Oikea arvopohja rohkaisee vapaaehtoisuuteen

11.04.2022

""
Katri Peuhkurinen.

Ihmisluonteelle on hyvin tyypillistä pysytellä tutun ja turvallisen äärellä. On kuitenkin varmaa, että oman kuplan ulkopuolelle astuminen avartaa yksilön ajatusmaailmaa ja auttaa ymmärtämään asioita eri näkökulmista. Nämä ajatukset mielessäni päätin ryhtyä etsimään sellaista vapaaehtoistoimintaa, josta minulla ei olisi mitään ennakkokäsityksiä. Halusin myös haastaa itseni mukavuusalueeni ulkopuolelle, koska olen melko kova jännittäjä. Yhteiskuntatieteiden opiskelijana minulle oli tärkeää löytää järjestö, jolla on suuri yhteiskunnallinen merkitys ja jonka arvojen takana minun olisi helppo seistä.

Nopean googlailun jälkeen päädyin lukemaan Kehitysvammaisten Tukiliiton Yhdenvertaisesta kaveritoiminnasta, joka vaikutti heti ensisilmäyksellä juuri etsimältäni järjestöltä. Tasa-arvo, yhdenvertaisuus sekä oikeudenmukaisuus ovat teemoja, jotka ovat vahvasti läsnä Yhdenvertaisen kaveritoiminnan periaatteissa. Nämä arvot ovat olleet myös minulle hyvin merkityksellisiä jo pitkään. On myös päivänselvää, että Kehitysvammaisten Tukiliitolla on todella tärkeä yhteiskunnallinen merkitys. Tukiliitto pyrkii toiminnallaan parantamaan kehitysvammaisten asemaa yhteiskunnassa esimerkiksi vaikuttamalla lainsäädäntöön ja päättäjiin. Ennen vapaaehtoishakemuksen lähettämistä ajattelin, miten hienoa olisi toimia osana näin merkittävää ihmisoikeus- ja kansalaisjärjestöä. Vaikka ajatus täysin uudenlaiseen toimintaan osallistumisesta jännitti, ajattelin kuitenkin mielenkiintoni olevan jännitystäni suurempaa.

Minulla ei ollut aiempaa kokemusta vapaaehtoistoiminnasta ennen Yhdenvertaisen kaveritoiminnan vapaaehtoiseksi ryhtymistä. Tämä ei kuitenkaan haitannut, sillä oleellisinta on, että vapaaehtoisella on aidosti halua ja aikaa tutustua uuteen ihmiseen. Minua innosti erityisesti mahdollisuus tutustua ihmiseen, johon ei välttämättä muuten tutustuisi. Vapaaehtoinen kaveritoiminta tuo yhteen ihmisiä, joilla on todennäköisesti enemmän yhteistä kuin mitä he alun perin osasivat kuvitellakaan.

Vapaaehtoisena pääsee myös haastamaan itsessään mahdollisesti piileviä ennakkoluuloja, mikä on vain positiivinen asia. Ryhtymällä Yhdenvertaisen kaveritoiminnan vapaaehtoiseksi pääsee mukaan tärkeään toimintaan sekä saa uusia hauskoja kokemuksia. Parhaassa tapauksessa tämän toiminnan kautta voi saada elinikäisen ystävän tai miksei useampaakin. Aiempaa kokemusta vapaaehtoistoiminnasta tai kehitysvammaisuudesta ei tarvitse – tärkeintä on, että kohtaa toisen yhdenvertaisena yksilönä.

Kirjoittaja toimii vapaaehtoisena Tukiliiton Yhdenvertaisen kaveritoiminnassa.
(Artikkeli pääkuva: Canvan avoin kuvapankki)

Tasa-arvo, yhdenvertaisuus sekä oikeudenmukaisuus ovat teemoja, jotka ovat vahvasti läsnä #YhdenvertainenKaveritoiminta’n periaatteissa.