Lapsena alkanut vaihteleva toispuolihalvaus

Lääketieteen toimittaja Johanna Rintahaka, Harvinaiskeskus Norio 26.10.2022

ORPHA: 2131
ICD-10: G98

Avainsanat: Alternating hemiplegia of childhood, AHC

Lyhyesti

Lapsena alkanut vaihteleva toispuolihalvaus (Alternating hemiplegia of childhood, AHC) on harvinainen ja geneettinen eli perimästä johtuva hermoston kehityshäiriö, jonka ensioireet ilmenevät varhaislapsuudessa. Se kuuluu ATP1A3-kytkeytyvien neurologisten häiriöiden ryhmään; CAPOS (cerebellar ataxia, areflexia, pes cavus, optic atrophy and sensorineural hearing loss)-oireyhtymän sekä dystonia 12:sta (rapid-onset dystonia parkinsonism; RDP) kanssa. Lapsena alkaneelle vaihtelevalle toispuolihalvaukselle ovat ominaista jaksottaiset ja ohimenevät kehon toispuoliset halvauskohtaukset, joiden kesto vaihtelee. Niissä lihasten toiminta heikkenee tai häviää paikoin kokonaan. Halvausoireet kaikkoavat usein unen aikana, mutta voivat palata pian heräämisen jälkeen. Oireyhtymään voi liittyä myös liikehäiriöitä ja puhevaikeuksia, autonomisen hermoston toimintahäiriöitä ja käyttäytymispulmia. Oireet vaihtelevat merkittävästi henkilöstä toiseen, ja osittain siksi oireyhtymä voi olla hankalasti tunnistettava. Kaikkia tässä oireyhtymäkuvauksessa mainittuja oireita ei välttämättä esiinny kaikilla potilailla.

Oireet ja löydökset

Lapsella voi esiintyä pian syntymän jälkeen mm. tahdosta riippumattomia kohtauksittaisia liikehdintöjä, nystagmusta eli silmävärvettä ja dyskineasiaa eli liikehäiriöitä, jotka voivat olla viitteitä hemiplegiasta eli toispuolihalvauksesta. Varsinaiset halvauskohtaukset alkavat usein jo ennen 18 kuukauden ikää, useimmiten puolen vuoden ikäisellä vauvalla. Varhaislapsuudessa esiintyviä halvausoireita voidaan erehdyksessä luulla epilepsiakohtauksiksi, minkä vuoksi diagnoosin asettaminen voi viivästyä. Halvausoireet saattavat voimistua koko lapsuuden ajan, mutta sen jälkeen ne alkavat usein heiketä.

Lapsena alkaneelle vaihtelevalle toispuolihalvaukselle on tyypillistä, että halvausoireet käsittävät usein vain kehon toisen puolen, mutta kohtauspuoli saattaa vaihdella kohtauksien välillä. Toisinaan halvausoireet voivat esiintyä yhtäaikaisesti molemmilla puolilla kehoa (tetraplegia eli neliraajahalvaus). Lihasten toiminnan heikkous tai katoaminen voivat kestää muutamista minuuteista useisiin päiviin. Myös kohtausten esiintymistiheys vaihtelee. Usein halvausoireet häviävät unen aikana, mutta voivat palata pian heräämisen jälkeen.

Halvauskohtauksien aikana autonomisen eli tahdosta riippumattoman hermoston toiminta saattaa poiketa normaalista. Tämä voi aiheuttaa äkillistä kalpeutta, punastumista, kuumotusta, muutoksia sykkeessä, verenpaineessa, hikoilussa, ruuansulatuksessa sekä virtsaputken ja peräsuolen sulkijalihasten toiminnassa. Myös tuntohäiriöt, kuten muuntunut kosketus-, lämpö-, syvätunto- ja kipuaistimus, voivat liittyä kohtausoireisiin. Nämä oireet voivat esiintyä yhdessä tai erikseen halvausoireiden kanssa. Muuntunut tunto- ja kipuaistimus voivat aiheuttaa potilaalle vaarallisia tilanteita arjessa, koska hän ei osaa varoa esim. kuumaa tai kuumuutta. Kohtausoireet voivat vaikeuttaa syömistä, mikä voi johtaa henkilön laihtumiseen tai alipainoon.

