Coffin-Sirisin oireyhtymä

Perinnöllisyyslääkäri Helena Kääriäinen, Norio-keskus 17.8.2018

ORPHA:1465

Avainsanat: Coffin-Siris syndrome

Lyhyesti

Coffin-Sirisin oireyhtymä kuvattiin ensimmäisen kerran vuonna 1970 ja oireyhtymä sai nimensä julkaisun ensimmäisten kirjoittajien mukaan. Ensimmäisillä potilailla oli kehitysvammaisuutta, poikkeavat hiukset ja erityisen silmiinpistävänä piirteenä pienet, lähes olemattomat pikkusormien kärkijäsenet. Vuosien kuluessa oirekuva on hahmottunut tarkemmin ja samalla on osoittautunut, ettei tuo pikkusormen erikoisuus esiinnykään aivan kaikilla potilailla.

Oirekuva

Coffin-Sirisin oireyhtymän vakavin piirre on kehitysvammaisuus. Alkuun se ilmenee kehityksen viivästymisenä, joka vuosien kuluessa osoittautuu jonkinasteiseksi kehitysvammaksi, joka useimmiten on keskivaikea tai vaikea, mutta joskus lievä. Puheen kehitys on erityisen heikkoa ja osalla potilaista esiintyy hankalia käytöshäiriöitä. Coffin-Sirisin oireyhtymää ei pidetä oireiltaan pahenevana, vaan lapset kehittyvät tasaisesti edellytystensä mukaan. Tietoa aikuisista potilaista tai eliniän ennusteesta on hyvin vähän.

Coffin-Siris-henkilöillä on sinänsä vähäpätöisiä, mutta diagnostiikkaa tukevia ulkonäön poikkeavuuksia. Heillä esiintyy runsasta karvoitusta, mm. kulmakarvat ovat tuuheat, mutta päälaen hiuksisto on kuitenkin harvaa ja päänahka kuultaa niiden läpi. Suurella osalla pikkusormet, niiden kärkijäsenet tai kynnet ovat tavallista pienemmät. Monilla esiintyy rakennepoikkeamia, tavallisimmin synnynnäisiä sydänvikoja, suoliston tai virtsateiden poikkeavuuksia tai kuvantamistutkimuksissa havaittavia keskushermoston rakenteen poikkeavuuksia. Kasvu voi jäädä jälkeen normaalikäyristä. Näössä tai kuulossa voi olla ongelmia.

Coffin-Sirisin oireyhtymä ja ”tavallinen” kehitysvammaisuus

Kun epäillään Coffin-Sirisin oireyhtymää, pyritään diagnoosi varmistamaan geenitestillä. Tutkittaessa geenejä tämän oireyhtymän diagnosoitiin kehitetyillä testipaketilla, tutkitaan tavallisesti kuusi geeniä: ARID1A, ARID1B, SMARCA4, SMARCB1, SMARCE1 ja SOX11, jolloin mutaatioita löytyy suurelta osalta, mutta ei kuitenkaan kaikilta. Tavallisimmin geenivirhe löytyy ARID1B-geenistä (30-40% tapauksista), mutta toisaalta lähes puolet tapauksista, joilla lääkäri epäilee Coffin-Siris oireyhtymää jää ilman tarkkaa geenidiagnoosia. Kun diagnostiikkaan lähdetään toisista lähtökohdista, eli tutkitaan ylipäätään kehitysvammaisuuden syytä, löytyy erityyppisten kehitysvammaisten joukosta potilaita, joilla myös on ARID1B-geenin mutaatio, vaikka oireet eivät viittaa Coffin-Sirisin oireyhtymään. Siksi ajatellaan, että ARID1B-geeni aiheuttaa kehitysvammaisuutta, johon liittyy usein mutta ei aina Coffin-Sirisin oireyhtymän piirteitä. Mitä enemmän potilaille tehdään genominlaajuisia tutkimuksia erilaisista syistä, sitä useammin löytyy poikkeavia muotoja geeneistä, joihin liitetty taudinkuva ei oikein sovikaan potilaan oirekuvaan.

Diagnostiikka ja perinnöllisyys

Varmin tapa tunnistaa Coffin-Sirisin oireyhtymä on varmistaa diagnoosiepäily geenitestillä. Tarkka diagnoosi varmistaa, ettei kysymyksessä ole oireiltaan paheneva sairaus ja perhesuunnittelu saa varmemman pohjan. Lähes poikkeuksetta kysymyksessä on geenivirhe, joka on syntynyt vain yhdessä munasolussa tai siittiössä, eikä ole todettavissa kummallakaan vanhemmista. Tällaisissa tilanteissa toistumisriski on erittäin pieni. Vain ani harvoissa tapauksissa geenivirhe onkin syntynyt hieman laajemmalla alueella munasarjassa tai kiveksessä, jolloin sieltä saattaa kehittyä toisiakin sukusoluja, joissa on sama geenivirhe. Näistä asioista keskustellaan tarkemmin perinnöllisyysneuvonnassa. Kehitysvammasta johtuen Coffin-Siris –henkilöt eivät yleensä saa jälkeläisiä. Jos kuitenkin lieväoireinen Coffin-Siris –henkilö hankkisi lapsia olisi geenivirheellä 50%:n riski periytyä lapselle vallitsevan eli dominantin periytymisen sääntöjen mukaan.

