Pienilläkin teoilla voi vaikuttaa
12.09.2023
Minä olen Weera, 18-vuotias opiskelija. Aloitin opiskelut maatalouslinjalla. Lähdin opiskelemaan sitä eläinten vuoksi. Siellä oli mukavaa. Minä vietän aika paljon aikaa eläinten kanssa. Kotona meillä on koira, kaksi kissaa ja akvaariokaloja. Tällä hetkellä opiskelen Muhoksella Telma-linjalla. Minulle tärkeitä asioita ovat eläimet ja kaverit. Eläinten seura tuntuu rauhoittavalta ja niiden kanssa on kiva leikkiä. Kaverit ovat minulle tärkeitä, koska kavereiden kanssa olemisesta tulee iloinen ja tyytyväinen olo.
Iloitsen vapaaehtoisuudesta
Aloitin 17-vuotiaana vapaaehtoistoiminnan. Ensimmäinen vapaaehtoiskokemukseni oli Tukiliiton Yhdenvertainen kaveritoiminta. Kaveritoiminnassa on kivaa, kun saan aina kuulla, miten sillä omalla kaverilla menee. Lähdin mukaan toimintaan, koska kaipasin uutta kaveria. Olen tykännyt olla mukana vapaaehtoistoiminnassa. Kannustan muitakin nuoria lähtemään tekemään vapaaehtoistyötä!
Mun vinkit vaikuttamiseen
Kun täytin 18 vuotta, järjestin Tukiliitolle synttärikeräyksen Facebookissa. Satuin huomaamaan, että sellaisia keräyksiä voi tehdä, kun on syntymäpäivä. Voisin tehdä keräyksiä myös vaikka kodittomille eläimille tai muulle tärkeälle asialle. Pienilläkin teoilla voi vaikuttaa, kuten lahjoittamalla rahaa keräyksiin. Pienikin summa riittää. Jokainen euro voi olla tärkeä.
Minun mielestäni jokainen voi auttaa ja vaikuttaa. Jos on halu auttaa, voi esimerkiksi liittyä seuraamaan jotain sivua Facebookissa, kuten vaikka Oikeutta eläimille -järjestön sivua. Somesta saa vinkkejä ja tietoja tärkeistä aiheista.
Kansalaisaloitteet ovat myös yksi keino vaikuttaa. Sellaisen voi allekirjoittaa netissä, kun tunnistautuu vahvasti pankkitunnuksilla. Esimerkiksi vetoomuksen turkistarhauksen lopettamiseksi Suomessa oli allekirjoittanut tätä kirjoittaessani jo yli 70 000 ihmistä!
Kaikissa maissa asiat eivät ole niin hyvin, kuin meillä Suomessa. Kaikkialla ei ole paljon ruokaa tai puhdasta vettä. Toivon, ettei tulevaisuudessa olisi paljon sotaa tai kodittomia eläimiä. Eläimet eivät voi oikein auttaa itseään, siksi ihmisten on tärkeää auttaa myös niitä.
Lähdin mukaan toimintaan, koska kaipasin uutta kaveria. Olen tykännyt olla mukana vapaaehtoistoiminnassa. Kannustan muitakin nuoria lähtemään tekemään vapaaehtoistyötä! #KohtaaMut #YhdenvertainenKaveritoiminta #vapaaehtoistoiminta #ystävyys
Kirjoittaja on opiskelija ja vapaaehtoistoimija
Tekstin kirjoittamisessa ovat avustaneet Tukiliiton työntekijät.
Sinua saattaa kiinnostaa myös
Ystävyyden kevätpuro
Kun Mandi Ahtilinna ja Ilona Anttila juttelevat, kuulostaa siltä kuin pussillinen pieniä, kirkkaita helmiä virtailisi karkuun tai...
Lue lisää aiheesta Ystävyyden kevätpuro