinen paine sekä kuulovamma.

Muenken oireyhtymään voi liittyä myös makrokefaliaa eli isopäisyyttä  ilman kraniosynostoosia (5 % tapauksista). Osalla kallon rakenne voi olla myös täysin normaali.

Kun oireyhtymään liittyy kraniosynostoosi, keskikasvot ovat usein vajaakehittyneet (lähes 60 %), silmät ovat kaukana toisistaan ja niissä voi olla riippuluomet (25 %) sekä alaspäin suuntautuneet silmäluomiraot (50 %).

Karsastus sekä suu- ja/tai huulihalkio ovat mahdolliset.

Yli puolella todetaan kuulovamma (yli 70 %:lla), jonka vaikeusaste vaihtelee yksilöllisesti.  Toistuvat korvatulehdukset ovat mahdollisia.

Muenken oireyhtymässä voi olla myös lieviä rakennepoikkeavuuksia raajoissa, kuten lyhyt- ja/tai vinosormisuus ja/tai -varpaisuus (25 – 40 %). Peukalot voivat olla myös tavallista leveämmät. Lisäksi ranteen (12 %) ja nilkan luut (35 %) voivat olla fuusioituneet. Röntgenkuvissa on havaittavissa mm. kartionmuotoiset sormien ja varpaiden epifyysit eli toiseen luuhun niveltyvät luun päät (yli 75 %). Pituuskasvu on normaali.

Psykomotorisia kehitysviiveitä esiintyy kolmasosalla (n. 33 %:lla). Lievä kehitysvammaisuus, epilepsia ja lisääntynyt riski käyttäytymismuutoksiin tai -häiriöihin ovat myös mahdollisia.

Syy ja perinnöllisyys

Muenken oireyhtymä johtuu perimässä olevasta tietystä fibroblastikasvutekijäreseptori-3 (FGFR3)-geenin pistemutaatiosta (p.Pro250Arg-mutaatio) kromosomissa 4 (4p16.3). Tämän geenin mutaatio on yleisin kraniosynostoosin johtavista geenimuutoksista. FGFR3-geenistä valmistuu kasvutekijäreseptoria, jonka toiminta on välttämätöntä luuston normaalille kehitykselle. Mutaatio yliaktivoi FGFR3-reseptorin toiminnan, josta seuraa kallon saumojen ennenaikainen luutuminen.

Geenimuutos periytyy autosomissa dominantisti eli vallitsevasti. Tämä tarkoittaa sitä, että perimässä olevasta geeniparista vain toisessa FGFR3-geenissä oleva mutaatio aiheuttaa Muenken oireyhtymän. Autosomissa dominoivasti periytyvän sairauden periytymistodennäköisyys seuraavalle sukupolvelle on 50 %. Mutaation penetranssi eli ilmenemistodennäköisyys kuitenkin vaihtelee. Toisin sanoen vaikka geenimutaatio löytyisi henkilön perimästä, se ei välttämättä johda oireisiin yksilössä. Tähän johtopäätökseen on tultu, koska osa geenimuutoksen kantajista vaikuttaa lähes oireettomilta. Lisäksi potilaiden oirekuvien välillä on hyvin laajaa vaihtelua.

Muenken oireyhtymä voi johtua myös uudesta, niin kutsutusta de novo-mutaatiosta. Vanhempien perimäntutkimuksista ei tällöin löydetä FGFR3-geenin mutaatiota. De novo-mutaatio syntyy sattumalta hedelmöitykseen osallistuvan sukusolun, munasolun tai siittiön, kypsyessä, tai pian hedelmöityksen jälkeen. De novo-mutaatioiden syntyyn ei voi vaikuttaa, eivätkä ne ole kenenkään syytä. De novo-mutaatioiden toistumistodennäköisyys perheessä on noin prosentin (1 %) luokkaa.

On mahdollista, joskin erittäin harvinaista, että oireyhtymä olisi seurausta sukusolumosaikismista. Siinä osassa vanhemman sukusoluja on FGFR3-geenin mutaatio ja osassa ei. Nykyiset verikokeeseen perustuvat perimäntutkimukset eivät voi poissulkea tai vahvistaa sukusolumosaikismin mahdollisuutta. Sukusolumosaikismi nostaa jonkin verran, muttei merkittävästi, perheen todennäköisyyttä saada toinen lapsi, jolla on Muenken oireyhtymä. Lisää sukusolumosaikismista voit halutessasi lukea lisää Harvinaiskeskuksen sivuilta kohdasta 70 kysymystä ja vastausta perimästä ja perinnöllisyydestä: Mosaikismi.