Vaihtelevia toispuolihalvauksia voivat laukaista mm. altistuminen kylmälle, kuumalle, vedelle, tuoksuille, voimakkaalle tuulelle tai valo- ja ääniärsykkeille. Kohtauksia voivat aiheuttaa myös infektiot, tunnepitoinen stressi, väenpaljous, syvä väsymys, fyysinen aktiivisuus, tietyt lääke- ja ruoka-aineet, kuten suklaa ja elintarvikevärit, sekä epäsäännöllinen ruokailu- tai unirytmi, kuten väliin jääneet ateriat ja/tai päiväunet tai tavallista myöhäisempi nukkumaanmenoaika. Myös trauma eli ulkoisista tekijöiden vaikutuksista syntyvä fyysinen tai psyykkinen vamma voivat johtaa kohtauksen. Aina kohtauksia laukaiseva tekijä ei ole tiedossa.

Halvausoireiden lisäksi potilailla voi ilmetä tahdosta riippumatonta lihastoiminnan häiriöitä, kuten dystoniaa eli liikehäiriöitä, joihin liittyy lihasjäntevyyden muutoksia, ataksioita eli tahdonalaisten liikkeiden koordinaatiovaikeuksia, nystagmusta eli silmävärvettä, joka voi ilmetä myös vain toisessa silmässä. Kohtausten akuutissa vaiheessa voi esiintyä myös dyspneaa eli hengenahdistusta. Tahdosta riippumattomat lihastoiminnan häiriöt voivat kadota myöhemmin kokonaan, mutta halvausoireet ovat elinikäisiä.

Vaihteleviin toispuolihalvauksiin liittyy usein lievät tai vaikeat psykomotorisen kehityksen viiveet puheessa, kielellisissä kyvyissä ja kognitiivisissa taidoissa eli tiedonkäsittelytoiminnoissa. Kognitiiviset taidot heikkenevät usein iän myötä. Noin puolelle potilaista kehittyy epilepsia.

Joillakin lapsena alkaneeseen vaihtelevaan hemiplegiaan voi liittyä puhehäiriöitä ja käyttäytymispulmia, kuten mielialan vaihteluita, aggressiivisuutta, impulsiivisuutta ja tarkkaavuuden vaikeuksia.

Syy ja perinnöllisyys

Noin 70 %:lla potilaista lapsena alkaneen vaihtelevan toispuolihalvauksen syynä on kromosomissa 19 (19q13.2) sijaitsevan ATP1A3 (ATPase Na+/K+ transporting subunit alpha 3) -geenin mutaatio. Tällaisia ATP1A3-geenin mutaatioita tunnetaan yli 60 erilaista. Geenistä valmistetaan proteiinia, joka osallistuu mm. hermosolujen sähköisen varauksen muodostamiseen. Aivojen hermosolut tuottavat erityisen runsaasti tätä proteiinia, mikä kertoo geenituotteen tärkeydestä näissä soluissa.

Joskus harvoin (noin 1 %:lla tapauksista) lapsena puhjenneen vaihtelevan hemiplegian aiheuttajana on ollut mutaatio ATP1A2-, CACNA1A-, ADCY5-, TANGO2– tai SLC1A3-geenissä. On epäselvää, miten geenimutaatio johtaa oireyhtymässä ilmeneviin oireisiin.

Suurin osa lasten vaihtelevasta toispuolihalvauksesta johtuu perimään syntyneestä uudesta, de novo-mutaatiosta, jota ei siis ole perheessä tai suvussa aikaisemmin esiintynyt. Tällöin kummallakaan vanhemmista ei ole geenimutaatiota perimässään, vaan mutaatio on syntynyt sattumalta toisessa niistä sukusoluista, joista lapsi on saanut alkunsa, tai varhaisen alkionkehityksen aikana pian hedelmöityksen jälkeen. Oireyhtymän syntyyn ei ole voinut vaikuttaa, eikä se ole kenenkään syytä. De novo-mutaatioiden toistumistodennäköisyys perheessä on noin prosentin (1 %) luokkaa.

Vaikka vanhemmat olisivat verikokeella tehdyn perimäntutkimuksen perusteella negatiivisia ATP1A3-geenin mutaation suhteen, nykymenetelmin ei kuitenkaan pystytä selvittämään onko lapsen oireyhtymä seurausta jommallakummalla vanhemmalla olevasta sukusolumosaikismista. Sukusolumosaikismissa osassa sukusoluja on ATP1A3-geenin mutaatio ja osassa ei. Sukusolumosaikismi nostaa jonkin verran, muttei huomattavasti, perheen todennäköisyyttä saada lapsi, jolla on lapsena alkanut vaihteleva toispuolihalvaus. Sukusolumosaikismista lisää tietoa löytyy Harvinaiskeskus Norion sivuilta kohdasta: 70 kysymystä ja vastausta perimästä ja perinnöllisyydestä: Mosaikismi.

