Järjestötiedote liittohallituksen kokouksesta 6/2024

26.08.2024

Kehitysvammaisten Tukiliitto julkaisee tiedotteita liittohallituksen kokouksissaan tekemistä päätöksistä. Kukin tiedote sisältää kaikki päätökset, jotka voidaan julkaista, sekä kokouksen ilmoitusasioita.

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry
Tiedote liittohallituksen päätöksistä, kokous 6/2024
Kokous pidettiin 23.-24.8.2024

Kehitysvammaisten Tukiliiton hallituksen kokous 6/2024 pidettiin keskustoimistolla Tulppaanitalolla (osa hallituksen jäsenistä osallistui kokoukseen videoyhteydellä). Esityslistalla oli vain vähän asioita, koska kokous oli pääosin hallituksen kehittämispäivä. Kehittämispäivässä muodostettiin tilannekuvaa sekä valmisteltiin tulevaisuuden päätöksiä.

Merkittiin tiedoksi talouskatsaus.

Hallitus teki periaatepäätöksen keskustoimiston (Tulppaanitalon) toimitilojen käytön tehostamisesta ja osakekaupasta. Toimitilojen käytön tehostaminen voi tarjota yhden keinon kulujen säästämiseen ja talouden tasapainottamiseen. Tukiliiton toimistotilan tarve on pienentynyt, kun etätyön tekeminen on yleistynyt. Tukiliitto suunnitteleekin, että se pienentäisi omassa käytössään olevaa tilaa Tulppaanitalossa. Vapautuvaa tilaa tarjottaisiin ensisijaisesti vuokrattavaksi jollekin ulkopuoliselle vuokralaiselle. Tukiliitto myös suunnittelee yhdessä Tukena-säätiön kanssa Tulppaanitalon tilojen käytön muutoksia ja pienehköä keskinäistä osakekauppaa, koskien noin 10 prosenttia osakekannasta. (Kiinteistöosakeyhtiö Tulppaanitalon omistavat yhdessä Kehitysvammaisten Tukiliitto ja Tukena-säätiö. Kehitysvammaisten Tukiliitto on rakennuttanut Tampereella sijaitsevan Tulppaanitalon toimitalokseen vuonna 1990).

Hallitus keskusteli varainhankintatoiminnan tavoitteista. Tukiliitto investoi ammattimaisen varainhankinnan käynnistämiseen. Hallitus asetti euromääräisen tavoitteen sekä velvoitti toimihenkilöitä valmistelemaan suunnitelman varainhankinnan toteuttamisesta ja kehittämisestä.

Kokouksessa merkittiin myös tiedoksi ilmoitusasia:

  • Seuraavan, Varkaudessa järjestettävän hallituksen kokouksen aikataulut.

 

Tiedotteen laati ja lisää tietoa antaa:
toiminnanjohtaja Risto Burman
puhelin 050 55 56 900

 

Järjestötiedotteet löydät myös pdf-muodossa Tukiliiton verkkosivuilta, kohdasta Liittohallitus.