Perhe voi halutessaan keskustella perinnöllisyysneuvonnassa oireyhtymän toistumistodennäköisyydestä jo ennen seuraavaa mahdollista raskautta. Harvinaiskeskus Norion sivuilta löytyy tietoa myös perhesuunnittelusta, tilanteissa, joissa perheessä on mahdollisesti kohonnut todennäköisyys johonkin harvinaissairauteen: Perhesuunnittelu ja raskaus. Kaikista näistä aiheista voi myös keskustella ilman lähetettä ja veloituksetta Harvinaiskeskus Norion perinnöllisyyshoitajan kanssa. Yhteystiedot keskustelutukeen ja neuvontaan löydät tämän julkaisun lopusta.

Yleisyys

Oireyhtymän yleisyydeksi on arvioitu 1:30 000 elävänä syntynyttä lasta kohden.

Diagnoosi ja hoito

Diagnoosin perustuu pääasiassa spesifin FGFR3-geenimuutoksen löytämiseen potilaan perimästä, koska kliininen oirekuva vaihtelee huomattavasti potilaasta toiseen.

Jos perheeseen halutaan toista lasta, perhe voi halutessaan selvittää oireyhtymän toistumistodennäköisyyden perinnöllisyyslääkärin vastaanotolla jo ennen seuraavaa raskautta. Jos lapsen oireyhtymä johtuu sattumalta syntyneestä ja täysin uudesta nk. de novo -mutaatiosta, oireyhtymän periytymistodennäköisyys seuraavissa raskauksissa on erittäin pieni. Jos puolestaan toisella vanhemmista todetaan FGFR3-geenin muutos, perheellä on 50 % mahdollisuus saada jälkeläinen, joka kantaa samaa mutaatiota perimässään. Oireyhtymän penetranssi kuitenkin vaihtelee. Perhe voi halutessaan tarkemmin keskustella aiheesta perinnöllisyyslääkärin ja/tai -hoitajan kanssa jo perhesuunnitteluvaiheessa.

Hoito on moniammatillista. Siihen sisältyvät mm. kuulo- ja näkötutkimukset sekä käyttäytymisen havainnointi, puheterapia ja oppimiskyvyn arviointi. Kirurginen kraniosynostoosin hoito voi olla mahdollinen. Kallon muotoa korjaava leikkaus tehdään yleensä noin 3-6 kuukauden ikäiselle vauvalle.

Ennuste

Oireyhtymän ennuste vaihtelee henkilöllä olevien oireiden ja niiden hoidon onnistumisen mukaan. Eliniänodote on normaali.

Historia

Maximilian Muenke kuvasi oireyhtymän vuonna 1997.

Kokemustietoa

Onko sinulla omakohtaista kokemusta tästä diagnoosista? Keräämme kokemustietotarinoita, ja sinäkin voit osallistua. Lue lisää Kokemustietoa-sivulta.

Tukipalvelut

Harvinaiskeskus Noriosta voi tiedustella vertaistukea. Lue lisää Vertaistuki-sivultamme.

Harvinaiskeskus Norion perinnöllisyyshoitajaan voi ottaa yhteyttä, kun haluaa keskustella perimään tai harvinaissairauksiin liittyvistä asioista. Lue lisää Keskustelutuki ja ohjaus -sivultamme tai soita 044 5765 439.

Tukiliiton sivuilta löytyy runsaasti tietoa erilaisista palveluista: Tuki ja neuvot.

Aiheesta muualla

CRANIO ry: Kallon ja kasvonluiden kasvuhäiriöitä sairastavien tuki

Hukki, J., Saarinen P., Kangasniemi M. ja Niemelä M.. Yksinkertaiset kraniosynostoosit. Duodecim 2007. 123: 967-976.

Duodecim Terveyskirjasto: Muenken syndrooma (Orphanet-artikkeli)

GeneReviews: Muenke syndrome

Headlines – Craniofacial Support, UK

Lähteet

Orphanet: Muenke syndrome
Online Mendelian Inheritance in Man (OMIM): Muenke syndrome

Bissonnette, Bruno. Syndromes: Rapid Recognition and Perioperative Implications, 2nd edition. McGraw-Hill Education (2019).

Julkaistu ensimmäisen kerran Harvinaiskeskus Norion sivuilla vuonna 2018.