Myös joitakin familiaalisia eli suvussa esiintyviä tapauksia tunnetaan. Tällöin oireyhtymä periytyy autosomissa dominoivasti eli vallitsevasti. Tämä tarkoittaa sitä, että vanhemmalla, jolla on perimässään ATP1A3-geenin mutaatio, on 50 %:n todennäköisyys saada lapsi, jolla on lapsena alkanut vaihteleva toispuolihalvaus. Jostakin syystä suvun jäsenillä esiintyvissä muodoissa, oireet ovat usein lievemmät kuin potilailla, joilla mutaatio on uusi ja syntynyt sattumalta (de novo-mutaatio).

Perhe voi halutessaan keskustella perinnöllisyysneuvonnassa oireyhtymän toistumistodennäköisyydestä jo ennen seuraavaa mahdollista raskautta. Harvinaiskeskus Norion sivuilta löytyy tietoa myös perhesuunnittelusta, tilanteissa, joissa perheessä on mahdollisesti kohonnut todennäköisyys johonkin harvinaissairauteen: Perhesuunnittelu ja raskaus. Kaikista näistä aiheista voi myös keskustella ilman lähetettä ja veloituksetta Harvinaiskeskus Norion perinnöllisyyshoitajan kanssa. Yhteystiedot keskustelutukeen ja neuvontaan löydät tämän julkaisun lopusta.

Yleisyys

Oireyhtymän yleisyydeksi on arvioitu alle 16-vuotiailla lapsilla 1-10: 1 000 000. Oireyhtymä saattaa olla alidiagnosoitu, sillä se tunnetaan huonosti ja potilaiden välillä oireet voivat vaihdella huomattavasti. Noin 900 ihmistä on kuvattu, joilla on perimässään ATP1A3-geenin mutaatio. Oireyhtymää esiintyy molemmilla sukupuolilla.

Diagnoosi ja hoito

Diagnoosi perustuu kliinisiin oireisiin, potilaan ja hänen sukunsa oirehistorian selvittämiseen ja erilaisiin fyysistä toimintaa mittaaviin tutkimuksiin, kuten EEG:hen eli aivosähkökäyrään, aivojen magneettikuvaukseen ja aivo-selkäydinnesteen koostumuksen mittaukseen mm. välittäjäainepuutoksesta johtuvien oireyhtymien poissulkemiseksi.

Diagnoosin asettamisen helpottamiseksi on ehdotettu seitsemän kohdan kriteeristöä. Kriteeristön perusteella potilaan oireet voidaan luokitella tyypillisiksi, todennäköiseksi tai tähän oireyhtymään kuulumattomiksi. Kriteerit ovat seuraavat; potilaan 1) halvausoireet puhkeavat ennen 18 kuukauden ikää; 2) halvauskohtausten toispuolisuus vaihtelee; 3) neliraajahalvaus esiintyy yhdessä tai erikseen toispuolisen halvauskohtauksen kanssa; 4) oireet katoavat unen aikana; 5) halvausoireiden lisäksi esiintyy dystoniaa, toonisia kohtauksia, silmävärvettä tai autonomisen hermoston poikkeavaa toimintaa; 6) psykomotorisessa kehityksessä todetaan viiveitä ja kognitiivisissa taidoissa puutteita; ja 7) oireille ei löydy muuta selitystä. Oikean diagnoosin asettamista tukee geenitesteissä löydetty mutaatio, joka sopii potilaan kliinisiin oireisiin.

Huomioitavaa on, että ATP13A-geenimutaatio voi aiheuttaa myös CAPOS (cerebellar ataxia, areflexia, pes cavus, optic atrophy and sensorineural hearing loss) -oireyhtymän sekä dystonian-12 (rapid-onset dystonia parkinsonism; RDP). Joskus näistä kaikista kolmesta oireyhtymästä käytetään nimitystä ATP1A3:hen liittyvät neurologiset häiriöt, koska niiden kliininen oirekirjo muodostaa jatkumon.

Dystonian 12 ja CAPOS-oireyhtymän lisäksi erotusdiagnoosissa on otettava huomioon vauvaiän epilepsiat, yölliset lasten toispuolihalvaukset, nopeasti alkanut dystonia-parkinsonismi ja perinnöllinen tai sporadinen eli ei suvussa esiintyvä hemipleginen migreeni. Lisäksi muut samankaltaisia oireita aiheuttavat neurologiset ja/tai verisuoniin ja/tai aineenvaihduntaan liittyvät oireyhtymät ja sairaudet, kuten epileptiset ekefalopatiaoireyhtymät, Moyamoyan tauti, pyruvaatti dehydrogenaasin puute ja Glut1-puutosoireyhtymä, on syytä poissulkea.

