Kuka tukisi lastensuojelusta itsenäistyvän lapsen vanhempaa?

Tämän blogitekstin ovat kirjoittaneet yhdessä Tilke-hankkeen kokemustoimija Elisa ja hankkeen työntekijä Taija Humisto.

Elisa: Kuka tukisi lastensuojelusta itsenäistyvän lapsen vanhempaa?

Oman lapsen aikuistuminen ja itsenäistyminen herättävät minussa monenlaisia tunteita. Huomaan pohtivani, miten ja kuinka paljon voin olla mukana hänen elämässään. Meidän molempien elämässä on alkanut uusi vaihe. Hänellä oma elämä, oma asunto ja omat jutut. Minä olen jäänyt yksin pohtimaan omaa paikkaani ja rooliani vanhempana.

Tilannetta mutkistaa se, että minun lapseni ei asunut lapsuuttaan luonani. Hän asui isovanhempansa kanssa ja minä olin etävanhempi. Olin vanhempi periaatteessa, mutta en käytännössä. Kun lapsi tai nuori on huostaanotettuna, on vanhemmalla oikeus pitää yllä suhdetta lapseen ja saada siihen tukea. Itsenäistymisen jälkeen vanhempi jää selviämään yksin, vaikka käännekohta on iso myös vanhemmalle.

Haluaisin rakentaa suhdetta omaan nuoreeni uudestaan. Haluaisin kuulla hänen elämästään ja olla tukena, kun hän sitä tarvitsee. En tiedä miten se tehdään tai mistä aloittaisin. Kuka tukisi lastensuojelusta itsenäistyneen nuoren vanhempaa?

Halusin kuulla myös vertaistarinoita. Miten muut samassa tilanteessa olleet ovat sen kokeneet ja millaisilla keinoilla siitä selvinneet? Ehkä minun kertomani auttaa jotain toista vanhempaa huomaamaan, ettei hän ole yksin ja ainoa tässä tilanteessa.

Taija: Vanhemmat eivät aina saa heille kuuluvaa tukea

Tilke-hankkeen kokemustoimijat valitsivat kaksi aihetta, joihin haluavat hankkeen aikana vaikuttaa. Toinen valituista aiheista oli vanhempien saama tuki, kun oma lapsi on otettu huostaan. Tai pikemminkin sen tuen puuttuminen. Meidän kokemustoimijamme kokivat jääneensä huostaanoton jälkeen yksin.

Lastensuojelulaissa sanotaan, että huostaanotetun lapsen vanhemmille on laadittava vanhemmuuden tukemiseksi erillinen asiakassuunnitelma, jollei sen laatimista ole pidettävä tarpeettomana. Toisin sanoen on lastensuojelunviranomaisten vastuulla miettiä yhdessä vanhemman kanssa, millaista tukea vanhempi tarvitsee ja mistä hän sen saa. Melkein aina se olisi tarpeen, mutta silti sitä ei aina tehdä.

Kun työssä kohtaan huostaanotettujen lasten vanhempia, melkein yhdellekään tätä suunnitelmaa ei ole tehty tai he eivät tiedä, onko se tehty. Käytännössä tuen etsiminen ja miettiminen jää vanhemman omalle vastuulle. Jos vanhemman omat taidot, tiedot ja jaksaminen eivät riitä, tuki jää saamatta. Yhdellä tai kahdella onnekkaalla saattaa olla hyvä suhde lapsen sijaishoitopaikan aikuisiin. Hyvällä tuurilla siellä on osaava ja välittävä ihminen vastassa, jota kiinnostaa panostaa vanhemman tukemiseen. Harmittavan harvalla tilanne on näin onnekas.

Kun lapsi otetaan huostaan, tulee lapsesta se varsinainen lastensuojelun asiakas. Se tarkoittaa, että sosiaalityöntekijän tehtävänä on huolehtia vain lapsen edusta. Silloin vanhemman tarpeet jäävät sivuseikaksi ja usein unohtuu, että vanhemman tukeminen on myös lapsen etu. Kun vanhempi saa tukea huostaanoton jälkeen, sujuvat paremmin lapsen tapaamiset ja yhteistyö sijaishoitopaikan ja sosiaalityöntekijän kanssa. Kun vanhempi saa tukea, se auttaa häntä olemaan parempi vanhempi, auttaa lasta sopeutumaan uuteen tilanteeseen paremmin ja helpottaa yhteisistä asioista sopimista. Uskaltaisin väittää, että vanhemman tukemisesta hyötyisivät kaikki.

Huostaanoton aikana tuen saaminen vanhemmalle on kiven alla, vaikka sen järjestäminen vielä kuuluisi jonkun vastuulle. Kun lapsi itsenäistyy lastensuojelusta, vanhemman tukeminen ei käytännössä enää kuulu kenellekään. Se onnekas, joka jo matkan varrella sai tukea, on oppinut taitoja ja kasvanut vanhempana yhdessä lapsen kanssa. Ilman tukea jäänyt saa edelleen selviytyä omin voimin ja keinoin.

PS. Suomen Kasper ry järjestää vertaistukea huostaanotettujen lasten vanhemmille. Lastensuojelusta itsenäistyneiden nuorten vanhemmille siellä on tarjolla erilaisia rooleja esimerkiksi kokemusasiantuntijoina.

Usein unohtuu, että vanhemman tukeminen on myös lapsen etu.