Laforan sairaus

Lääketieteen toimittaja Johanna Rintahaka, Harvinaiskeskus Norio 3.1.2025

ORPHA: 501
ICD-10: G40.3
OMIM: 254780

Avainsanat: Lafora disease, Progressive myoclonus epilepsy type 2, PME type 2, EPM2, myoclonic epilepsy of Lafora

Lyhyesti

Laforan sairaus on hyvin harvinainen, vakava, perinnöllinen ja etenevä myoklonusepilepsia (englanniksi progressive myoclonus epilepsy, PME). Ensioireet ilmenevät yleensä myöhäislapsuudessa tai nuoruudessa. Lapsella ilmenee erilaisia epilepsiakohtaustyyppejä, joihin liittyy tajuttomuutta, kouristuksia, lihasnykäyksiä ja näköhäiriöitä. Laforan sairauden alkuvaiheessa on mm. mielialan vaihtelua. Kognitiivisten taitojen nopea heikkeneminen johtaa lopulta dementiaan. Spastisuus eli lihasjäykistymät lisääntyvät oireyhtymän edetessä. Ajan myötä myös nieleminen, puhuminen ja kävely vaikeutuvat. Kyky huolehtia itsenäisesti päivittäisistä toiminnoista menetetään noin kuudessa vuodessa ensioireiden alkamisesta. Oireyhtymä johtaa ennenaikaiseen kuolemaan kymmenessä vuodessa ensioireista. Ensimmäisten oireiden ilmenemisajankohta ja yksittäisten oireiden etenemisnopeus vaihtelevat yksilöllisesti. Oirekuvaan voi liittyä myös joitakin muita piirteitä, joita ei tässä diagnoosikuvauksessa ole mainittu.

Oireet ja löydökset

Tavanomaisesti kasvaneelle ja kehittyneelle lapselle alkaa ilmetä 8–18 vuoden iässä (useimmiten teini-iässä) toistuvaa päänsärkyä, vaikeutta suoriutua koulutehtävistä, lihasnykäyksiä, epilepsiaa ja näköhäiriöitä.

Epilepsia tyypit ovat moninaiset ja vaihtelevat yksilöllisesti. Niitä voivat olla esimerkiksi yleistynyt ja myokloninen epilepsia sekä takaraivoepilepsia. Yleistyneessä epilepsiassa aivojen poikkeava sähkökemiallinen purkaus leviää yhtäaikaisesti molempiin aivopuoliskoihin ja kohtaustyyppi on usein tajuttomuuskouristuskohtaus. Tähän ei liity kohtausta ennakoivia tuntemuksia, niin kutsuttuja ennakkotuntemuksia ja tajuttomuuskouristuskohtaus käsittää koko kehon. Myokloniselle epilepsialle tyypillistä ovat voimakkaat ja toistuvat lihassupistukset esimerkiksi raajoissa, kasvoissa ja/tai vartalossa tai koko kehossa. Lihassupistukset voivat olla siis paikallisia tai koko kehoa käsittäviä. Myoklonusepilepsiaa voivat laukaista lepo, aktiivisuus, välkehtivä valo tai esimerkiksi jännitys. Takaraivoepilepsialle ominaista ovat puolestaan erilaiset näköhäiriöt ja ohimenevä näönhämärtyminen.

Kaikki nämä epilepsiatyypit voivat muuttua henkeä uhkaavaksi ja välitöntä hoitoa vaativaksi status epilepticukseksi eli epileptiseksi sarjakohtaukseksi. Status epilepticus on pitkittynyt, yli 30 minuutin kohtaus tai joukko yhtämittaisesti toistuvia kohtauksia. Riski status epilepticukseen lisääntyy merkittävästi kohtauksen keston ylittäessä viisi minuuttia.

