21-trisomia eli Downin syndrooma

Lääketieteen toimittaja Johanna Rintahaka, Harvinaiskeskus Norio 16.12.2024

ORPHA:870
ICD-10: Q90.0  Q90.1  Q90.2  Q90.9

Avainsanat: Trisomia 21

Lyhyesti

Downin syndrooma on yleisin kromosomimuutos ja kehitysvamman syy. Koska se on tyyppiesimerkki trisomioista, se esitellään sivustomme diagnoosikuvauksissa, vaikkei sitä luetakaan harvinaissairaudeksi. Oirekuva vaihtelee yksilöllisesti, eikä kaikkia tässä kuvattuja oireita ole kaikilla henkilöillä, joilla on Downin oireyhtymä. Vastaavasti oirekuvaan voi liittyä myös joitakin muita piirteitä, joita ei tässä kuvauksessa ole mainittu.

Oireet ja löydökset

Downin oireyhtymän ulkonäölliset tunnuspiirteet ovat helposti tunnistettavia. Näitä ovat esimerkiksi vinosti ylöspäin suuntautuneet silmäluomiraot ja silmän sisäkulmaa osittain peittävät synnynnäiset ihopoimut niin kutsutut epikantuspoimut. Usein korvat, suu ja nielu ovat pienet, mutta kieli voi olla kookas. Pituuskasvu on tavanomaista hitaampaa ja aikuiset ovat kooltaan tavanomaista lyhyempiä.

Noin kolmella kymmenestä (30 %) todetaan synnynnäisiä sydämen rakennepoikkeavuuksia. Muita oireyhtymään liittyviä oireita tai löydöksiä voivat olla mm. ruoansulatuskanavan kehityshäiriöt, purentaongelmat, unenaikaiset hengityshäiriöt sekä liimakorva. Erilaisia tukielinpulmia voivat puolestaan aiheuttaa yliliikkuvat nivelet ja hypotonia eli alentunut lihasjänteys. Yli 50-vuotiaista 40 %:lla todetaan epilepsia.

Taipumus lihavuuteen voi aiheuttaa terveysongelmia. Autoimmuunisairauksien, kuten kilpirauhastulehduksen, keliakian ja diabeteksen, esiintyvyys on kohonnut.

Psyykkiset ongelmat, masennus ja autistiset piirteet ovat mahdollisia.

Kaihia saattaa esiintyä jo lapsena, ja toiminnallisen näön käytössä voi olla vaikeuksia. Ikänäkö ja kuulon alenema sekä muistiongelmat ja dementia voivat kehittyä aikaisemmin kuin verrokkiväestössä yleensä.

Downin syndroomaan liittyvä kehitysvammaisuus vaihtelee lievästä vaikeaan. Kognitiivinen kehitys etenee lapsuudessa keskimääräistä hitaammin, mutta erilaisten taitojen oppiminen jatkuu pitkälle aikuisikään. Downin syndroomassa näkökykyyn perustuva tiedonkäsittely on parempaa kuin kielelliset taidot. Puheenkehittyminen on viivästynyttä. Puhutun kielen ymmärtäminen sujuu usein kuitenkin paremmin kuin puheen tuottaminen. Ei-kielellisten taitojen kehitys jatkuu aikuisiälläkin, ja ne myös säilyvät parhaiten henkilön vanhetessa. Sen sijaan muut kognitiiviset taidot usein heikkenevät ikääntymisen myötä.

Henkilöt, joilla on Downin oireyhtymä, ovat luonteeltaan usein sosiaalisia ja ystävällisiä, mutta heitä on luonnehdittu myös päättäväisiksi ja jääräpäisiksi. Ulospäinsuuntautunut käyttäytyminen voi vähentyä iänmyötä. Erityisesti sosiaaliset ja kielelliset taidot alkavat heikketä noin 35 ikävuodesta eteenpäin. Ikääntyessä myös masennus, sosiaalinen eristäytyminen ja ahdistuneisuus saattavat lisääntyä. Aikuisilla todetaan enemmän pakko-oireista käyttäytymistä ja itseä vahingoittavaa käyttäytymistä kuin lapsuudessa. Dementiaoireet ovat yleisiä 41 ikävuoden jälkeen. Psyykkisten ongelmien lisääntyminen aikuisuudessa on liitetty usein varhain puhjenneeseen muistisairauteen tai Alzheimerin tautiin.