Jos perheessä tai suvussa esiintyy oireyhtymän aiheuttava geenimuutos, perheellä on niin halutessaan mahdollisuus saada sikiödiagnostiikkaa.

Oireyhtymään ei ole tällä hetkellä olemassa parantavaa hoitoa, mutta halvausoireiden ja niihin liittyvien lisäoireiden esiintyvyyteen, kestoon ja vaikeusasteeseen voidaan usein vaikuttaa mm. lääkityksellä ja välttämällä kohtauksia aiheuttavia tekijöitä arjessa. Parhaaseen hoitotuloksen saavuttamiseksi potilaan hoitoon osallistuu joukko erikoisalan lääkäreitä ja muita alan ammattilaisia. Puhe-, fysio- ja toimintaterapiat ovat tärkeitä. Säännölliset ruokailu- ja unirytmit ovat tärkeitä arjessa. Toisinaan unta ja nukkumaan menoa voidaan käyttää kohtauksien keskeyttämiseen.

Ennuste

Oireyhtymän ennusteeseen vaikuttaa oireiden laatu. Jotkut lapsista tarvitsevat pyörätuolin, toiset pystyvät elämään itsenäisesti aikuisuudessa. Usein halvausoireiden esiintyminen ja kesto vähenevät iän myötä, mutta oireet voivat myös vaikeutua. Status epilepticus eli epileptinen sarjakohtaus ja dystoniaoireiden äkillinen paheneminen (status dystonicus) lisäävät kielteisen ennusteen mahdollisuutta.

Historia

Simon Verret ja John C. Steele kuvasivat oireyhtymän vuonna 1971 ja antoivat nimen oireyhtymälle siinä esiintyvien äkillisten toispuoleisten halvauskohtausten mukaan. ATP1A3-geeni tunnistettiin oireyhtymän aiheuttajaksi vuonna 2012.

Kokemustietoa

Onko sinulla omakohtaista kokemusta tästä diagnoosista? Keräämme kokemustietotarinoita, ja sinäkin voit osallistua. Lue lisää Kokemustietoa-sivulta.

Tukipalvelut

Harvinaiskeskus Noriosta voi tiedustella vertaistukea. Lue lisää Vertaistuki-sivultamme.

Harvinaiskeskus Norion perinnöllisyyshoitajaan voi ottaa yhteyttä, kun haluaa keskustella perimään tai harvinaissairauksiin liittyvistä asioista. Lue lisää Keskustelutuki ja ohjaus -sivultamme tai soita 044 5765 439.

Tukiliiton sivuilta löytyy runsaasti tietoa erilaisista palveluista: Tuki ja neuvot.

EpiCare: a European Reference Network (ERN) for rare and complex epilepsies

Facebookista löytyy hakusanalla ”alternating hemiplegia” runsaasti englanninkielisiä keskusteluryhmiä läheisille, joita lasten vaihteleva toispuolihalvaus koskettaa. Jäseneksi ryhmiin pääsee pyytämällä ryhmien jäsenyyttä.

Aiheesta muualla

Genetic and Rare Diseases Information Center (GARD): Alternating hemiplegia of childhood
MedlinePlus: Alternating hemiplegia of childhood
National Organization for Rare Disorders (NORD): Alternating Hemiplegia of Childhood

EpiCare: Patient leaflets and journeys
EpiCare: Alternating Hemiplegia of Childhood leaflet
EpiCare: Alternating Hemiplegia of Childhood (AHC) patient Journey

Alternating hemiplegia of childhood foundation (AHCF)
AHCI – Alternating hemiplegia of Childhood Ireland

Lähteet

Orphanet: Alternating hemiplegia of childhood
Online Mendelian Inheritance in Man (OMIM): Alternating hemiplegia of childhood 2; AHC2 ja Alternating hemiplegia of childhood 1; AHC1
GeneReviews®: ATP1A3-Related Neurologic Disorders

B. G. R. Neville and M. Ninan. The treatment and management of alternating hemiplegia of childhood. Develompmental Medicine & Childhood Neurology (2007):49:777-780.

Bissonnette, Bruno. Syndromes: Rapid Recognition and Perioperative Implications, 2nd edition. McGraw-Hill Education (2019).

Julkaistu ensimmäisen kerran Harvinaiskeskus Norion sivuilla 19.3.2020.