Epilepsian ilmaantumisen myötä lapsi/nuori voi kokea hämmennystä, mielialan vaihtelua ja masennusta. Samanaikaisesti kognitiiviset kyvyt heikkenevät nopeasti ja päänsärky on yleistyy. Tyypillistä on myös pikkuaivoataksia ja dysartria. Pikkuaivoataksiassa erilaisten liikkeiden suorittaminen ja liikkuminen vaikeutuu. Dysartrialla puolestaan tarkoitetaan neurologisista syistä johtuvaa puhe- ja ääntämisvaikeutta. Myös syömis- ja nielemisvaikeudet lisääntyvät. Kognitiivisten taitojen heikkeneminen, ataksiat ja dysartria etenevät usein nopeasti.

Laforan sairauden edetessä lihaskouristukset ja epilepsiakohtaukset voivat olla lähes tauottomia. Lapsella/nuorella diagnosoidaan syvä dementia, ja hän vaipuu vegetatiiviseen eli tiedottomaan tilaan. Joillakin säilyy refleksinomainen kyky hymyillä. Lapsi menehtyy usein oireyhtymän aiheuttamiin komplikaatioihin noin kymmenessä vuodessa ensioireiden alkamisesta.

Syy ja perinnöllisyys

Laforan sairauden perinnöllinen tausta vaihtelee. Yli puolella (56 %) Laforan sairauden syynä on NHLRC1– (toiselta nimeltään EPM2B-) geenin variantti kromosomissa 6 (6q22.3). Noin neljällä kymmenestä (44 %) Laforan sairaus johtuu myös kromosomissa 6 (6q24) sijaitsevan EPM2A-geenin muutoksesta. On myös mahdollista, että muut geenimuutokset, kuten esimerkiksi PPP1R3C-geenin tietty variantti, voivat vaikuttaa Laforan sairauden kulkuun. Tietoa eri geenivarianttien vaikutuksista oireyhtymän etenemiseen ja ennusteeseen kertyy uusien tutkimusten myötä.

NHLRC1– ja EPM2A-geenivariantit aiheuttavat glykogeeni- eli varastosokerimolekyylin epätavanomaisen rakenteen. Tästä seuraa niin kutsuttujen Lafora-kappaleiden (englanniksi ”Lafora-bodies” tai ”polyglucosan bodies”) kertyminen eri puolille kehoa. Laforan-kappaleita kertyy etenkin hermosoluihin, maksa-, luusto- ja sydänlihasoluihin sekä hikirauhasiin. Hermosoluissa Laforan-kappaleiden kertyminen aiheuttaa tulehduksen, hermosolujen vaurioitumisen, epilepsian ja muut Laforan sairauden neurologiset oireet.

Laforan sairaus periytyy autosomissa resessiivisesti eli peittyvästi. Tämä tarkoittaa useimmissa tapauksissa sitä, että sairastunut lapsi on perinyt oireyhtymää aiheuttavat geenivariantit molemmilta vanhemmiltaan. Geenivarianttia kantavien vanhempien todennäköisyys saada toinen lapsi, jolla on Laforan sairaus, on 25 %. Toisaalta heillä on 50 %:n todennäköisyys lapseen, joka on oireyhtymää aiheuttavan geenivariantin suhteen oireeton kantaja, kuten he itse. Lapsen todennäköisyys olla perimättä lainkaan Laforan oireyhtymän aiheuttavaa geenimuutosta on 25 %. Lapsi ei ole tällöin siis kantaja. Jos kantajuuden periytymistä tarkastellaan terveen lapsen näkökulmasta, perheen terveistä lapsista 2/3 on kantajia. Nämä periytymistodennäköisyydet ovat samat raskaudesta toiseen.

Perhe voi halutessaan keskustella perinnöllisyysneuvonnassa oireyhtymän toistumistodennäköisyydestä jo ennen seuraavaa mahdollista raskautta. Harvinaiskeskus Norion sivuilta löytyy tietoa myös perhesuunnittelusta tilanteissa, joissa perheessä on mahdollisesti kohonnut todennäköisyys johonkin harvinaissairauteen: Perhesuunnittelu ja raskaus. Kaikista näistä aiheista voi myös keskustella ilman lähetettä ja veloituksetta Harvinaiskeskus Norion perinnöllisyyshoitajan kanssa. Yhteystiedot keskustelutukeen ja neuvontaan löydät tämän julkaisun lopusta.

