"En olekaan yksin ajatusteni kanssa"

Tukiliiton Tuleva-hanke (STEA 2018–2020) on järjestänyt tähän mennessä kaksi ratkaisu- ja voimavarakeskeistä Taitoa tulevaan -verkkovalmennusta vanhemmille, joilla on itsenäistymisvaiheessa oleva, oppimisessa tai ymmärtämisessä tukea tarvitseva nuori.

Valmennuksiin osallistuneilta on kysytty säännöllisesti palautetta. Myös chat-keskusteluissa nousseita iloja ja suruja on tallennettu siten, ettei yksittäisiä vanhempia voi niistä tunnistaa. Pääsin syksyllä 2019 tekemään sukelluksen hankkeessa kertyneen kokemustiedon juurille. Silloin tekemäni analyysi toimii myös tämän tekstin pohjana. Toivon, että tekstissä vanhempien kokemukset ja vertaisuuden voima pääsevät oikeutetusti esille.

Kaikkia osallistujia yhdisti yhteinen elämänvaihe: oman erityisen lapsen kasvettua nuoreksi kysymykset lapsen tulevaisuudesta ja itsenäistymisestä herättivät tunteita ja ajatuksia, joiden jakamiselle verkkovalmennus tarjosi luontevan foorumin. Kokemus siitä, ettei ole omien ajatusten ja huolten kanssa yksin nähtiin tärkeänä.  Toisten kokemusten vastaanottamisesta ja omien ajatusten jakamisesta muille oli hyvin voimaannuttavaa. Vanhemman oma jaksaminen uudessa elämänvaiheessa mietitytti osallistujia. Moni mietti, miten saisi lisää uskallusta nauttia arjen pienistä iloista, ja toisaalta irtaantua tarpeettomasta tulevan murehtimisesta. Yksi osallistujista kiteytti asian hyvin: ”Ikävä, irtipäästäminen, hyvä vanhemmuus kun nuori muuttaa, vertaistuki muilta erityisten vanhemmilta”

 Valmennukseen osallistuminen antoi paljon

”Kun nostaa ryhmässä keskusteluun asioita, yllättyy kuinka samaa kieltä puhutaan.” Näin kuvasi eräs äiti kokemustaan valmennukseen osallistumisesta. Valmennuksessa jokaisen kokemusasiantuntijuus pääsi osallistujan itse haluamalla tavalla esiin. Omat kokemukset saivat myös uudenlaista merkitystä, kun niiden kautta pystyi jakamaan muille osallistujille tietoa ja vinkkejä. Ryhmä mahdollisti kokemuksen siitä, ettei olekaan omassa tilanteessaan yksin, mikä koettiin rohkaisevana ja voimavaroja antavana oivalluksena. ”Verkostoituminen, kuten nyt tämä, on loistavaa, siitä saa voimaa”, kiteytettiin palautteessa.

Osallistujat rohkaisivat toisiaan rakentamaan luottamusta nuorten itsenäistymiseen ja siten työstivät nuoresta irrottautumista. Ryhmässä syntyneen keskustelun, vertaistuen ja oivallusten kautta osa vanhemmista kertoi ottaneensa enemmän yhteyttä omiin ystäviin, järjestäneensä omaa aikaa sekä panostaneensa parisuhteeseen. Osallistuminen vastasi monen vanhemman toiveisiin omien voimavarojen tukemisesta ja omaan hyvinvointiin panostamisesta.

Palautteissa nousi esiin kuulluksi tulemisen tärkeys: osallistujat kokivat tulleensa kuulluksi kipeidenkin tunteidensa ja ajatustensa kanssa niin ohjaajien kuin muiden ryhmäläisten keskuudessa. Ryhmäkeskustelujen ilmapiiriä kuvailtiin turvalliseksi. Osallistujien omille pohdinnoille jäi sopivasti tilaa, mutta myös kysymyksiin pyrittiin vastaamaan tai ohjaamaan lisätiedon äärelle. Ryhmässä oltiin tunteiden äärellä, mitä kuvaa seuraava kommentti: ”Irtaantuminen aiheuttaa syyllisyyden ja riittämättömyyden tunteita, mutta myös onnistumista. Muu perhe jaksaa paremmin ja lapsella on hyvä paikka.”

Moni kuvasi suhteensa murehtimiseen muuttuneen: osallistuminen oli tukenut turhasta murehtimisesta irrottautumista ja pienten positiivisten asioiden ja edistysaskelien huomaamista. ”Kyky olla stressaamatta tulevaa niin kauheasti, kaikki ajallaan. Keskittyä nyt olennaiseen”, kuvaa yksi osallistuja.