Syy ja perinnöllisyys

Downin oireyhtymä johtuu ylimääräisestä kromosomista 21. Normaalisti kutakin kromosomia on kaksi kappaletta. Trisomiassa jotakin tiettyä kromosomia onkin kolme kappaletta. Tavallisimmin Downin oireyhtymässä kaikki kolme 21-kromosomia ovat erillisinä, irti toisistaan (n. 95 % tapauksista). Harvinaisempaa on että ylimääräinen kromosomi 21 on kiinnittynyt johonkin toiseen kromosomiin (ks. alla).

Downin syndrooma voi esiintyä myös mosaiikkimuodossa (2-3 % niistä Downin oireyhtymä-tapauksista, joista kaikki kolme kromosomia 21 ovat irti toisistaan). Mosaikismissa osassa soluista on ylimääräinen kromosomi, osassa ei. Mosaiikkioireyhtymä syntyy joko hedelmöityneen munasolun ensimmäisissä jakaantumisissa niin, että häiriö koskee vain osaa solulinjoista. Lapsen kehitystä ei voi ennustaa sen perusteella, kuinka suuri osa hänen soluistaan sisältää ylimääräisen kromosomin. Mosaiikistinen trisomia-21 voi olla vaikutuksiltaan lievempi kuin muulla tavoin syntynyt Downin syndrooma.

Loput 5 % Downin oireyhtymän kokonaisesiintymästä aiheutuu geneettisistä muutoksista, joissa ylimääräinen kromosomi-21 tai sen osa on liittynyt jonkin toisen kromosomiin yhteyteen. Näissä tapauksissa Downin oireyhtymä on sitä vaikeampi, mitä enemmän ylimääräistä kromosomimateriaalia on oireyhtymän kriittisellä geenialueella (21q22.3). Siellä sijaitsevista geeneistä tunnetaan parhaiten DSCR1 (Down Syndrome Critical Region gene 1), jota pidetään kehitysvammaisuuden ja synnynnäisten sydänpoikkeavuuksien aiheuttajana, sekä DSCR4-geeni, joka vaikuttaa erityisesti istukan toimintaan.

Harvinaisessa kromosomin-21 translokaatiossa, ylimääräisen kromosomin nro 21 ainesta on kulkeutunut johonkin toiseen kromosomiin, yleisimmin kromosomiin 14, 13, 15 tai 22. Näiden translokaation aiheuttamien Downin syndroomien osuus oireyhtymän kokonaisesiintyvyydestä on noin 3,3 %. Pienessä osassa translokaatioista on kyse perinnöllisestä mutaatiosta, jolloin toinen vanhemmista on kromosomimuutoksen oireeton, niin kutsuttu tasapainoisen translokaation kantaja. Translokaatio-ilmiöstä voit halutessasi lukea lisää sivuiltamme 70 kysymystä ja vastausta perimästä ja perinnöllisyydestä: kromosomitason muutokset.

Downin syndroomasta tunnetaan myös isokromosomi-muoto. Siinä kaksi kromosomia nro 21 on kiinnittynyt toisiinsa muodostaen niin sanotun isokromosomin (i), kolmas kromosomi-21 on erillinen.