Yleisyys

Laforan sairautta ilmenee eri puolilla maailmaa ja erityisesti alueilla, joissa lähisukulaisten kanssa solmitut avioliitot ovat yleisiä. Tällaisia alueita on etenkin Välimeren ympäristössä, kuten Espanjassa, Ranskassa ja Italiassa, sekä Pohjois-Afrikassa, Intiassa ja Pakistanissa. Sukuja, joissa on Laforan sairautta, tunnetaan ainakin 250 maailmassa. Länsimaissa Laforan sairauden yleisyydeksi on arvioitu noin neljä lasta miljoonaa vastasyntynyttä kohden (4: 1 000 000). Yhdysvalloissa arvioidaan olevan vähemmän kuin 5000 ihmistä, joilla on Laforan sairaus.

Diagnoosi ja hoito

Epäily Laforan sairaudesta voi herätä sukuhistorian, epilepsian puhkeamisiän ja oireiden perusteella. Erotusdiagnoosissa on huomioitava muut etenevät myoklonusepilepsiat, kuten mm. Unverricht-Lundborg tauti, joka on Suomessa verrattain yleinen sekä Gauherin tauti tyyppi III ja tyypin II sialidoosi sekä neuronaaliset seroidilipofuskinoosit. Suomalaiseen tautiperimään kuuluvassa Unverricht-Lundborin taudissa epilepsia puhkeaa varhaisemmin ja tauti etenee hitaammin, eikä kudoksissa ole havaittavissa Laforan-kappaleita.

EEG:ssä eli aivosähkökäyrässä on Laforan sairauteen sopivia löydöksiä sairauden edetessä. Aivokuvantamisessa pystytään näkemään harmaan aineen atrofiaa eli surkastumista iso- ja pikkuaivoissa, mikä osoittaa, ettei Laforan sairaus ole aivojen valkean aineen sairaus. Myös muut aivokuvantamislöydökset voivat antaa viitteitä Laforan sairaudesta.

Diagnoosi voidaan asettaa, kun molekyylibiologisissa tutkimuksissa löytyy EPM2A- tai NHLRC1-geenin oireyhtymää aiheuttava muutos ja muut tiedot tukevat Laforan oireyhtymädiagnoosin asettamista. Jos jompaakumpaa edellä mainituista geenivarianttia ei löydetä, potilaan kudoksista voidaan etsiä mahdollisia Laforan-kappaleita, joiden löytyminen antaa aiheen Laforan sairaus-diagnoosin asettamiseksi. Kudosnäytteet voidaan ottaa esimerkiksi kainaloiden ihosta tai luustolihaksista.

Laforan sairautta ei voida parantaa. Hoito keskittyy epilepsian hillitsemiseen ja oireita lievittävään palliatiiviseen hoitoon ja tukitoimiin. Myoklonisia oireita lisäävää lääkitystä on vältettävä. Lapsen toimintakyvyn ylläpitäminen on tärkeää, jossa fysio-, puhe- ja toimintaterapia ovat välttämättömiä. Oppimisen tukeminen on tärkeää ja sitä on hyvä jatkaa niin pitkälle kuin mahdollista. Epilepsian hoidossa käytetään useita epilepsialääkkeitä ja/tai niiden yhdistelmiä. Laforan sairaudessa ketogeenisestä ruokavaliohoidosta on vähän hyötyä oireiden etenemisen kannalta. Eri lääkevaihtoehtoja, kuten esimerkiksi metformiinin käyttöä, ja muita hoitokeinoja tutkitaan aktiivisesti Laforan taudin etenemisen hidastamiseksi.

