Alexanderin tauti

Lastenneurologi Teija Salokorpi, 25.9.2009. Päivitetty 29.12.2017 perinnöllisyyslääkäri Helena Kääriäinen.

ICD-10: G36.1 (Leucoencephalopathia)
OMIM: 203450
ORPHA: 58

Avainsanat: Alexander Disease

Oirekuva

Alexanderin tauti on harvinainen, etenevä leukodystrofioihin kuuluva aivosairaus, josta tunnetaan eri muotoja. Tavallisin on varhain alkava ns. infantiilinen muoto (yli 40% tapauksista). Noin 20% alkaa myöhemmin lapsuusiässä; näitä kutsutaan juveniiliksi muodoksi.  Hyvin harvoin tauti alkaa jo vastasyntyneenä. Loput tapauksista (yli 30%) alkavat eri ikäisillä aikuisilla. Tässä kirjoituksessa kerrotaan lapsuusiässä alkavista tautimuodoista.

Alexanderin taudin varhain ilmenevä, ns. infantiilinen muoto aiheuttaa oireita tyypillisesti muutaman ensimmäisen elinkuukauden aikana. Sosiaalinen ja motorinen kehitys hidastuu ja pysähtyy, pään kasvu kiihtyy ja otsa alkaa pullistua eteenpäin, ilmaantuu raajajäykkyyttä, liikkeet käyvät nykiviksi (ataksia) ja usein ilmaantuu myös epileptisiä kohtauksia.  Joskus pään kasvun aiheuttajaksi paljastuu aivokammioiden nestekierron häiriö eli hydrokefalia. Osalla lapsista esintyy myös syömisvaikeuksia ja oksentelua, painon nousu pysähtyy tai paino kääntyy laskuun. Neurologiset oireet vaikeutuvat nopeammin tai hitaammin, ja sairaus johtaa kuolemaan muutaman kuukauden – vuoden sisällä.

Osalla potilaista Alexanderin tauti ilmenee myöhemmin lapsuusiällä; 4 – 10 ikävuoden  välillä. Näillä lapsilla varhaiskehitys on normaali, kunnes sairauden puhjetessa ilmaantuu nielemisvaikeuksia, hengitysvaikeuksia, älyllisen kehityksen hidastumista tai taantumista ja liikkuminen muuttuu nykiväksi (ataksia). Oireet etenevät yksilöllisesti, johtaen kuitenkin kuolemaan 15 – 30 ikävuoteen mennessä.

Hyvin harvoin sairaus ilmenee jo vastasyntyneellä, jolloin oireet pahenevat nopeasti ja lapsi menehtyy ensimmäisen ikävuoden aikana.

Syy ja synty

Alexanderin tauti kuuluu autosomaalisesti dominantisti periytyviin sairauksiin, eli sairastumiseen riittää, että lapsi on perinyt taudin aiheuttavan geenimuutoksen (mutaation) toiselta vanhemmaltaan. Lapsuusiällä ilmaantuva Alexanderin tauti on yleensä aina ns. uuden mutaation aiheuttama. Perheen tulevien sisarusten riski sairastua on erittäin pieni; näin voisi käydä vain siinä harvinaisessa tilanteessa, että tautia aiheuttava mutaatio ei olisikaan syntynyt vain yhdessä munasolussa tai siittiössä vaan laajemmalla alueella sukurauhasessa (ns. gonadimosaikismi).

Varsinkaan lievimmässä aikuisiällä ilmaantuvassa sairauden muodossa mutaatio ei aina aiheuta sairautta, tai sairaus saattaa alkaa hyvinkin myöhään ja silloin toinen sairastuneen henkilön vanhemmista saattaa olla mutaation oireeton kantaja. Näissä tapauksissa taudilla on suuri periytymisriski.

Sairauden aiheuttaa muutos geenissä, joka säätelee erään aivokudoksen valkuaisaineen, Glial Fibrillary Acidic -proteiinin tuotantoa. Proteiinin nimen alkukirjainten mukaan sairauden aiheuttava geeni on nimetty GFAP-geeniksi. GFAP-proteiinin häiriintynyt tuotanto aiheuttaa aivojen valkean aineen poikkeavuutta ja puutosta, mikä näkyy magneettikuvissa valkean aineen poikkeavuutena ja tuhoutumisena (leukoenkefalopatia) isojen aivojen etulohkoissa, aivorungossa, thalamusalueilla ja tyvitumakkeissa.

Yleisyys

Alexanderin tautia on todettu kaikkialla maailmassa, mutta sen ilmaantuvuudesta tai yleisyydestä ei ole tarkkaa tietoa. Yhteensä 500 potilastapausta on julkaistu ja noin 300:n potilaan diagnoosi on varmistettu geenitutkimuksella.

Diagnostiikka

Epäily Alexanderin taudista herää kliinisten oireiden perusteella. Usein pään magneettikuvassa (MRI) näkyy jo taudin alkuvaiheessa valkean aineen poikkeavuutta ja tuhoutumista aivojen alueilla, mikä tukee Alexanderin taudin epäilyä.  GFAP-geenin mutaatiotutkimus varmistaa diagnoosin. Koska eräissä muissakin lasten etenevissä aivosairauksissa on samantapaisia oireita, tehdään geenitutkimus usein ns. geenipaneelitutkimuksena, jossa tutkitaan suuri joukko samantapaisten tautien geenejä. Diagnostiikkaan saatetaan lähteä myös sitäkin laajemmilla testillä, eli etsimällä mutaatioita kaikista tunnetuista geeneistä.

Hoito ja kuntoutus

Alexanderin tautiin ei ole löytynyt parantavaa hoitoa. Potilaita hoidetaan oireiden mukaan pyrkien vähentämään  kivuliaisuutta, jäykkyyttä ja yliärtyvyyttä. Epilepsialääkitys pyritään optimoimaan, vaikka kaikkia kohtausoireita ei yleensä pystytä ehkäisemään. Ravinnon saannin turvaamiseksi ravinnon antaminen suoraan mahalaukkun ns. gastrostoman kautta on usein aiheeellinen lapsuusiän sairausmuodoissa.

Kuntoutus edellyttää moniammatillisen työryhmän panosta. Lapset hyötyvät sekä fysio- että kommunikaatioterapioista ja tarvitsevat yleensä lisääntyvässä määrin sekä liikkumista, kommunikaatiota että arkielämää helpottavia apuvälineitä. Hoidoista ja kuntoutuksista huolimatta sairaus etenee ja johtaa lopulta potilaan menehtymiseen.

Tukipalvelut

Harvinaiskeskus Noriosta voi tiedustella vertaistukea. Lue lisää vertaistuki-sivultamme.

Harvinaiskeskus Norion perinnöllisyyshoitajaan voi ottaa yhteyttä, kun haluaa keskustella perimään tai harvinaissairauksiin liittyvistä asioista. Lue lisää Keskustelutuki ja ohjaus -sivultamme tai soita 044 5765 439.

Lähteet

Orphanet: Alexander disease

GeneReviews: Alexander disease

Socialstyrelsen, Sverige: Alexanders sjukdom