Downin oireyhtymä periytyy äärimmäisen harvoin. Useimmiten lapsi, jolla on Downin syndrooma, syntyy perheeseen ilman aikaisempaa sukuhistoriaa, uuden ja sattumalta syntyneen niin kutsutun de novo-muutoksen seurauksesta. De novo-muutos syntyy hedelmöitykseen osallistuvan sukusolun, munasolun tai siittiön, kypsyessä tai pian hedelmöityksen jälkeen. De novo-muutosten syntyyn ei voi vaikuttaa, eivätkä ne johdu mistään asiasta, jonka vanhemmat ovat tehneet tai jättäneet tekemättä. De novo-muutosten toistumistodennäköisyys perheessä on useimmilla yhtä suuri tai suurempi kuin yhden prosentin (1 %) eli yhden sadasosan. Tällöin se johtuu mahdollisesta sukusolumosaikismista (katso alta). Jatkossa de novo-variantti voi periytyä seuraavaan sukupolveen, jos uusi (de novo) muutos on sukusoluissa ja henkilö saa biologisia lapsia.

Sukusolumosaikismissa osassa vanhemman sukusoluja on trisomia-21 ja osassa ei. Nykyiset verikokeeseen perustuvat perimäntutkimukset eivät voi poissulkea tai vahvistaa sukusolumosaikismin mahdollisuutta. Sukusolumosaikismi nostaa jonkin verran, muttei merkittävästi, perheen todennäköisyyttä saada toinen lapsi, jolla on Downin oireyhtymä. Usein sukusolumosaikismista johtuvan oireyhtymän toistumistodennäköisyydeksi annetaan noin 1 % eli yksi lapsi sadasta. Sukusolumosaikismista voit halutessasi lukea Harvinaiskeskuksen sivuilta kohdasta Syventävää tietoa perimästä ja perinnöllisyydestä: 70 kysymystä ja vastausta: Mosaikismi.

Perhe voi halutessaan keskustella perinnöllisyysneuvonnassa oireyhtymän toistumistodennäköisyydestä jo ennen seuraavaa mahdollista raskautta. Harvinaiskeskus Norion sivuilta löytyy tietoa myös perhesuunnittelusta tilanteissa, joissa perheessä on mahdollisesti kohonnut todennäköisyys johonkin harvinaissairauteen: Perhesuunnittelu ja raskaus. Kaikista näistä aiheista voi myös keskustella ilman lähetettä ja veloituksetta Harvinaiskeskus Norion perinnöllisyyshoitajan kanssa. Yhteystiedot keskustelutukeen ja neuvontaan löydät tämän julkaisun lopusta.

Yleisyys

Downin syndrooman yleisyydeksi on arvioitu 1:700. Suomessa syntyy vuosittain noin 70 lasta, joilla on Downin syndrooma. Maailmanlaajuisesti arvioidaan syntyvän vuosittain noin 220 000 lasta, joilla on Downin oireyhtymä. USA:ssa yksi lapsi 830:stä vastasyntyneestä on Down-lapsi (1:830). Etenkin äidin korkea ikä (yli 35-vuotta) lisää riskiä saada lapsi, jolla on Downin oireyhtymä.

Diagnoosi ja hoito

Downin oireyhtymän epäily voi herätä jo raskaudenaikaisissa seuloissa ja ultraäänitutkimuksissa. Lapsen kromosomipoikkeavuudesta saadaan varmuus ainoastaan tutkimalla sikiön kromosomit. Nykyään on saatavilla niin kutsuttu NIPT-testi (noninvasiivinen prenataalitutkimus), joilla kromosomihäiriön mahdollisuutta voidaan helposti ja luotettavasti tutkia raskaana olevan äidin verinäytteestä. Positiivinen tulos varmistetaan vielä istukka- ja/tai lapsivesinäyteen avulla, joihin liittyy 0,5 – 1 %:n keskenmenon riski. Vastasyntyneen diagnoosi perustuu kliiniseen oirekuvaan ja kromosomimuutoksen löytymiseen lapsen perimästä.

Downin oireyhtymää ei voi parantaa, mutta siihen liittyviä yksittäisiä oireita pystytään hoitamaan. Puolet lapsista, joilla on Downin oireyhtymä, tarvitsevat sydämen rakennepoikkeavuuksien vuoksi sydänkirurgiaa alle puolivuotiaina. Mahdollisten kuulovammojen tunnistaminen ja hoito on tärkeää mm. puheen ja sosiaalisten vuorovaikutustaitojen kehityksen tukemiseksi. Fysio-, puhe-, ja toimintaterapia sekä elinikäisen oppimisen tukeminen ovat tärkeitä. Säännöllinen lapsen kehityksen ja myöhemmin nuoren ja aikuisen kokonaisvaltaisen terveyden säännöllinen seuranta ja perheen tuki ovat osa hyvää hoitoa.