Laforan sairauden edettyä, mahalaukkuavanteen (PEG, perkutaaninen endoskooppinen gastrostomia) asentaminen on välttämätöntä, jottei ruokasula joudu toistuvasti henkitorveen ja keuhkoihin ja aiheuta keuhkokuumetta. Loppuvaiheessa lapsi tarvitsee ympärivuorokautista ja kokonaisvaltaista hoitoa.

Perheen psykososiaalinen tuki ja mahdollisten sisarusten huomioiminen on erittäin tärkeää oireyhtymän kaikissa vaiheissa.

Ennuste

Laforan sairauden ensioireiden ilmenemisajankohdassa ja oireiden etenemisessä on yksilöllistä vaihtelua. Useimmiten lapsi/nuori menettää autonomiansa päivittäisissä toiminnoissa kuudessa vuodessa ja menehtyy ennenaikaisesti kymmenessä vuodessa ensioireiden alettua. Kuolinsyynä on useimmiten hermoston toimintahäiriöihin liittyvät komplikaatiot tai status epilepticus.

Historia

Laforan sairauden kuvasivat ensimmäisen kerran Gonzalo Rodriguez Lafora jo vuonna 1911. Vuonna 1998 ymmärrettiin, että EPM2A-geenimuutos johtaa Laforan sairauteen. Lähes kymmenen vuotta myöhemmin löydettiin toinen geeni, NHLRC1 (EPM2B), jonka havaittiin johtavan samanlaiseen oirekirjoon ja Lafora-kappaleiden kertymiin kehossa.

Huomioitavaa

Laforan sairaus ei kuulu lysosomaalisten kertymäsairauksien joukkoon, sillä EPM2A– ja NHLRC1-geenien tuotteet eivät toimi lysosomeissa, eivätkä Lafora-kappaleet kerry lysosomi-nimisiin soluelimiin. Vaikka Laforan oireyhtymää esiintyy usein maantieteellisesti eristetyillä seuduilla maailmassa, Suomessa se ei ole osa suomalaista tautiperimää toisin kuin Unverricht-Lundborin tauti, joka johtuu EPM1-geenin muutoksesta.

Suomalaistutkija Hannes Lohi on kuvannut vuonna 2005 Nhlrc1-geenimuutoksen aiheuttavan puhdasrotuisissa englannin kääpiömäyräkoirissa samankaltaisen epilepsian kuin ihmisillä. DOI: 10.1126/science.1102832

Kokemustietoa

Onko sinulla omakohtaista kokemusta tästä diagnoosista? Keräämme kokemustietotarinoita, ja sinäkin voit osallistua. Lue lisää Kokemustietoa-sivulta.

Tukipalvelut

Harvinaiskeskus Noriosta voi tiedustella vertaistukea. Lue lisää Vertaistuki-sivultamme.

Harvinaiskeskus Norion perinnöllisyyshoitajaan voi ottaa yhteyttä, kun haluaa keskustella perimään tai harvinaissairauksiin liittyvistä asioista. Lue lisää Keskustelutuki ja ohjaus -sivultamme tai soita 044 5765 439.

Tukiliiton sivuilta löytyy runsaasti tietoa erilaisista palveluista: Tuki ja neuvot.

Aiheesta muualla

Genetic and Rare Diseases Information Center (GARD): Lafora disease
MedlinePlus: Lafora pregressive myoclonus epilepsy

StatPearls: Lafora disease
AGSD Uk Association for Glycogen Storage Disease: Lafora Disease
Chelsea’s Hope – Lafora Children Research Fund

EpiCare: a European Reference Network (ERN) for rare and complex epilepsies
EpiCare: Patient leaflets and journeys

Lähteet

Orphanet: Lafora disease
Online Mendelian Inheritance in Man (OMIM): Myoclonic epilepsy of Lafora

GeneReviews®: Progressive Myoclonus Epilepsy, lafora Type

Julkaistu ensimmäisen kerran Harvinaiskeskus Norion sivuilla 2.3.2023.