Vaikuta uuteen vammaislakiin – päivätoiminnan pykälä kaipaa muokkausta
22.03.2022
Esitys uudeksi vammaispalvelulaiksi on parhaillaan lausuttavana. Olemme tutustuneet hallituksen esitysluonnokseen ja kannamme huolta kehitysvammaisten ihmisten työ- ja päivätoiminnan toteuttamisesta tulevaisuudessa.
Osallisuutta tukevasta päivätoiminnasta on tärkeää säätää vammaispalvelulaissa. Huolemme kohdistuu sen osalta suunnitelmiin rajata palvelu vain työikäisille työkyvyttömille tai niille vammaisille ihmisille, jotka eivät pysty osallistumaan työtoimintaan. Tämä on vastoin nykyajattelua, jossa pyrkimys on vahvistaa vammaisten ihmisten osallisuutta joustavilla ratkaisuilla, jolloin olisi mahdollista esimerkiksi osallistua muutamana päivänä viikossa tuettuun työhön tai työtoimintaan ja muuna aikana saada osallisuuden tukea päivätoimintana. Nykyisin erityishuoltona järjestettävän työtoiminnan asiakkaiden tilanne heikkenee kohtuuttomasti, mikäli ihmiset jaotellaan kategorisesti lakiesityksessä esitetyn mukaisesti työtoimintaan kykeneviin ja siihen kykenemättömiin.
Rajaus vain työkyvyttömiin työikäisiin vammaisiin ihmisiin puolestaan voisi johtaa siihen, että vanhuuseläkeikäisen tai ilman opiskelupaikkaa olevan nuoren vammaisen ihmisen olisi mahdollista saada päivätoimintapalvelua vain määrärahasidonnaisena ja harkinnanvaraisena joko vammaispalvelulain tai sosiaalihuoltolain nojalla. Yleisissä nuorten tai ikääntyneiden palveluissa ei todennäköisesti olisi riittävästi osaamista vammaisten ihmisten osallisuuden tukemiseen. Koko vammaislakiuudistuksen lähtökohtana ovat tarvelähtöisyys ja yksilöllisyyden huomioiminen. Päivätoiminnan palvelun rajaaminen esitetyllä tavalla ei tue näitä lähtökohtia.
Erityisenä huolenaiheenamme on kehitysvammaisten ihmisten työtoiminnan tilanne. Työtoiminnasta ja tuetun työn työhönvalmennuksesta olisi tarkoitus säätää sosiaalihuoltolaissa. Näemme, että kyse on vamman vuoksi välttämättä tarvittavista palveluista, joissa oleellista on tuen jatkuvuus. Tämän vuoksi näistä on ehdottomasti säädettävä määrärahoista riippumattomina subjektiivisina oikeuksina vammaispalvelulaissa. Työtoiminnasta on säädettävä niin, että palkattoman työn teettäminen jatkuvana palvelumuotona ei ole jatkossa mahdollista. Sen on oltava tavoitteellista ja annettava valmiuksia palkkatyöllistymiseen. Tämän lisäksi palvelun on mahdollistettava tavoitteet muun osallisuuden tukemiseksi.
Molempiin palveluihin liittyy vielä muutosehdotus, jonka mukaan sekä työ- että päivätoimintaan pääsemiseksi välttämättömät kuljetukset olisivat muuttumassa maksullisiksi siten, että niistä perittäisiin jatkossa omavastuuosuus. Kuljetukset olisivat osa liikkumisen tuen pykälää. Onkin ennakoitavissa, että kuljetusten omavastuut johtavat siihen, että monet kehitysvammaiset ihmiset eivät tosiasiassa pysty osallistumaan itselleen merkitykselliseen toimintaan liian korkeaksi nousevien kustannusten vuoksi.
Kannustamme kaikkia lausumaan asiasta lausuntopalvelussa (linkki vie sivustolle). Lausuntoaika päättyy maanantaina 4.4.2022 ja jokainen voi lausua halutessaan vaikka vain yhdestä tai kahdesta asiasta. Lausuntopalvelussa päivätoimintaa koskee kysymys 23 ja työtoimintaa kysymys 24.
Kannustamme kaikkia lausumaan #Valas-lain #päivätoiminta’pykälästä. Uusi laki ei saa heikentää yhdenvertaisuutta. #työhönvalmennus #työtoiminta #TukiliittoVaikuttaa
Kirjoittajat Jutta Keski-Korhonen, Mari Hakola ja Kari Vuorenpää työskentelevät Tukiliiton vaikuttamistoiminnassa.