Suomessa kuntoutus, integroituminen yhteiskuntaan, koulutus, yhteiskunnan tukimuodot ja lääketieteellinen hoito ovat parantaneet merkittävästi viimeisen 50 vuoden aikana henkilöiden elämänlaatua, joilla on Downin syndrooma. Nykyisin perheidensä kanssa kasvaneet ja kouluja käyneet suomalaiset nuoret, joilla on trisomia-21, saattavat käyttää sosiaalista mediaa, lukea, kirjoittaa, matkustella, asua tuetuissa asumismuodoissa, ystävystyä, seurustella ja työskennellä tuetuissa työtehtävissä. Osa asuu itsenäisesti erilaisissa asumisyksiköissä.

Ennuste

Eliniän odotteeseen vaikuttaa Downin syndrooman genetiikka ja oireiden vaikeusasteet. Viime vuosikymmeninä Downin oireyhtymän odotettu elinikä on pidentynyt. Nykyisin se on usein yli 55-vuotta. Yli 65-vuotiaiden osuus on kuitenkin vähäinen.

Historia

Oireyhtymän kuvasi ensimmäisenä brittiläinen lääkäri John Langdon Down jo vuonna 1866. Oireyhtymän geneettisen syyn selvitti ranskalainen lastenlääkäri ja perinnöllisyystieteilijä Jérôme Lejeune vuonna 1959. Oireyhtymää kutsuttiin pitkään mongolismiksi, kunnes vuonna 1961 Iso-Britanniassa annettiin suositus Downin syndrooma-nimen käyttämisestä.

Historiallisissa DNA-tutkimuksissa on selvinnyt, että henkilöitä, joilla on ollut Downin oireyhtymä, on elänyt jo noin 5000 vuotta sitten.

Kokemustietoa

Onko sinulla omakohtaista kokemusta tästä diagnoosista? Keräämme kokemustietotarinoita, ja sinäkin voit osallistua. Lue lisää Kokemustietoa-sivulta.

Lue perheiden kokemuksia oppaasta (pdf): ”Downin oireyhtymä, elämä on enemmän kuin vikalista”.

Tukipalvelut

Harvinaiskeskus Noriosta voi tiedustella vertaistukea. Lue lisää Vertaistuki-sivultamme.

Harvinaiskeskus Norion perinnöllisyyshoitajaan voi ottaa yhteyttä, kun haluaa keskustella perimään tai harvinaissairauksiin liittyvistä asioista. Lue lisää Keskustelutuki ja ohjaus -sivultamme tai soita 044 5765 439.

Tukiliiton sivuilta löytyy runsaasti tietoa erilaisista palveluista: Tuki ja neuvot.

Facebookissa löytyy suljettu suomenkielinen keskusteluryhmä nimeltään Downiaiset. Keskusteluryhmä on tarkoitettu vanhemmille, jonka lapsella on Downin syndrooma. Jäseneksi ryhmään pääsee pyytämällä ryhmän jäsenyyttä.

Downiaiset – Suomen Downin Syndrooma ry
Svenska Downföreningen

The International Mosaic Down Syndrome Association

Aiheesta muualla

Verneri.net: Runsaasti tietoa Downin oireyhtymästä

National Institute of Health: The Down Syndrome Consortium

Lähteet

Orphanet: Down syndrome
Duodecim Terveyskirjasto: Downin oireyhtymä
Ikääntyminen ja kehitysvammaisuus – Kognitiiviset muutokset Williamsin, fragile X- ja Downin oireyhtymässä. Turun yliopisto, väitöskirja: Sauna-aho Oili (2019).

Julkaistu ensimmäisen kerran silloisen Norio-keskuksen sivuilla 9.7.2015.