Valmennukseen sisältyneiden välitehtävien tekeminen koettiin toisinaan raskaaksi, mutta toisaalta niiden kautta syntyi onnistumisen kokemuksia: ”On joutunut panemaan itsensä likoon ja kohtaamaan itsensä, mutta kun saa aloitettua, niin saattaapi löytää itsestä uusia puolia ja itselle hyviä haasteita.” Valmennuksessa vanhemmuutta tarkasteltiin uudesta näkökulmasta: mitä erityisiä taitoja erityisen lapsen vanhemmuus on tuottanut. Osallistumisen koettiin tukevan omien rajojen ja voimavarojen tunnistamista.

”Epäluottamuksesta luottamukseen”

Kartoittaessani valmennuksesta saatuja hyötyjä esiin nousi selkeästi esiin, että vanhempien usko ja luottamus erityisen nuoren pärjäämiseen oli vahvistunut valmennuksen aikana. Vanhemmat kykenivät keskittymään aiempaa enemmän nuoren pieniin onnistumisiin, mikä tuki vanhemman omaa mielenrauhaa. Lisäksi vanhempien luottamus muihin aikuisiin ja turvaverkkoihin vahvistui. Kun lähtökohtana on luottamus lapseen, on helpompi antaa lapselle tilaa tehdä omia valintoja ja kokeiluja – myös epäonnistua, kaatua ja nousta jälleen. ”Joskus menee hyvin ja sitten otetaan takapakkia, mutta eteenpäin mennään”, kuvaa eräs vanhempi elämää erityisen nuoren kanssa.

Kun vanhempaa tuettiin näkemään vahvuuksia niin lapsessaan kuin omassa vanhemmuudessaan, myös lapsen oma usko itseensä vahvistui. Tätä välillistä vaikutusta kuvaa hienosti seuraava vanhemman lainaus: ”Vaikka on tosi tärkeää vanhemmille voida luottaa lapsen pärjäämiseen, on vähintään yhtä tärkeää, että lapsi itse luottaa pärjäävänsä. Meillä on nyt kyllä lapsen itsetunnon ja arkuuden, ujouden vahvistamisprojekti menossa, on vaan laitettava eteenpäin ja tuettava.”

Kehittämisideat jakoon

Jokaisen valmennuksen kohdalla korostui vertaistuen tärkeys ja vertaiskokemusten hyödyntämistä kaivattiin myös lisää. Kokemusasiantuntijoiden puheenvuorot koettiin voimaannuttavina ja tervetulleina. Verkkovalmennus mahdollisti joustavamman osallistumisen paikasta riippumatta. Samalla se toi esiin myös palvelujärjestelmää vaivaavan alueellisen eriarvoisuuden. Osallistujat toivoivatkin lisää alueellisia esimerkkejä palveluista. Kaiken kaikkiaan verkkovälitteisyys nähtiin positiivisena asiana, joka helpottaa arjen järjestelyjä.

Tekemäni analyysi toi selkeästi esiin Tuleva-hankkeen verkkovalmennusten tarpeellisuuden: ne mahdollistavat vertaistuen toteutumisen, synnyttävät vertaisuuden kokemuksen ja jaettua oppimista, ja vahvistavat vanhemmuutta ja vanhemmuuden voimavaroja.

Kohti uusia oivalluksia

Olen koonnut tähän loppuun vanhempien verkkovalmennusten aikana tekemiä oivalluksia, jotka sopivat meille kaikille!

• puhuminen ja asioiden jakaminen helpottavat omaa oloa.
• toisten kokemuksista voi oppia
• omia kokemuksia jakamalla voi auttaa ja tukea toisia merkittävästi.
• nuoren tukeminen kohti nuoren omia unelmia tärkeää.
• vanhemmalle itselleen mielihyvää tuottavien asioiden tekeminen on tärkeää ja tukee myös nuoren hyvinvointia.
• vaikeudet ovat synnyttäneet rohkeutta kulkea omaa tietä ja jättää muiden ihmisten mielipiteet ”omaan arvoonsa”.
• vanhemmilla on aina murheita lapsestaan riippumatta lapsen erityisyydestä, irtipäästäminen on aikaa vievä prosessi.
• vanhemmuus muuttuu lapsen kasvaessa ja edellyttää tilan antamista ja kokeilujen mahdollistamista nuorelle.
• jokaisen täytyy löytää itselleen sopiva tapa vahvistaa voimavarojaan.
• vanhempien omien ystävyyssuhteiden ylläpito on tärkeää.

* Kirjoittaja on Tuleva-hankkeen ulkopuolinen arvioija 2019, KM, ratkaisukeskeinen terapeutti (PgDip), Soliseva – Hyvinvointi- ja kehittämispalvelut.