Osalla henkilöistä, joilla oireiston takia epäillään Coffin-Sirisin oirehtymää, ei diagnoosia pystytä nykyisin geenitestein varmistamaan. Kun tarkka geenitason diagnoosi jää auki, ei voida olla varmoja, etteikö kysymyksessä olisi muulla tavoin periytyvä kehitysvammaisuus, jolla saattaisi olla huomattava riski toistua tulevilla sisaruksilla.

Eräät kehitysvammaisuuten liittyvät oireyhtymät muistuttavat jonkin verran toisiaan. Lääketieteellisissä julkaisuissa on kuvattu tapauksia, jossa kokenut lääkäri on epäillyt potilaalla Coffin-Sirisin oireyhtymää, mutta laaja kaikkien tunnettujen geenien testaus onkin osoittanut, että tarkka diagnoosi on jotain muuta, esimerkiksi Nicolaides-Baraitser oireyhtymä tai Borjeson-Forssman-Lehmann oireyhtymä. Väärästä diagnoosista ei sikäli ole suurta vaaraa, koska mihinkään näistä harvinaisista kehitysvammaoireyhtymistä ei ole erityistä lääkehoitoa tai muuta spesifistä parannuskeinoa. Oikea diagnoosi olisi kuitenkin tärkeä, jotta potilaan seurannassa, erityisesti pikkulapsena, osattaisiin huomioida juuri oikeita seikkoja. Diagnoosi myös ohjaa perhettä etsimään vertaistukea perheiltä, joissa on sama oireyhtymä. Kokemusten ja arkipäivän ratkaisujen jakamisesta voi olla paljon hyötyä.

Hoito ja seuranta

Coffin-Siris oireyhtymään ei ole spesifistä hoitoa. Pikkulapsena monella on kasvua haittaavia syömisongelmia, joiden ratkaisemista on tärkeää pohtia. Joskus tarvitaan erityisiä ravintovalmisteita, jotta kaikkien ravinteiden saanti voidaan turvata. Ne lapset, joilla on nielemisvaikeuksia, saattavat tarvita vatsanpeitteiden läpi vietävän ravitsemusavanteen (PEG-napin) asentamisen, jotta ravitsemustila paranee. Jos lapsella on sydämen tai munuaisten rakennepoikkeamia ja/tai näkö- tai kuulopulmia säännöllinen seuranta voi olla tarpeen. Osa hyötyy puheterapiasta tai fysioterapiasta. Kasvun myötä voi kehittyä skolioosi eli selkärangan sivuttainen vinouma tai muita ryhtivirheitä. Niiden mahdollisen kehittymisen seuranta on tärkeää. Mahdollisen epilepsian hyvä hoitotasapaino edistää kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Päivähoito- ja kouluratkaisut suunnitellaan kunkin lapsen edellytysten mukaan. Todennäköinen asumismuoto aikuisena on tuettu asuminen; vain hyvin harva, jolla on Coffin-Sirisin oireyhtymä, selviytyy itsenäisesti arjen asumisesta. Yksilölliset erot ovat niin suuria, että jokaisen lapsen, nuoren ja aikuisen kohdalla hoito pitää suunnitella juuri hänelle sopivaksi. Tähän suunnitteluun tarvitaan osaavan sairaalan moniammatillista tiimiä, mutta suunniteltu hoito voidaan useimmiten toteuttaa kotipaikkakunnalla.

Tukipalvelut

Harvinaiskeskus Noriosta voi tiedustella vertaistukea. Lue lisää Vertaistuki-sivultamme.

Harvinaiskeskus Norion perinnöllisyyshoitajaan voi ottaa yhteyttä, kun haluaa keskustella perimään tai harvinaissairauksiin liittyvistä asioista. Lue lisää Keskustelutuki ja ohjaus -sivultamme tai soita 044 5765 439.

Tukiliiton sivuilta löytyy runsaasti tietoa erilaisista palveluista: Tuki ja neuvot.

Facebook ryhmä: Coffin Siris Suomi – Coffin Siris Finland

Tulevaisuuden näkymiä

Nykyään harvinaisten kehitysvammaoireyhtymien tarkka diagnoosi yhä useammin selviää. Tämä auttaa tutkijoita paremmin hahmottamaan kunkin oireyhtymän ennusteen. On todennäköistä, että hoitoonkin tulee uudenlaista tarkkuutta. Voidaan esimerkiksi oppia tietämään millainen ravitsemushoito tai mikä epilepsialääkitys on parasta juuri näille henkilöille. Tällä hetkellä Harvinaiskeskus Norion tiedossa ei ole suomalaista tutkimusryhmää, joka olisi erityisesti tutkimassa Coffin-Sirisin oireyhtymää. Tieto mahdollisista hoitoa tarkentavista havainnoista julkaistaisiin lääketieteellisissä julkaisussa ja siten se tavoittaisi terveydenhuollon toimijat myös Suomessa.

Lähteet

Genetics Home Reference: Coffin-Siris syndrome 

Orphanet: Coffin-Siris syndrome

GeneReviews: Coffin-Siris syndrome

Julkaistu ensimmäisen kerran Harvinaiskeskus Norion sivuilla 17.8.2018.