Tukiliitto lausui perusopetuksen tukea ja ammatillista koulutusta koskevista esityksistä

19.06.2024

Kehitysvammaisten Tukiliitto antoi lausunnon ammatillisen koulutuksen lainsäädäntöön liittyvistä muutosesityksistä ja perusopetuksen tuen uudistusta koskevasta esityksestä.

Tukiliitto piti perusopetuksen tukea koskevan sääntelyn uudistusta tarpeellisena, koska riittävä tuki ei nykyään toteudu yhdenvertaisesti kaikille sitä tarvitseville oppilaille. Tukiliitto katsoi kuitenkin, että tuen selkiyttämistä ja vahventamista koskeviin tavoitteisiin ei päästä ehdotetulla lainsäädännöllä etenkään, kun hallitus ei ole varannut uudistuksen toteuttamiseen lisärahoitusta.

Esityksessä ongelmallista on se, että lähtökohtana on hallinnollisen taakan keventäminen eikä lapsen etu, ja esityksessä on lisäksi keskeisiä ongelmia YK:n vammaisyleissopimuksen turvaaman inkluusion näkökulmasta: esitetty sääntely korostaa vahvemman tuen antamista muualla kuin yleisopetuksen ryhmässä, vaikka YK:n vammaisoikeuskomitean mukaan kaikki tukitoimet tulee suunnitella niin, että ne parantavat vammaisten oppilaiden mahdollisuuksia osallistua vertaistensa rinnalla.

Tukiliitto katsoi, että uudistus olisi parempi toteuttaa korjaamalla nykyistä tuen kolmitasoista mallia sen sijaan, että säädettäisiin ehdotetusta ennakoivista tukitoimista, oppilaskohtaisesta tuesta sekä perusopetuksen järjestäminen oppilaalle, jolla on vamma, sairaus tai toimintakyvyn rajoite. Nyt tehty ehdotus tarkoittaisi toteutuessaan sitä, että kolmitasoisen tuen jatkumo varhaiskasvatuksesta perusopetukseen ja toiselle asteelle rikkoutuisi.

Tukiliitto kannatti lausunnossaan sitä, että tukea annetaan ennakoivasti matalalla kynnyksellä, mutta nosti esiin huolen siitä, voisiko jopa iso osa nykyisin tehostettua tukea saavista pudota ennakoivalle tuelle varsinkin, kun oppilaiskohtaista tukea saavien määrää yleisopetuksen ryhmissä rajoitettaisiin jatkossa tiukasti. Tukiliitto totesi, että ennakoivia tukitoimia tulee järjestää ryhmämuotoisen tuen sijaan tarvittaessa myös yksilöllisesti, ja niistä pitäisi säätää myös velvollisuus tarvittaessa tehdä oppilaalle yksilöllinen suunnitelma, jotta oppilaiden oikeusturva toteutuu.

Tukitoimia olisi Tukiliiton mukaan tärkeä vähintään perusteluissa avata tarkemmin ilman, että silti rajataan liian tiukasti, millaisia keinoja voidaan joustavasti ja yksilöllisten tarpeiden mukaan käyttää osana oppilaskohtaista tukea. Oppilaskohtaisen tuen piiriin tulee voida päästä tarvittaessa suoraan ilman, että oppilas on ensin saanut ennakoivaa tukea.

Lisäksi Tukiliitto katsoi, että muutoksenhakukelpoisten päätösten sisällöstä tulee säätää tarkemmin, ja oppilaiden ja huoltajien prosessuaalisten oikeuksien tulisi näkyä esityksessä vahvemmin.

Ammatillisen koulutuksen lainsäädännön muutokset

Tukiliitto lausui 15.6. myös ammatillisen koulutukseen lainsäädäntöön liittyvistä muutosesityksistä. Tukiliiton lausunto keskittyi muutosehdotuksiin, jotka koskivat ammatillisessa koulutuksessa opiskelijoille annettavaa tukea. Tukiliitto korosti tarvetta varmistaa tukitoimien riittävä rahoitus, jotta myös erityistä tukea sekä vaativaa erityistä tukea tarvitsevat opiskelijat voivat päästä opiskelemaan ja suoriutua opinnoista yhdenvertaisesti muiden kanssa.

Tukiliitto totesi lausunnossaan, että tuki- ja erityisopetukseen keskittyminen on tärkeää, mutta katsoi, että esityksessä ei määritelty riittävän konkreettisesti, minkälaisia tukimuotoja ja erityisiä järjestelyitä voidaan ja tulee tarvittaessa käyttää. Tukiliitto piti ongelmallisena, että erityisen tuen saamisen perusteeksi mainittiin ”todennetut oppimisvaikeudet”, sillä esimerkiksi tiettyä diagnoosia tai lääkärintodistusta ei tule edellyttää, jotta tukea voisi saada.

Tukiliitto katsoi, että esityksessä tulee vielä selkeyttää sitä, että tukea tulee saada muihinkin opiskeluun osallistumisen haasteisiin kuin oppimisvaikeuksiin. Esityksessä tulisi huomioida lisäksi esteettömyys ja kohtuullisen mukauttamisen velvollisuus sekä selkeyttää esityksen suhdetta vammaispalvelulain mukaisiin palveluihin, kuten henkilökohtaiseen apuun.

Tukiliitto huomautti, että ongelmia on myös tuen jatkuvuudessa perusopetuksesta ammatilliseen koulutukseen. Lausunnossa korostettiin, että opiskelijan oikeusturvan toteutuminen vaatii, että erityisestä tuesta tehdään aina muutoksenhakukelpoinen päätös. Lopuksi Tukiliitto muistutti, että sekä rahoituksen että tuen sääntelyn uudistuksia tulee lisäksi huolellisesti seurata erityisesti opiskelijoiden oikeuksien näkökulmasta vammaisjärjestöt tähän osallistaen ja ryhtyä tarvittaessa toimiin, jos ongelmia ilmenee.

Voit lukea lausunnot kokonaisuudessaan täältä: https://www.tukiliitto.fi/tukiliitto-ja-yhdistykset/liittona-olemme-enemman/lausunnot-ja-kannanotot/.