Kehittämisasiakkaana toimiminen Pohteella

23.01.2024

Pauliina Saarela
Pauliina Saarela, Tukiliiton kokemustoimija

Olen ollut viime syksystä lähtien Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen, eli Pohteen, kehittämishankkeessa mukana. Hankkeessa kehitetään moniammatillisessa työryhmässä kehitysvammaisen asiakkaan hoitopolkua sosiaali- ja terveyspalveluissa.

Hoitopolku tarkoittaa sitä, miten asioissa ja tutkimuksissa edetään siitä vaiheesta, kun huoli herää aina diagnoosin saamiseen asti.

On ollut ilo olla mukana Pohteen kehittämishankkeessa ja tuoda ammattilaisille asiakasnäkökulmaa. Olen päässyt sanomaan mielipiteeni siitä, miten asiakasprosessia kannattaa kehittää ja viedä eteenpäin. Esimerkiksi lääkärikäynnillä on tärkeää kohdata asiakas ihmisenä ja puhua asiakkaalle itselleen. Lääkärin tulisi puhua selkokielellä asiakkaalle, jolla on kehitysvamma.

Kehittämisasiakkaana olen kertonut omista kokemuksistani, kerännyt asiakasraatia ja kertonut omia mielipiteitä kehittämishankkeesta. Olemme tavanneet kasvokkain useamman kerran ja meillä on ollut neljä työpajapäivää Lapland-hotellilla Oulussa, jossa olemme hoitopolkua kehittäneet. Lisäksi meillä on ollut etätapaamisia. Olemme keskustelleet ja minua on myös haastateltu. Kokoontumisissa on ollut mukana projektityöntekijöitä, esimerkiksi terveys- ja sosiaalialan ammattilaisia. Osa ammattilaisista työskentelee kouluterveydenhuollossa.

Yksi tehtävistäni oli asiakasraadin kokoaminen. Siitä on ollut ammattilaisille hyötyä, kun he ovat päässeet kuulemaan asiakaskokemuksia ja parannusehdotuksia tälle polulle. Viimeisimmässä työpajassa pääsin tapaamaan muiden tiimien kehittäjäasiakkaita. Se oli todella mielenkiintoista ja tekisin sitä mielellään uudestaankin.

Toivon, että kehitysvamma opittaisiin tunnistamaan varhain ja turhat käynnit ja turha pompottelu jäisivät pois. Olisi hienoa, että väärät diagnoosit jäisivät kokonaan pois ja lapsi tai nuori ohjautuisi oikeiden palveluiden ja tuen piiriin varhain.

Toivon, että kehitysvamma opittaisiin tunnistamaan varhain ja turhat käynnit ja turha pompottelu jäisivät pois.